Teatterikesä 2015: Perplex ja Sallittu!

Sain esityksiin lehdistölipun.

Teater Viiruksen Perplex korkkasi tämän vuoden Tampereen Teatterikesäni. Viime vuonna näin Viiruksen Där vi en gång flott -esityksen, mutta olin sinä päivänä niin väsynyt ja keskittymiskyvytön, että kaikki pyöri yhtenä ketunkasvoisena massana mielessäni. Viiruksen tyyli on sen verran nopeatempoinen, absurdi ja hämärähkö, että katsoessa ei oikein auta herpaantua hetkeksikään. Ruotsini on hyvin ruosteessa, jos minun pitäisi puhua sitä, mutta ymmärtäminen sujui yllättävänkin hyvin. Suomenkielinen tekstitys tuntui puolet ajasta olevan yhden repliikin jäljessä, minkä lisäksi tekstiä oli liikaa luettavaksi niin nopealla tahdilla.

Käsikirjoitus: Marius von Mayenburg
Ohjaus: Janne Pellinen
Näyttämöllä: Maria Ahlroth, Viktor Idman, Nina Palmgren, Oskar Pöysti
Lavastus ja puvustus: Annina Nevantaus
Valosuunnittelu: Lauri Lundahl
Äänisuunnittelu: Jani Orbinski

Perplex kertoo kahdesta pariskunnasta, joiden ympärillä todellisuus muuttuu jatkuvasti. Yhtäkkiä tämä ei olekaan meidän kotimme vaan noiden, yhtäkkiä minä olen au pair omassa perheessäni, yhtäkkiä tuo ei olekaan mieheni vaan poikani - ja kukaan muu ei huomaa mitään ihmeellistä. Kaikki ympärillä tuntuvat pitävän tilannetta itsestäänselvyytenä ja käyttäytyvät kuin hämmentynyt olisi tulossa hulluksi. Tämä on yksi vakioaiheista ainakin minun painajaisissani, mutta näytelmän hahmot sopeutuvat tilanteisiin yllättävän nopeasti ja näyttävät hetken kuluttua jo unohtaneen, että mitään erikoista tapahtui. Tilanteet pyörivät eteenpäin surrealistisina, keskustelut kiertävät kehää, mikään äsken sanottu tai tapahtunut ei välttämättä pidäkään enää paikkaansa, ja koko ajan joku on vähän pihalla.

Vaikka elämässä tulee oltua usein vähän pihalla ja saatoin yllätyksekseni samastua muutamiin tilanteisiin, pidin silti eniten teatterin sisäisellä maailmalla leikkivistä kohdista. "Ihan kuin tuolla aivan lähellä istuisi ihmisiä pimeässä tarkkailemassa meitä, kuuntelemassa mitä sanomme ja tuntemassa meidät paremmin kuin me itse" -henkiset lausahdukset toivat kivasti metapohdintaa näyttelijöiden pienen maailman tarkasteluun. Ns. neljäs seinä sai osansa huumorista ja tehtiin hyvinkin näkyväksi.

Myös yhteiskuntakritiikkiä mahtui mukaan. Ihmisten asemat keskinäisessä hierarkiassa muuttuivat lakkaamatta, ja yhtenään joku oli alakynnessä, komennettavana, naljailtavana, sorrettuna ja jopa kuolemaan jätettynä. Itsekkäät ihmiset pohtivat vain sitä, miten selviävät henkisesti kun palveluskunta kuolee viereen vaikka häntä voisi auttaakin. Vaikkei se toki meidän vikamme ole, vika on rakenteissa eikä tämän saman pöydän ääressä nälkään kuolevan auttaminen voi olla juuri meidän velvollisuutemme. Paistetun pekonin tuoksu oli hauska lisäefekti.

Enimmäkseen kuitenkin nauroin. Hahmot olivat parodisen trendikkäitä, pinnallisia ja tyhmiä, ja hämmentyneet keskustelut valloittivat pienillä nokkeluuksilla. Kummalliset kohtaamiset, keskustelut ja ilmiöt naurattivat surrealismissaan. Koskaan ei voinut olla varma, mitä tapahtuu seuraavaksi. Hirviasuisen ystävänsä kanssa yllättävää seksiä harrastanut mies saattaa äkkiä haluta muuttaa hirven kanssa elämään yksinkertaista eräelämää. Trendikkääksi mutta persoonattomaksi asunnoksi lavastettu näyttämö korosti pintaliitotunnelmaa. Ripaus vintagea kuului olennaisesti asiaan, ja vietin suuren osan esityksestä ihailemalla Judithin housuja.

Kukaan meistä ei ilmeisesti oikeasti elä sellaista elämää ja ole sellainen kuin kuvittelee.

***

Perplexin jälkeen istuin hetken Tillikan terassilla ja jatkoin sitten ohjelmatelttaan kuuntelemaan Sallittu! -konserttia. Viiden naisen ja kolmihenkisen bändin keikka yllätti positiivisesti, varsinkin kauniisti yhteen soljuvat voimakkaat lauluäänet. Jazzahtava, bluesahtava ja kansanmusiikkimainen soundi loi unenomaisen tunnelman telttaan. Meno muistutti Kitkeriä Neitsyitä mutta vähemmällä itseironialla ja enemmällä elämänläheisyydellä. Ohjelmiston loppupuoli oli ehkä turhan äitiys- ja naiseuskeskeistä makuuni, ja aloinkin pohtia, millainen olisi miesten vastaava konsertti. Isyys, yhteiskunnan odotukset, arkielämä, identiteetti ja työsyrjintä kerrottaisiin sydän karrella avoimiksi, ja sitten taas laulettaisiin hetki, kauniisti.

Laulu: Laura Malmivaara, Maija Kaunismaa, Eeva Soivio, Sanna Hietala ja Eeppi Ursin
Bändi: Zarkus Poussa (lyömäsoittimet), Eeva Koivusalo (basso) ja Juha Kuoppala (koskettimet

Säveltänyt Maija Kaunismaa
Sanoittanut Anna Krogerus
Sovittanut Eeppi Ursin