torstai 31. joulukuuta 2015

Vuosisummaus 2015

* Nähty lehdistölipulla ilmaiseksi.

Vuodesta 2015 tuli yllättävän monipuolinen. Näin 25 musikaalia ja 10 puhenäytelmää, mikä taitaa määrällisesti olla vähemmän kuin monena viime vuonna. Suurin syy lienee se, etten tehnyt kuin yhden (?!) teatterireissun ulkomaille, kun niitä esimerkiksi vuonna 2014 oli neljä.


Tämä oli minulle isojen musikaalien vuosi. Työviksen Evita toi lavalle uskottavia hahmotulkintoja ja Desirée* taas kaikin puolin erinomaisen musikaalin valtavirran ulkopuolelta. Kansallisooppera jysäytti näyttämölleen Oopperan kummituksen*, ja vaikka minulla narinanaiheeni ohjauksesta onkin, niin onhan se uroteko suomalaiselta talolta. Toinen vastaava oli HKT:n Billy Elliot. Se taas ei teoksena ole minun juttuni, mutta tunnistan kyllä hyvän toteutuksen kun sellainen eteeni lavalle loikkaa. Jyväskylän Jekyll & Hyde* puolestaan huolehti Wildhorn-kiintiöstäni: hyvä produktio musikaalista, jonka lukuisia puutteita teoksena on ihana ruotia. Sugar* TT:ssä oli ihanan viihdyttävä kevennys tuossa välissä ja kaivattu tauko aivoilleni. Wienissä Disneyn Maija Poppanen oli tasaisen laadukas, hauska ja kliininen, kun taas Mozart! on yksi suosikkimusikaaleistani koskaan ja ikinä, ja oli ihana nähdä se livenä saksaksi.

Toisaalta tänä vuonna tuli nähtyä kaikkea pientä ja hämärää. Muutama vuosi sitten harrastin maakuntamatkailua jumaltenhylkäämiin paikkoihin Unkarissa, mutta tänä vuonna eksyilin Suomessa sellaisille uusille teatterimetsästysmaille kuin Toijala, Jyväskylä ja Helsingin Kätilöopiston takaiset kalliot. Vuoden freesein tuttavuus oli varmaankin Meriteatteri, jonka perässä päädyin mm. Röölään, entiseen sillisatamaan jossain Naantalin ulkopuolella. Lisäksi näin ja jotakuinkin ymmärsinkin elämäni ensimmäisen tanssiteatteriesityksen. (ERIn hilpeä Zirkkeli* tekee muuten paluun Turun kevääseen 2016. Suosittelen lämpimästi!)

Päädyin vähän puolivahingossa katsomaan useampaakin koko perheen teatteriesitystä. Siiri houkutteli minut Työviksen värikkääseen Pekka Töpöhäntään, jonka silakkalaulu tekee vieläkin yllätysiskuja aivojeni jukeboxiin. Töpöhäntä hahmona ärsytti minua jo lapsena eikä musikaali parantanut tätä antipatiaa, mutta muuten esitys oli kerrassaan mainio. Samaisen Siirin kehuja on syyttäminen myös erittäin antoisasta Aarresaari-merirosvotripistäni Turkuun. Tampereen Teatterin tunnelmallisen Saiturin joulun ja Työviksen Mestaritontun seikkailut* kävin jo katsomassa ihan oma-aloitteisesti.


Puhenäytelmävuosi oli varsin sekalainen. Seinäjoen Amadeus oli upea, Pyynikin Avioliittosimulaattori umpitympeä, ja Suomen kaunein* ja Pikavoitto* taas hauskoja, ajateltuja ja ajatuksia herättäviä. Pikavoitto ei viehättänyt ihan yhtä paljon kuin saman kirjailijan Taide, mutta kahden naisen moraalinpunninta kantaa esitystä hyvin ja vie hersyvän absurdeihin tilanteisiin. Suomen kaunein taas hurmasi ylivedolla hahmovalikoimallaan, joka levittäytyi halki Suomen, kun viimeisiä elinpäiviään viettävä omaishoitaja päättää kerralla hankkia elämän ja lähteä road tripille muistisairas äiti vanavedessään. Plussaa siitä, että näyttelijöitä ja hahmoja yhdistettäessä ei ollut niin välitetty sukupuolesta, vaan esimerkiksi Martti Manninen oli hyvin uskottava malliksi tahtova teinityttö ja Karoliina Blackburn taas mainio Michael Monroe -henkinen rokkariäijä.

Suomalaisessa "pressi"klubissa* oli paljon potentiaalia, mutta ainakin ensi-ilta hapuili vielä vähän. Perässä pysymistä ei oikein auttanut, että enskariin oli valittu neljästä mahdollisesta aiheesta se abstraktein. Kunnianhimoinen idea, kokeellinen toteutus ja heittäytyvä tekemisen palo onneksi paikkasivat paljon, ja esimerkiksi keskiaikaiselle uutistenhuutajalle tuli naurettua reippaasti. Osa sketsimäisistä lyhyistä kohtauksista oli sellaista medialukutaidon tärkeyden osuvaa demonstrointia, jota soisin jokaisen suomalaisen aikuisen näkevän.

Molemmissa listoissa on lisäksi Teatterikesän monipuolista antia. Konserteista täytyy mainita täälläkin Kapsäkin hauska Nykänen & Laakso, jossa pianoguru Jukka Nykänen ja näyttelijä Miika Laakso esittelivät murusia uransa varrelta. Toisessa ääripäässä oli valtava nelituntinen musikaalikonsertti, jossa Helen Sjöholm ja Peter Jöback esittivät musikaalisia huippuhetkiään Hartwall-areenalla. Ellei lasketa Helen Sjöholmin parhaimpia esityksiä, viihdyin Kapsäkissä melko paljon paremmin.

(ETA: Eek, olen unohtanut listasta vaasalaisen Candiden! Ihan mahtavanparas oopperaoperettiesitys, jonka soisin palaavan elämään!)

Ensi keväänä on luvassa ainakin Vampyyreitä, uusia haasteita ja vielä vähän lisää Vampyyreitä.

tiistai 22. joulukuuta 2015

Tanz der Vampire in Helsinki in 2016!

(Scroll down for updated information on the production, tickets and venue!)


We've had a very impressive musical theatre season in Finland this far. The National Opera brought a non-replica of The Phantom of the Opera to Helsinki, and while the directing is somewhat unimaginative and the Phantoms too opera-ish for my taste, the production is big and fancy and impressive. It's also completely sold out since the day before the premiere. The Municipal Theatre of Helsinki (or Helsinki City Theatre, as they seem to call themselves) spent the autumn season playing a non-replica of Billy Elliot, and did it very well, impressing even international BE enthusiasts. For those preferring their musicals more subtle, there's an gorgeous A Little Night Music playing in Tampere.

ETA: A photoshoot teaser!

My personal highlight will premiere on 3 February 2016, though. Tanz der Vampire had a superb non-replica production in Seinäjoki some years back, and now the musical returns to Finland in the form of a brand new non-replica, this time in the Helsinki City Theatre. The Finnish translation is excellent, the musical director / conductor likewise, and the creative team previously did the Billy Elliot that IMHO worked very well, so the production has all the chances to be top-notch. They're using the current European script, but the directing, the scenography etc. will be made for this production only. In the past few years I've grown rather bored with the played-to-death, Disney-like original version of Stage Entertainment, so a brand new non-replica, let alone here in Finland, is good news for me. The run will be short, so if you have in plans to visit the Finnish Vampires, you'd better do it before the end of April 2016.

An early promotional picture that may or may not have
something to do with the final look. Probably they just wrapped
the guy in a random cape to represent a vampire. Copyright: Mirka Kleemola


Links and information:


Vampyyrien tanssi by Helsinki City Theatre (Helsingin kaupunginteatteri)

Venue: The Peacock Theatre, Tivolikuja 1, Helsinki
(at the edge of the Linnanmäki amusement park, next to the SeaLife aquarium)
Arrival eg. by tram #3, stop "Linnanmäki".
Helsinki Public Transport route map & timetable for tram #3 (in English)
The tram runs through the city centre, so if you're looking for a hotel, anything around the Central Railway Station (Rautatieasema) or the districts of Hakaniemi and Kallio is easily accessible.



X = The gate to the Linnanmäki area and the theatre. The gate opens 1 hour before showtime!
Performances: from February 3 to April 27, 2016 (previews Feb 1 & 2)
Tickets: Lippu.fi (in English)

Seating chart (as pdf)

Seating chart vocabulary:
right = oikea
left = vasen
centre = keskusta
side = sivu
extra seat = lisäpaikka
wheelchair seats = pyörätuolit

Cast:

Alfred - Petrus Kähkönen / Miiko Toiviainen
Abronsius - Antti Timonen / Tuukka Leppänen
Count von Krolock - Jonas Saari / Mikko Vihma
Sarah - Raili Raitala / Anna Victoria Eriksson 
Chagal - Kari Mattila / Risto Kaskilahti
Rebecca  -Vuokko Hovatta / Leenamari Unho
Magda - Sanna Majuri / Laura Alajääski
Koukol - Juha Jokela
Herbert - Samuel Harjanne (understudy Peter Pihlström)

Ensemble: Emilia Nyman, Kirsi Karlenius, Sofia Hilli, Tiina Peltonen, Inka Tiitinen, Kaisa Torkkel, Kai Lähdesmäki, Sampo Kerola, Ilkka Kokkonen, Unto Nuora, Hanna Mönkäre, Tuukka Raitala, Sami Paasila

No 1st/2nd cast, everyone plays with everyone. In the shows when the cast members aren't playing a specific role, they're in the ensemble. The theatre publishes the cast lists on their website in advance. (Note: They may be subject to change!)

maanantai 21. joulukuuta 2015

Mestaritontun seikkailut – TTT 2015

 Sain esitykseen lehdistölipun.
Mestaritontun seikkailut
Sovitus Elissa Määttänen
Ohjaus Minna Hokkanen
Sävellykset Petri Juutilainen
Kapellimestarit Kimmo Tullilla ja Anna-Leena Lumme
Koreografia Hanna Brotherus
Koreografin assistentti Veronika Lindberg
Lavastussuunnittelu Annukka Pykäläinen
Pukusuunnittelu Erika Turunen
Valosuunnittelu Timo Alhanen
Äänisuunnittelu Kalle Nytorp
Videosuunnittelu Sami Rautaneva
Rooleissa Matti Pussinen-Eloranta (Mestaritonttu), Heidi Kiviharju, Elina Saarela, Mikko Kauppila, Marketta Tikkanen, Pihla Pohjolainen, Atte Antikainen

Olen lukenut Mestaritontun seikkailut joskus lapsena, mutta kirja oli minusta silloin jokseenkin ahdistava. Tampereen Työväen Teatterin versio ei onneksi ollut yhtä pelottava, joten minäkin uskalsin seurata näytelmän loppuun saakka. Näytelmän edetessä kirjan luomat mielikuvat alkoivat palailla 20 vuoden takaa. Muistin esimerkiksi yhtäkkiä, miltä Mestaritontun suuri kotikivi kuusineen oli mielessäni näyttänyt ja millainen tunnelma saarella oli. Erisnimet kalskahtivat edelleen yhtä kutkuttavan salaperäisiltä ja ylväiltä.

Noita Sammaleisen sopankeitto. © Kari Sunnari / TTT

Aili Somersalon vuonna 1919 julkaisemassa klassikkotarinassa esiintyvät ikivanhojen kansansatujen ja myöhemmän fantasian perustroopit: on pahoja noitia ja loitsuja, vangittu prinsessa jota ollaan pakottamassa naimisiin pahiksen kanssa, kirkasotsainen nuori prinssi, vanha viisas tonttu, lumottuja ihmisiä, maaginen esine joka sankarien pitää saada käsiinsä, puhuvia kukkasia ja niin edelleen. Luonto on ihanasti läsnä tarinassa ja saa inhimillisiä piirteitä. Seikkailu on täynnä uskomattomia sattumia, mutta saduissa se taitaa kuulua asiaan.

Petri Juutilaisen säveltämä musikaali on värikäs ja viehättävä sukellus satumaahan. Mielenkiinnonkohteita riittää niin aikuisille kuin lapsillekin, ja ympäriltä kuului milloin minkäkin ikäisten naurua. Välillä vähän jännitti että miten tässä käy, mutta spoilaan sen verran, että sadussa on onnellinen loppu. Meno yltyi välillä lsd-trippimäiseksi tanssahteluksi laulavien kukkasten kanssa, mutta sekös vasta hauskaa olikin! Kansantaruissa ja saduissa asiat ovat välillä vähän absurdeja ja mikä tahansa mahdollista, ja musikaali otti asiasta kaiken irti. Laulut eivät ehkä olleet kovin ikimuistoisia, mutta ne täyttivät paikkansa, loivat tunnelmaa ja naurattivatkin.

Loppu hyvin, tyylillä ja tyllillä. © Kari Sunnari / TTT

Tanssikoreografioiden (Hanna Brotherus) lisäksi jokaisella satuhahmotyypillä oli oma persoonallinen liikekielensä. Tonttujen liikkuminen oli täynnä pieniä hassuja liikeratoja, kasvikunta kieri ja pyöri ties miten päin, ja noitien jokainen liike taas oli iso ja rehvakas. Korppi Mustanokka loikki ihailtavan taidokkaasti yhdellä jalalla ja suomuuraimet etenivät kyykkyhypyillä, joiden näkeminenkin sai akillesjänteeni kipeiksi. Noidat ja eläimet olivat hahmoista ehkä mieleenpainuvimpia, mutta koko kööri hoiti homman kotiin kunnialla.

Erika Turusen puvut olivat hauskoja, kauniita ja varsinaista mielikuvituksen ilotulitusta. Suosikkejani olivat sammakko Mosse sekä pelottava ylinoita Julmakumma, jonka valtava lonkeromainen hiusparta sai hännystelijänoitien käsissä aivan uusia ulottuvuuksia. Noita Sammaleisen vihreän koltun ja ihanat pöksyt voisin omia vaatekaappiini vaikka heti. Mietin koko esityksen ajan, ketä prinssi Yönsilmän sininen tyköistuva samettiasu, plastron ja kihara hiuspehko oikein muistuttavat, kunnes loppukohtauksessa lopulta keksin sen: agentti Austin Powers! Intoa, yritteliäisyyttä ja rohkeutta piisasi vähintään yhden agentin verran, ja hammaskalusto oli onneksi paremmassa kunnossa. Annukka Pykäläisen lavastus toi näkyviin vuoroin kauniin sammaleisen, usvaisen suosaaren, vuoroin kaamean tulisen Kyöpelivuoren jolla ei efektejä säästelty.

Julmakumma. © Kari Sunnari / TTT

Suuri Pirkanmaan musiikkiopiston sinfoniaorkesteri oli sijoitettu näkyville näyttämön takaosaan ja hoiti hommansa erinomaisesti. Aina ihana kuulla ison orkesterin livesoittoa teatterissa! Musiikkiopiston kuoro ja Tampereen Konservatorion tanssijat huolehtivat laulusta ja liikkeestä, ja kahta roolia lukuun ottamatta näyttelijät tulivat Nätyltä. Yhteistyö pelasi sen verran hyvin, että vastaavaa soisi näkevänsä jatkossa lisääkin vastaavissa lyhytaikaisissa tuotannoissa.

TTT lisäsi keväälle pari esitystä, mutta kannattaa pitää kiirettä, koska esitykset ovat syystäkin loppuunmyytyjä. Katsomoon ei tarvitse lasta rekvisiitaksi. Suosittelen lämpimästi kenelle tahansa, joka kaipaa hieman hopeahiekkaa ja taikaa talven pimeyden keskelle.

Pataposki, Luutalempi ja Sammaleinen. © Kari Sunnari / TTT

PS. Sisäinen humoristihumanistini pääsi jälleen vauhtiin muistellessaan kansansatujen tyypillisiä piirteitä ja bongaillessaan feministisen kirjallisuudentutkimuksen harrastamia symboleja. Esimerkiksi parran maskuliinisuutta ja miehisen voiman symboliikkaa tuli hihiteltyä, kun kolme naispuolista noitaa yritti turhaan viedä Mestaritontun viisautta saksimalla hänen partaansa. Henkinen kastraatio ei onneksi onnistunut, vaikka noidat miten loitsivat. Hieman myöhemmin noidista kaksi kiehnäsi ihailevasti miespuolisen pomonsa tosi ison parran kimpussa. Myös luudan fallossymboliikka vilahteli mukana. Ei tavallinen katsoja onneksi näitä hoksaa, mutta tietyllä koulutuksella kaikki tuppaa näyttämään seksuaalisuuden representaatiolta. Yliopisto on korruptoinut aivoni.