Kouvolan Rebecca-produktio oli lähtenyt hitchcockmaiselle dekkarilinjalle, ja pidin sen lavastuksesta, ajanmukaisesta puvustuksesta ja ohjaaja Heikki Timosen näkemyksestä. Pienehkön teatterin intiimiys ja erilaisia seiniä käyttävä avastus loivat jotenkin ahdistavan ja klaustrofobisen tunnelman, joka korosti Minän kokemuksia Manderleyssa ja Maximin suhtautumista sukukartanoonsa. Minulla oli puolet esityksestä sellainen tunne, että aavistuksen aavemaisesti valaistuista ikkunoista kurkistaa ihan kohta sisään joku...
Näyttelijöiden laulutaito ei aivan riittänyt Levayn musiikkiin, mutta näytteleminen ja rooliin sopiva olemus paikkasivat sen. Kati Solehmainen oli herttainen Minä ja Tommi Rantamäki uskottavin tähän mennessä näkemäni Maxim de Winter. Tytti Vänskän Mrs Danvers oli täysin omanlaisensa ja todella kiehtova hahmo: totesimme ystävieni kanssa, että hänessä oli karmiva vivahdus raiteiltaan mennyttä Niskavuoren Hetaa. Danny oli julmetun pelottava.
Harmittaa etten koskaan nähnyt proggista toista kertaa. Rebecca on Kunzen ja Levayn teoksista ehkä vähiten suosikkini, mutta se on joka tapauksessa hyvä musikaali ja sopii kaupunginteattereillekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti