Kansallisteatteri päästi joukon kulttuuribloggaajia viime lauantaina tutustumaan sisuksiinsa ja sen jälkeen kutsuvieraslipuilla Töppöhöröön. Vaelsimme tunnin verran teatterin lämpiöissä, lavantakaisissa tiloissa, käytävillä ja verstaissa ja kuulimme valikoiman kiehtovaa triviaa Suomen vanhimman suomenkielisen teatteritalon historiasta.
 |
| Ylälämpiön ikkunoissa on kuvattu draaman neljä osa-aluetta. |
 |
| Mörkö! |
 |
| Suuren näyttämön katossa on vaikuttava määrä tekniikkaa. |
 |
| Historiallisia näyttämön taustakankaita lavastevaraston katossa. |
 |
| Kenkäkomero! |
Juha Hurmeen Töppöhörö kertoo Vilistä, parodisesta suomalaismiehen stereotypiasta, joka elää kaljalla, eineksillä ja tv:n urheilutarjonnalla. Väkivalta on hieno asia, verkkarit kansallisasu ja Disney ylin kulttuurin muoto. Mannerheim on heti Jumalasta seuraava. Muija otti ja lähti lasten kanssa, Vilillä on lähestymiskielto väkivaltaisuuden vuoksi ja sossutantat ovat perseestä. Itse asiassa tosi moni asia on perseestä, esimerkiksi homot, ulkomaalaiset, eriväriset ja erilaiset.
Hahmo kuvataan kuin jonkinlaisena malliesimerkkinä siitä, millainen ihminen piileskelee netin "tapa ittes suvakki" -kommenttien takana: ahdistunut, epävarma, olemassaolonsa uhatuksi tunteva pieni ihminen, joka yrittää peittää nämä tunteet (sekä muilta että itseltään) uhittelemalla, vittuilemalla ja syyttämällä ongelmistaan kaikkia muita. Ettei joutuisi kohtaamaan omaa epävarmuuttaan ja epäonnistumistaan kasvoista kasvoihin.
Sitten Vilin elämään ponnahtaa hentoinen Helinä-keiju, hänen tukahdutettujen puoliensa tiivistymä. Helinä-keiju puhuu venäjää ja pehmeää Karjalan murretta, puolustaa vihreitä arvoja ja lempeällä äänellä kyseenalaistaa Vilin ajatusmaailman ja luuseriuden. Hahmo on kuin se pieni ääni olkapäällä korvan vieressä, se joka välillä herää kuiskuttamaan että kannattaisi katsoa peiliin, elää terveellisemmin ja hengähtää. Suurin osa ihmisistä lienee jossain näiden kahden ääripään välillä.
Kaksituntinen näytelmä Suurella näyttämöllä on kahdelta näyttelijältä melkoinen veto. Jarkko Lahti vetäisee ensimmäisen näytöksen monologina, ja Alina Tomnikov huolehtii enimmästä toisen näytöksen puhepuolesta. Hurme sanoo ettei yritä tarjoilla mitään maailmankuvaa toista parempana, mutta kyllähän esitys on vähän saarnaava. Onneksi se on myös hauska ja otteessaan pitävä. Kaikki lööppien, nettikeskustelujen ja huoltoasemaraatien kliseet on niputettu yhteen ihmiseen, jonka elämä onneksi puuttuu tilanteeseen sen verran, että Vilistä ei ehkä tulekaan lopulta katuoja-alkoholistia tai mustasukkaista perhesurmaajaa.
Muuta kuvasaldoa ja raportteja: Pilkkuun asti, Paljon melua teatterista, Kujerruksia, Nuotin vierestä, Lukupino, Teatterikärpäsen puraisuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti