Kasvoin yli Wicked-innostuksestani jo vuosia sitten, mutta Helsingin kaupunginteatterin produktio vuonna 2010 kiinnosti minua musikaalin ensimmäisenä non-replicana eli tuotantona, jonka ohjausta ja ulkoasua ei ollut kopioitu Broadwaylta. HKT aiheuttaa minussa ristiriitaisia tunteita enkä yleensä mene sinne suurin odotuksin, mutta siitä huolimatta tai sen vuoksi Wicked yllätti positiivisesti. Ohjaus toimi, näyttelijät olivat hyviä ja puvustus ja lavastus suurimmaksi osaksi kauniita. Stalinmainen Ozin velho Big Brother -jättisilmineen toi hahmoon lisää sisältöä, ja huumori tuntui vähemmän idioottimaiselta kuin Lontoossa. Elphaban kettutyttömäinen aktivismi ja erilaisuuden tunne kuuluu useimmilla enemmän teini-ikään enkä enää osaa samastua siihen, mutta Maria Ylipää näytteli hyvin. Käännöstä tekemässä oli ollut neljä eri ihmistä ja sen kuuli: osa kappaleista toimi, osa ei, tyyli oli epäyhtenäistä ja teksti hajanainen. Ymmärrän vielä sen, että proosatekstin ja laululyriikat joskus kääntää eri henkilö, mutta mihin tarvittiin vielä kaksi lisäihmistä sovittamaan teksti musiikkiin?
Eniten minua oikeastaan häiritsi ohjaajan ratkaisu näyttää Elphaban ja Glindan suhde yksiselitteisen romanttisena: toisiinsa kietoutunut akrobaattipari For Good -kappaleen taustalla, satunnaisia pusuja, pitkiä katseita... Viesti olisi mennyt vähemmälläkin perille, enkä kaipaisi isoja neonvalonuolia osoittamaan tarinan mahdollisia tulkintoja. Lisäksi olen hieman kyllästynyt kaiken seksualisoimiseen, joten olisin vaihteeksi mielelläni katsonut ystävyydestä kertovaa tarinaa.
2 kommenttia:
Vietin suuren osan teini-iästäni täysin Wickedin lumoissa ja Helsingin produktio tuli minulle juuri sopivaan aikaan siinä mielessä, että fanitus sai noin vuoden jatkoajan. Onhan tuon Wickedin suurin viehätysvoima kuitenkin juuri siinä, miten se vetoaa juuri oikealla tavalla teinien tunteisiin. Itse pidin Helsingin produktiosta siinä mielessä, että se ei ollut yhtä "yltiöamerikkalaisen" oloinen kuin alkuperäinen. Ei tullut myöskään samanlaista "raha haisee"- fiilistä. Tuohon Elphaban ja Glindan suhteen romantisointiin en itse kiinnittänyt huomiota, joten pointtisi sai minut ajattelemaan asiaa ihan uudella tavalla. Kiitos siitä!
Kiitos kommentista! Epävarmalle keskivertoteinille Wicked todella on kuin jumalten lähettämä. Helsingin proggis tosiaan oli jotenkin aikuisemman oloinen ja tummasävyisempi kuin selkeästi teineille suunnattu jenkkiversio, ja pidin sävymuutoksesta.
Olen faniyhteisöissä nähnyt niin paljon slash fictionia ja muuta vastaavaa musikaalihahmojen paritusta, että olen herkistynyt aiheelle. Ehkä romantiikka oli jonkinlaista fan servicea ohjaajalta. ;-)
Yhä edelleen pidän Wickedin musiikista ja lyriikoista, mutten jostain syystä pysty kuuntelemaan kolmea biisiä enempää ennen kuin alkaa ärsyttää. Kuuntelin sen aikoinaan varmaankin puhki, eikä edes erinomainen saksankielinen levy palauttanut musikaalin statusta mielessäni.
Lähetä kommentti