maanantai 20. tammikuuta 2014

Mary Poppins – Budapest 2014

Maija Poppanen on yksi suosikkielokuviani Disneyltä, mutta olen Broadwayn tylsähköä levyä kuunneltuani suhtautunut musikaaliversioon hieman skeptisesti. Unkarinkielisen Mary Poppins -produktion ensi-ilta Budapestissa oli 2010 ja liput varataan edelleen loppuun jo kuukausia aiemmin, joten kun bongasin tilausnäytöksestä myyntiin livahtaneen tuolin, niin pitihän se kuitenkin napata. Paikka oli vieläpä hyvä, permannon vitosrivillä melko keskellä. Näin lavalle erinomaisesti, mutta joko akustiikka oli paikalla huono tai sitten miksaaja kuutamolla, koska kaikki äänet kuuluivat kuin peltipurkista.

Musikaalissa tarina ammentaa materiaalia paljolti P.L. Traversin alkuperäisistä kirjoista, joten tapahtumat ovat melko erilaisia elokuvaan verrattuna. Tarinana pidin musikaalista enemmän, joskin jokunen kohtaus tuntui vähän irralliselta ja tarpeettomalta. Mukana ovat samat elementit kuin elokuvassa, mutta tapahtumien yksityiskohdat ja syy–seuraussuhteet ovat hieman erilaisia. Mukana ovat mm. sana- ja karkkikauppias rouva Corry, kaksi toiveikasta pankkilainanhakijaa ja hirviönanny, kun taas katossa naurava setä ja ravikilpailut karusellihevosilla on jätetty pois. Viimeksi mainittua hieman ikävöin, mutta mielikuvituksen ja tanssin ilotulitus lisätyissä kohtauksissa korvasi sen kyllä.


Olen nähnyt Andrea Mahón aiemmin mm. Christinenä ja Cosettena, mutta hän oli topakkana Maija Poppasenakin aivan yhtä ihana. Kirjojen tapaan Maija on lavalla hieman turhamaisempi, flirttailevampi ja vähemmän herttainen kuin elokuvassa. Musikaalissa hän keskittyy melko paljon juuri Banksien vanhempiin ja heidän avioliittonsa parantamiseen, mutta huonotapaiset lapsetkin saavat osansa. Lopputulos tuntuu voimakkaammin sekä aikuisille että lapsille suunnatulta kuin ns. koko perheen musikaalilta, joka turhan usein yhdistyy hajuttomuuteen ja mauttomuuteen. Mahólla on aivan ihana ääni, kirkas ja voimakas enkelimäinen sopraano, ja hänen ilmeensä ja eleensä sopivat rooliin täydellisesti.

Muutkin näyttelijät onnistuivat rooleissaan. Judit Ladinek rouva Banksina ja Béla Szerednyey herra Banksina olivat sympaattisia, ja Banksin lapset esiintyivät luontevasti. Olen aiemmin nähnyt András Csonkan Operettiteatterin operettikoomikkona, mikä Unkarissa aika lailla takaa erinomaiset tanssi- ja laulutaidot, ja Bertin roolissa ne olivat ehdottomasti edukseen.


László Sánta tapaa viedä huomioni esityksessä kuin esityksessä, ja tälläkin kertaa hän oli miespalvelija Robertson Ayn roolissa yksi ensemblen parhaista laulajista. Sääli ettei hänen ulkonäkönsä istu esimerkiksi sankariroolien yleisimpiin mielikuviin, koska hän on myös erinomainen näyttelijä. Näkisin häntä mielelläni enemmän isommissakin rooleissa, mutta toki hauskat sivuhahmot ovat parempi kuin ei mitään. Toinen suosikkini ensemblesta oli soolotanssija Ernő Zsolt Kiss, jonka olen aiemmin nähnyt Chessin Arbiterina ja Vámpírok báljan ensemblessa.

Produktio näytti hyödyntäneen paljon alkuperäisproggiksen lavastus- ja ohjausideoita, mutta tapansa mukaan unkarilaiset olivat tehneet myös pieniä muutoksia. Rouva Banks oli ennen naimisiinmenoaan ollut näyttelijätär, mikä sopi mukavasti hänen vertaukseensa rouva Banksista roolina, jossa hän ei ole onnistunut. Se toi myös hahmoon syvyyttä ja antoi hänelle omaakin persoonaa kotirouvan aseman rinnalle. Samalla se kertoi jotain herra Banksin nuoruudesta: hän ei ole aina voinut olla kuiva ja uraansa uppoutunut pankkiiri, koska on kerran rakastunut näyttelijättäreen ja mennyt tämän kanssa naimisiin. Herra ja rouva Banksilla on selvästi olemassa onnellisempi ja vapaampi menneisyys, jonka he voivat vielä herättää henkiin itsessään.

Hirviömäinen Miss Andrew (Piroska Pándy), herra Banksin oma vanha lastenhoitaja oli herkullinen vastahahmo Maija Poppaselle. Tästä "Holy Terrorista" on Budapestissa tehty hyvin epätodellisen ja karikatyyrimäisen paha olento, joka ilmestyy paikalle sotilasmaisessa asussa, hillittömissä silmämeikeissä ja myrkynvihreän valon saattelemana. Unkarissa hänelle on lääkepullon lisäksi annettu suuri metalliruisku, joka muistuttaa hieman sellaista pientä muovitruuttaa, jolla ainakin minulle lapsena annettiin penisilliiniä. Lapset todennäköisesti pitävätkin sitä sellaisena, mutta yhtään historiaa tunteva aikuinen tunnistaa sen myös välineeksi, jolla 1800-luvulla annettiin peräruiskeita. Olin tikahtua penkkiini tajuttuani yksityiskohdan. Unkarilaisten makaaberi huumorintaju keskellä mitä iloisinta lastenmusikaalia vetoaa minuun kerta toisensa jälkeen.


Banksien talon lavastus muistutti vanhanaikaista nukkekaappia tai nukketaloa, josta saattoi nostaa seiniä tai katon syrjään tai laittaa nuket katolle tanssimaan nokikolarien kanssa. Muu lavastus nojasi enemmän videoprojektioihin, valaistukseen ja yksittäisiin esineisiin kuten pankkivirkailijoiden tiskeihin. Ns. taiat ovat Maija Poppasessa tärkeitä, ja niitä oli ripoteltu osaksi kohtauksia oikein kiitettävästi. Porukkaa lensi ilmassa, esineet liikkuivat itsekseen ja tähtiä syttyi peukalonpäihin. Ehdin jo pettyä Maijan pohjattoman laukun ilmiselvään toteutustapaan (laukku lattialla, sisältä nousee jalkalamppu), kunnes ne menivät ja nostivat laukun liinattomalle pöydälle ja alkoivat kiskoa sisästä lisää tavaraa. Huijattiinpas!


Yksi suosikkikohdistani oli lasten painajainen, jossa Maija Poppanen herättää henkiin heidän kaltoin kohtelemansa lelut. Hämärän lastenhuoneen kaapeista, ikkunasta ja sänkyjen alta alkaa ryömiä ihmisen kokoisia nukkeja, klovneja, teddykarhu ja lelusotilaita, jotka piirittävät lapset uhkaavasti. Voisin itsekin nähdä kohtauksesta painajaisia, mutta lähiympäristön lapset näyttivät nauttivan tilanteesta. Musikaali ottaakin paljon vaikutteita Traversin "vanhasta kunnon ajasta", jolloin Grimmin saduissa oli vielä verta eikä kaikki lapsille suunnattu ollut joko siloiteltua tai väkivalta-actionia.


Kokonaisuutena Mary Poppins on ihanaa vanhan ajan satumaailmaa, joka kiehtoo lapsia ja aikuisia. Tunnelma on lumoava, ja näyttämön värikäs, kimaltava fantasiamaailma kuljettaa mukavasti arjen ulkopuolelle. Teatterin taikakeinot, Ákos Tihányin koreografiat, erinomaiset tanssijat ja laulajat, musiikki... Olen ollut vielä eskapistisemmissakin teatteriesityksissä, mutta Maija Poppanen kumppaneineen pääsi korkealle sillä listalla, ja kuitenkin sillä on myös hyvä sanoma.

Linkkejä:
Produktion kotisivu
Kuvagalleria
Englanninkielinen juoniselostus Wikipediassa

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Doctor Zhivago – Helsinki 2013

The musical Doctor Zhivago (Michael WellerMichael Korie & Amy PowersLucy Simon) had its third premiere in the world in Helsinki in Autumn 2013. I knew next to nothing about the story beforehand, but based on Wikipedia's synopsis of Boris Pasternak's novel, I expected some overly romantic, epic emotional porn like Miss Saigon, Kristina från Duvemåla or Les Misérables (which I'm not a huge fan of).


To my surprise the musical actually had a really good, intellectual storyline and complex characters that activated my brains instead of merely pushing me into an emotional rollercoaster. The characters weren't black-and-white evil or good – they were humans in an unconventional situation that affected their behaviour and decisions. No pure villains or saints, just humans with both positive and negative traits, humans who make good and bad decisions and try to survive and save their loved ones. The story didn't try to moralize, and I enjoyed seeing a musical that for a change didn't try to make marriage the only key to a happy life. The cheating husband wasn't a jerk with no remorse, the wife wasn't horribly boring or a horrible bitch, and the mistress wasn't an evil seducer running after everyone's husbands. It was possible for Yuri Zhivago to love both of the women, which in turn made the story so heartbreaking, because he actually had to decide between two loved ones instead of love and the society's expectations. I also liked the ending very much.

@ Charlotte Estman-Wennström
One of my favourite scenes was when Yuri is missing and his wife Tonia (the lovely Anna-Maija Jalkanen) comes to see his mistress Lara. Both women feel they should be jealous or hate each other and are confused, because instead they both accept the other's existence and suddenly understand why Yuri also loves the other. Instead of making them hate each other, their love and worry for Yuri connects them. It Comes As No Surprise is also a beautiful song as itself.

@ Charlotte Estman-Wennström
I've seen the musical now twice, with both Anna-Maija Tuokko and Anna Victoria Eriksson as Lara. Both are good actresses and singers, but I preferred Eriksson's more fragile-feeling Lara. Tuokko's Lara was more actively seducing, whereas Eriksson's Lara took situations and encounters with Yuri as they were and went with them. With Eriksson, I felt their kisses and sex were more a wordless decision made together, something that was bound to happen, and it fit the story better than Tuokko's slightly more stereotypical portrayal as the seducer.

Tuukka Leppänen as Yuri Zhivago was pretty much perfect. He grows from this naïve, socially awkward poet into a dutiful but escapistic man who somehow manages to stay sane through a cruel war and the crumbling of the Russia he knew. He's fighting to live as an honourable man, but as his world turns into bombs, anarchy and hunger, he must give up some of his moral principles. I felt that Yuri learned a great deal from Lara, who already in her childhood was used to surviving at all costs.

Antti Timonen's Pasha Antipov, later the crazy killer boss Strelnikov, was a fascinating villain. Pasha is a bit too idealistic for his own good, and in the war his idealism turns into violent mania, but behind all his good intentions and mindless hate, it's actually his love for Lara that drives him on. He reminded me of the nerdy high school student who wants to hang out with the cool guys and turns into a bully to make an impression on the hottest cheerleader of the school. In the end, his ideals have failed him, both his beloved Lara and his fellow cool guys have deserted him. There was something very amusingly Finnish in the end, when Lara has left and Pasha and Yuri sit on the floor, staring into the empty space, pouring their heart out about Her and sharing the last vodka bottle. I halfway expected them to eventually start crying against each other.

@ Charlotte Estman-Wennström
The adaptation from a Nobel-winning novel into a musical had mostly been done very well, though I would have still dropped out some scenes to make the storytelling flow better. For example, I felt the songs with Yuri's son were there only to gather sympathies for a singing child. The whole In This House scene could have been cut and their escape to the train made without explanations, just with the family quickly sneaking past a drunk guard and taking the train to sunrise. Yuri's solo The Man Who Lives up to His Name was so powerful that In This House after it flattened the effect and just made the first act feel prolonged.
 
@ Charlotte Estman-Wennström

Hans Berndtsson does really back-to-basics work when directing his musicals, and Doctor Zhivago is no exception. I guess the directing could be worse, too, but it certainly can't be called very imaginative or creative. People basically just stand around in neat formations and sing.

The music is not something I'd listen outside the show. It is very beautiful, almost in the style of a classical partiture, and I loved listening a big orchestra play it, but the songs aren't very memorable or interesting. The lyrics manage to avoid the worst clichés and the Finnish translation by Sami Parkkinen is quite beautiful (except for some awkwardness, weird rhymes and the random appearance of Huns in the lyrics), but there's a bit too much romance for my taste. The composer Lucy Simon is clearly at her best in describing complex emotions and love, but especially her villain songs lacked power. Strelnikov's No Mercy at All sounded far too nice for the character.

@ Charlotte Estman-Wennström
The set and costume designs by Ralf Forsström were impressive, with various cold and metallic shades of blue, white and red. Combined to stunning light design by William Iles and Kari Leppälä, the huge silvery pipes in the background were a genial idea. Snow, rain, the old grandeur of pre-Communist Russia, war... All done with relatively small set and light changes. The only thing I complain about are the snowsuits of the Russian army, because as good as they do look with the colour scheme, every Finn knows that Russians didn't have them back in WW1. After all, the Russian army's lack of snowsuits was one major reason why the Finnish army was so successful against them in the Winter War 1939–1940.

@ Charlotte Estman-Wennström

As a whole I think Doctor Zhivago is one of the most promising new musicals in the dramatic, story-oriented branch of the genre. It's not perfect and it still had a bit too much romance for my taste, but even the love songs often had some twist that made them interesting. I'm also happy that the Municipal Theatre of Helsinki caught the musical so fast after the Australian production in 2011, because it's one of the best musicals they have done in recent years.

Note: I got my tickets through an ensemble member I know.

Links:

Production homepage (also available in a mix of English and Russian)
Online souvenir programme
Photo gallery