maanantai 21. joulukuuta 2015

Mestaritontun seikkailut – TTT 2015

 Sain esitykseen lehdistölipun.
Mestaritontun seikkailut
Sovitus Elissa Määttänen
Ohjaus Minna Hokkanen
Sävellykset Petri Juutilainen
Kapellimestarit Kimmo Tullilla ja Anna-Leena Lumme
Koreografia Hanna Brotherus
Koreografin assistentti Veronika Lindberg
Lavastussuunnittelu Annukka Pykäläinen
Pukusuunnittelu Erika Turunen
Valosuunnittelu Timo Alhanen
Äänisuunnittelu Kalle Nytorp
Videosuunnittelu Sami Rautaneva
Rooleissa Matti Pussinen-Eloranta (Mestaritonttu), Heidi Kiviharju, Elina Saarela, Mikko Kauppila, Marketta Tikkanen, Pihla Pohjolainen, Atte Antikainen

Olen lukenut Mestaritontun seikkailut joskus lapsena, mutta kirja oli minusta silloin jokseenkin ahdistava. Tampereen Työväen Teatterin versio ei onneksi ollut yhtä pelottava, joten minäkin uskalsin seurata näytelmän loppuun saakka. Näytelmän edetessä kirjan luomat mielikuvat alkoivat palailla 20 vuoden takaa. Muistin esimerkiksi yhtäkkiä, miltä Mestaritontun suuri kotikivi kuusineen oli mielessäni näyttänyt ja millainen tunnelma saarella oli. Erisnimet kalskahtivat edelleen yhtä kutkuttavan salaperäisiltä ja ylväiltä.

Noita Sammaleisen sopankeitto. © Kari Sunnari / TTT

Aili Somersalon vuonna 1919 julkaisemassa klassikkotarinassa esiintyvät ikivanhojen kansansatujen ja myöhemmän fantasian perustroopit: on pahoja noitia ja loitsuja, vangittu prinsessa jota ollaan pakottamassa naimisiin pahiksen kanssa, kirkasotsainen nuori prinssi, vanha viisas tonttu, lumottuja ihmisiä, maaginen esine joka sankarien pitää saada käsiinsä, puhuvia kukkasia ja niin edelleen. Luonto on ihanasti läsnä tarinassa ja saa inhimillisiä piirteitä. Seikkailu on täynnä uskomattomia sattumia, mutta saduissa se taitaa kuulua asiaan.

Petri Juutilaisen säveltämä musikaali on värikäs ja viehättävä sukellus satumaahan. Mielenkiinnonkohteita riittää niin aikuisille kuin lapsillekin, ja ympäriltä kuului milloin minkäkin ikäisten naurua. Välillä vähän jännitti että miten tässä käy, mutta spoilaan sen verran, että sadussa on onnellinen loppu. Meno yltyi välillä lsd-trippimäiseksi tanssahteluksi laulavien kukkasten kanssa, mutta sekös vasta hauskaa olikin! Kansantaruissa ja saduissa asiat ovat välillä vähän absurdeja ja mikä tahansa mahdollista, ja musikaali otti asiasta kaiken irti. Laulut eivät ehkä olleet kovin ikimuistoisia, mutta ne täyttivät paikkansa, loivat tunnelmaa ja naurattivatkin.

Loppu hyvin, tyylillä ja tyllillä. © Kari Sunnari / TTT

Tanssikoreografioiden (Hanna Brotherus) lisäksi jokaisella satuhahmotyypillä oli oma persoonallinen liikekielensä. Tonttujen liikkuminen oli täynnä pieniä hassuja liikeratoja, kasvikunta kieri ja pyöri ties miten päin, ja noitien jokainen liike taas oli iso ja rehvakas. Korppi Mustanokka loikki ihailtavan taidokkaasti yhdellä jalalla ja suomuuraimet etenivät kyykkyhypyillä, joiden näkeminenkin sai akillesjänteeni kipeiksi. Noidat ja eläimet olivat hahmoista ehkä mieleenpainuvimpia, mutta koko kööri hoiti homman kotiin kunnialla.

Erika Turusen puvut olivat hauskoja, kauniita ja varsinaista mielikuvituksen ilotulitusta. Suosikkejani olivat sammakko Mosse sekä pelottava ylinoita Julmakumma, jonka valtava lonkeromainen hiusparta sai hännystelijänoitien käsissä aivan uusia ulottuvuuksia. Noita Sammaleisen vihreän koltun ja ihanat pöksyt voisin omia vaatekaappiini vaikka heti. Mietin koko esityksen ajan, ketä prinssi Yönsilmän sininen tyköistuva samettiasu, plastron ja kihara hiuspehko oikein muistuttavat, kunnes loppukohtauksessa lopulta keksin sen: agentti Austin Powers! Intoa, yritteliäisyyttä ja rohkeutta piisasi vähintään yhden agentin verran, ja hammaskalusto oli onneksi paremmassa kunnossa. Annukka Pykäläisen lavastus toi näkyviin vuoroin kauniin sammaleisen, usvaisen suosaaren, vuoroin kaamean tulisen Kyöpelivuoren jolla ei efektejä säästelty.

Julmakumma. © Kari Sunnari / TTT

Suuri Pirkanmaan musiikkiopiston sinfoniaorkesteri oli sijoitettu näkyville näyttämön takaosaan ja hoiti hommansa erinomaisesti. Aina ihana kuulla ison orkesterin livesoittoa teatterissa! Musiikkiopiston kuoro ja Tampereen Konservatorion tanssijat huolehtivat laulusta ja liikkeestä, ja kahta roolia lukuun ottamatta näyttelijät tulivat Nätyltä. Yhteistyö pelasi sen verran hyvin, että vastaavaa soisi näkevänsä jatkossa lisääkin vastaavissa lyhytaikaisissa tuotannoissa.

TTT lisäsi keväälle pari esitystä, mutta kannattaa pitää kiirettä, koska esitykset ovat syystäkin loppuunmyytyjä. Katsomoon ei tarvitse lasta rekvisiitaksi. Suosittelen lämpimästi kenelle tahansa, joka kaipaa hieman hopeahiekkaa ja taikaa talven pimeyden keskelle.

Pataposki, Luutalempi ja Sammaleinen. © Kari Sunnari / TTT

PS. Sisäinen humoristihumanistini pääsi jälleen vauhtiin muistellessaan kansansatujen tyypillisiä piirteitä ja bongaillessaan feministisen kirjallisuudentutkimuksen harrastamia symboleja. Esimerkiksi parran maskuliinisuutta ja miehisen voiman symboliikkaa tuli hihiteltyä, kun kolme naispuolista noitaa yritti turhaan viedä Mestaritontun viisautta saksimalla hänen partaansa. Henkinen kastraatio ei onneksi onnistunut, vaikka noidat miten loitsivat. Hieman myöhemmin noidista kaksi kiehnäsi ihailevasti miespuolisen pomonsa tosi ison parran kimpussa. Myös luudan fallossymboliikka vilahteli mukana. Ei tavallinen katsoja onneksi näitä hoksaa, mutta tietyllä koulutuksella kaikki tuppaa näyttämään seksuaalisuuden representaatiolta. Yliopisto on korruptoinut aivoni.

2 kommenttia:

Talle / Teatterikärpänen kirjoitti...

Ei parta pahoille kasva! Hahah, minulla oli Mick Jaggerin lisäksi mielessä eräs toinenkin henkilö, mutten sitä ääneen sanonut silloin. Silmälasit vain puuttuivat, eli tadaaaa Austin Powers kävi täälläkin mielessä! :)

Laura kirjoitti...

Talle: Tosiaan, Powersilla on silmälasit! Ilmankos prinssi näytti nuorelta ja viattomalta.