* Nähty lehdistölipulla ilmaiseksi.
Vuodesta 2015 tuli yllättävän monipuolinen. Näin 25 musikaalia ja 10 puhenäytelmää, mikä taitaa määrällisesti olla vähemmän kuin monena viime vuonna. Suurin syy lienee se, etten tehnyt kuin yhden (?!) teatterireissun ulkomaille, kun niitä esimerkiksi vuonna 2014 oli neljä.
Tämä oli minulle isojen musikaalien vuosi. Työviksen Evita toi lavalle uskottavia hahmotulkintoja ja Desirée* taas kaikin puolin erinomaisen musikaalin valtavirran ulkopuolelta. Kansallisooppera jysäytti näyttämölleen Oopperan kummituksen*, ja vaikka minulla narinanaiheeni ohjauksesta onkin, niin onhan se uroteko suomalaiselta talolta. Toinen vastaava oli HKT:n Billy Elliot. Se taas ei teoksena ole minun juttuni, mutta tunnistan kyllä hyvän toteutuksen kun sellainen eteeni lavalle loikkaa. Jyväskylän Jekyll & Hyde* puolestaan huolehti Wildhorn-kiintiöstäni: hyvä produktio musikaalista, jonka lukuisia puutteita teoksena on ihana ruotia. Sugar* TT:ssä oli ihanan viihdyttävä kevennys tuossa välissä ja kaivattu tauko aivoilleni. Wienissä Disneyn Maija Poppanen oli tasaisen laadukas, hauska ja kliininen, kun taas Mozart! on yksi suosikkimusikaaleistani koskaan ja ikinä, ja oli ihana nähdä se livenä saksaksi.
Toisaalta tänä vuonna tuli nähtyä kaikkea pientä ja hämärää. Muutama vuosi sitten harrastin maakuntamatkailua jumaltenhylkäämiin paikkoihin Unkarissa, mutta tänä vuonna eksyilin Suomessa sellaisille uusille teatterimetsästysmaille kuin Toijala, Jyväskylä ja Helsingin Kätilöopiston takaiset kalliot. Vuoden freesein tuttavuus oli varmaankin Meriteatteri, jonka perässä päädyin mm. Röölään, entiseen sillisatamaan jossain Naantalin ulkopuolella. Lisäksi näin ja jotakuinkin ymmärsinkin elämäni ensimmäisen tanssiteatteriesityksen. (ERIn hilpeä Zirkkeli* tekee muuten paluun Turun kevääseen 2016. Suosittelen lämpimästi!)
Päädyin vähän puolivahingossa katsomaan useampaakin koko perheen teatteriesitystä. Siiri houkutteli minut Työviksen värikkääseen Pekka Töpöhäntään, jonka silakkalaulu tekee vieläkin yllätysiskuja aivojeni jukeboxiin. Töpöhäntä hahmona ärsytti minua jo lapsena eikä musikaali parantanut tätä antipatiaa, mutta muuten esitys oli kerrassaan mainio. Samaisen Siirin kehuja on syyttäminen myös erittäin antoisasta Aarresaari-merirosvotripistäni Turkuun. Tampereen Teatterin tunnelmallisen Saiturin joulun ja Työviksen Mestaritontun seikkailut* kävin jo katsomassa ihan oma-aloitteisesti.
Puhenäytelmävuosi oli varsin sekalainen. Seinäjoen Amadeus oli upea, Pyynikin Avioliittosimulaattori umpitympeä, ja Suomen kaunein* ja Pikavoitto* taas hauskoja, ajateltuja ja ajatuksia herättäviä. Pikavoitto ei viehättänyt ihan yhtä paljon kuin saman kirjailijan Taide, mutta kahden naisen moraalinpunninta kantaa esitystä hyvin ja vie hersyvän absurdeihin tilanteisiin. Suomen kaunein taas hurmasi ylivedolla hahmovalikoimallaan, joka levittäytyi halki Suomen, kun viimeisiä elinpäiviään viettävä omaishoitaja päättää kerralla hankkia elämän ja lähteä road tripille muistisairas äiti vanavedessään. Plussaa siitä, että näyttelijöitä ja hahmoja yhdistettäessä ei ollut niin välitetty sukupuolesta, vaan esimerkiksi Martti Manninen oli hyvin uskottava malliksi tahtova teinityttö ja Karoliina Blackburn taas mainio Michael Monroe -henkinen rokkariäijä.
Suomalaisessa "pressi"klubissa* oli paljon potentiaalia, mutta ainakin ensi-ilta hapuili vielä vähän. Perässä pysymistä ei oikein auttanut, että enskariin oli valittu neljästä mahdollisesta aiheesta se abstraktein. Kunnianhimoinen idea, kokeellinen toteutus ja heittäytyvä tekemisen palo onneksi paikkasivat paljon, ja esimerkiksi keskiaikaiselle uutistenhuutajalle tuli naurettua reippaasti. Osa sketsimäisistä lyhyistä kohtauksista oli sellaista medialukutaidon tärkeyden osuvaa demonstrointia, jota soisin jokaisen suomalaisen aikuisen näkevän.
Molemmissa listoissa on lisäksi Teatterikesän monipuolista antia. Konserteista täytyy mainita täälläkin Kapsäkin hauska Nykänen & Laakso, jossa pianoguru Jukka Nykänen ja näyttelijä Miika Laakso esittelivät murusia uransa varrelta. Toisessa ääripäässä oli valtava nelituntinen musikaalikonsertti, jossa Helen Sjöholm ja Peter Jöback esittivät musikaalisia huippuhetkiään Hartwall-areenalla. Ellei lasketa Helen Sjöholmin parhaimpia esityksiä, viihdyin Kapsäkissä melko paljon paremmin.
(ETA: Eek, olen unohtanut listasta vaasalaisen Candiden! Ihan mahtavanparas oopperaoperettiesitys, jonka soisin palaavan elämään!)
Ensi keväänä on luvassa ainakin Vampyyreitä, uusia haasteita ja vielä vähän lisää Vampyyreitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti