05 joulukuuta 2013

Luukku 5: Kaunotar ja Hirviö Helsingissä


Näin Sören Lillkungin ensimmäisen kerran lavalla Disneyn Kaunottaressa ja Hirviössä Helsingin kaupunginteatterissa. Hans Berndtssonin ohjaus oli tuttuun tapaan aika mitäänsanomaton eikä Liisa Ryömän suomennos ihan osunut kohdalleen monessakaan mielessä, mutta näyttelijöistä pidin. Marika Westerling oli aivan ihana Belle, Sören hyvin sympaattinen Hirviö (muistelen jonkun seurueestani ihastuneenkin häneen), ja Risto Kaskilahden kotoutettu huumori kynttelikkönä vaihteeksi vetosi minuun.

Bellen puvut näyttivät lähinnä Tiimarin naamiaisasualesta hankitulta ja vaaleanpunainen mekko riiteli hänen punertavien hiustensa kanssa silmiäsärkevällä tavalla. Hirviön asu oli minusta sen sijaan onnistunut, ei disneymäinen mutta persoonallinen, ja samoin pidin lavastuksesta. Jollain oudolla koulunäytelmämäisellä tavalla produktio oli symppis ja muistelen sitä nostalgialla. Esimerkiksi Be Our Guestin ensemblessa oli kurkku, jolla ei ollut niin minkäänlaista rytmitajua mutta yritystä sitäkin enemmän, kun taas kalatarjotin rokkasi aivan fiiliksissä. Jonkun hummeriasu teki valtaisan vaikutuksen.


Kaunotar ja Hirviö on Robin Hoodin ohella suosikkini Disneyn piirretyistä. Kirjahamsterina arvostan miestä, joka tajuaa lahjoittaa ihailemalleen neidolle kokonaisen kirjaston. (Vähän samaan tapaan kuin Tanz der Vampiren vampyyrikreivi von Krolock kosiskelee tyttöä lahjoittamalla tälle kengät – Seinäjoen produktiossa vieläpä Minna Parikat. Nämä musikaalien dark brooding man -hahmot tajuavat kaltaisteni naisten päälle.) Olen myöhemmin nähnyt musikaalin paikoin varsin omintakeisena produktiona Budapestissa, mutta replicakin olisi kiva joskus kokea livenä.

2 kommenttia:

Linnea / kujerruksia kirjoitti...

Ihana tämä sinun joulukalenterisi!

Kaunotar ja Hirviö on myös omia suosikeitani. Kirjaston lahjoittaminen on aika kova juttu. (vaikka kelpuuttaisin kyllä myös ne Parikat!)

Lisäksi nauroin ääneen Be Our Guest -kuvauksellesi, voihan kurkku ja hummeri!

Laura kirjoitti...

Kiitos! Ilo tuoda iloa elämään. :-D