torstai 24. syyskuuta 2015

Eikä merta enää ole – Meriteatteri 2015

Eikä merta enää ole  kotimatkan laulu
Käsikirjoitus ja ohjaus: Anni Mikkelsson
Rooleissa: Antti Autio, Laura Halonen, Mait Joorits, Jaakko Ohtonen ja Vera Veiskola
Tuotanto: Suvi Ahoniemi

Heinäkuussa näkemäni Meriteatterin Lähtö-trilogian kolmas osa kertoi siitä, miten silliä, työtä, elämäntapaa ja kokonaista yhteisöä ei yhtäkkiä enää ole. Suuret sillisaaliit ovat historiaa ja meret on kalastettu tyhjiin. Kun meri lakkaa olemasta elinkeino ja rakkaus, mitä silloin tehdään? Lähdetään Amerikkaan, etsitään uusia töitä, tartutaan pulloon, kävellään mereen, löydetään uusia unelmia, päämääriä ja uusi identiteetti.


Toteutus oli tuttua, taattua Meriteatterin laatua: yksinkertaista mutta tehokasta, hiljaista mutta sitäkin painokkaampaa, itkettävän hauskaa mutta traagista. Röölän sillisataman elämäntarinat piirtyivät näyttämölle hyvin pienillä keinoilla ja pelkistetysti. Elämä, rakkaus ja kuolema vuorottelivat tarinassa. Nimibiisi soi päässäni vieläkin.

Miltei vanhuudenhöperön päähenkilön (ihana Vera Veiskola) muistelu nuorelle kysyjälle toi näkyviin kontrastin muistelun ja tapahtumien konkreettisen esittämisen välillä. Vaikka teatteri kuinka yrittää tuoda menneisyyden lavalle silmiemme eteen, emme kuitenkaan todella voi tietää, millaista oli kun meri ei enää ollut sama. Samalla kohtaus toi pientä itseironiaa tarinaan kyseenalaistamalla menneiden muistelun tarpeen ja työryhmän itsensä kaltaiset uteliaat nuoret ihmiset, jotka luovat muistoista kokeellisia taideprojekteja. Käsikirjoittaja Anni Mikkelsson vaikutti kirjoittaneen itsensä mukaan näytelmän loppuun ja pohtivan näytelmän teon oikeutusta  miltei pyytävän anteeksi haastatelluilta, ettei teatteri voi tehdä heidän hyväkseen enempää. (Myöhemmin Teatterikesässä näkemäni islantilais-brittiläinen Petra käsitteli samaa aihetta kokonaisen näytelmän verran.)

Sillikeskus Dikseliin tutustuin nyt ensimmäistä kertaa. Vanha sillitehtaan rakennus sopi Meriteatterin esiintymispaikaksi kuin unelma, mutta rakennuksessa toimiva sillinkalastusmuseo oli itsessäänkin jo mielenkiintoinen. Suosittelen vierailua, mikäli liikutte Röölän vierasvenesataman suunnalla. Sinne pääsee Naantalista bussilla pari kertaa päivässä, mutta Dikselin aukioloajat kannattaa varmistaa etukäteen. Vieressä on myös hyvä ravintola.

Luontoäitikin osallistui sen illan teatteriesitykseen harvinaisen draamantajuisella ukonilmalla. Juuri erään hahmon kuoltua kuului sotaisaa jyminää ja valot äkkiä sammuivat. Vasta pimeydestä kuulunut vieno "Me joudutaan varmaan keskeyttämään esitys hetkeksi" paljasti, että blackout ei kuulunutkaan tehosteisiin vaan johtui sähkökatkosta. Sähköt onneksi palasivat ennen kuin katsojia ehdittiin edes ohjata ulos, joten esitys pääsi jatkumaan isommitta keskeytyksittä. Muutama hyvin ajoitettu jyrähdys vielä kuului, ja yhden kohtauksen ajaksi hetkellinen kaatosade sillitehtaan peltikatolle loi saliin kohisevan äänivallin. Yleisöllä oli hauskaa, ja näyttelijät livauttelivat sekaan tilanteisiin sopivaa improvisaatiota.

Perjantaina 7. elokuuta Meriteatterin jäseniä osallistui Tampereen Teatterikesään tuomalla Encorebaanalle ravintolakonsertin Minun kuljeksiva elämäni - uusia teatterilauluja. Jouduin lähtemään ennen viimeistä kappaletta ehtiäkseni toiseen esitykseen, mikä harmitti, koska viimeinen kappale olisi ollut trilogian ensimmäisen osan nimibiisi enkä ole sitä kuullut. Muukin ohjelmisto oli silti vakuuttavaa. Varsinkin Haurela-nimisestä vanhemmasta esityksestä olevat kappaleet herättivät mielenkiintoni. Idea vaikutti biisien perusteella samantapaiselta kuin Turun kaupunginteatterin Seilissä, mutta Haurelan kappaleet nostivat ihon kananlihalle paljon voimakkaammin. Meriteatterilaisilla on hiljaiseksi pistävä kyky tuoda laulujen ihmiskohtalot kuulijaa lähelle, saada ne vaikuttamaan hyvin konstailemattomilta ja todellisilta. Kuin kuuntelisin ystävän elämäntarinaa enkä fiktiivistä laulua.

Trilogian kakkososa Laulu on meren laulu nähdään muuten Helsingissä Kulttuuritehdas Korjaamolla viikonloppuna 23.-25.10.2015. Näin esityksen keväällä Tampereella, enkä voi kuin suositella lämpimästi, suorastaan kuumasti.

Ei kommentteja: