Sain esitykseen kutsuvieraslipun.
Tampereen Teatterin Frenckellin lavalla esittämä Mustapukuinen nainen (The Woman in Black) on uusgoottilaista kauhua parhaimmillaan: tavallisen ihmisen matka maan ääriin, kesyttömään paikkaan, jossa odottavat mystinen talo, ränsistynyt hautausmaa, kammottava sukusalaisuus ja runsas määrä odottamattomasti ilmestyvää usvaa. Draculan, Frankensteinin, Sherlock Holmesin ja kumppaneiden ystävät löytävät Mustapukuisesta naisesta paljon tuttuja elementtejä.
 |
| Kuva: Harri Hinkka / TT |
Näytelmän alussa on vain tyhjä lava ja kaksi miestä: kuivakka, pelokas lakimies Kipps (Jukka Leisti) ja itsevarma näyttelijä-ohjaaja-esiintymiskouluttaja (Esa Latva-Äijö). Ensimmäisellä on kerrottavanaan tarina ja hän kaipaa sen kanssa jälkimmäisen apua. Alkuun näyttelijä joutuu demonstroimaan teatterin koko käsitteen epäröivälle lakimiehelle, editoimaan menestykseksi haistamaansa tekstiä näytelmäksi ja siinä sivussa viihdyttämään yleisöä, joka saa pitkin esitystä bongailla näyttelijän selittämiä yksityiskohtia. Kun näyttelijä lopulta saa sisäistarinan pään kiskottua ulos Kippsistä, kauhu lähtee hiljalleen vyörymään esiin.
Nuori lakimies saa työtehtävän Cornwallin etäisimmässä nurkassa ja kuvaa päiväkirjanomaisesti junamatkaansa jumalten selän taa, kohtaamiaan ihmisiä ja yhä erikoisemmiksi käyviä kokemuksiaan. Viktoriaaniselle kauhulle tyypillisesti koti-Lontoo on päähenkilön turvasatama, kun taas vieras, kaukainen paikka ja kesytön luonto edustavat pelottavuutta. Sisäistarinan lopuksi kauhu ei kuitenkaan jätä miestä rauhaan vaan seuraa häntä kotiin, eikä hän saa muistoiltaan enää nukuttua. Lopulta hän kirjoittaa kokemuksensa tekstiksi ja palkkaa näyttelijän opastamaan häntä sen esittämisessä, koska hänen on mielenrauhansa vuoksi saatava kertoa läheisilleen, mitä hän on nähnyt. Kaksikko alkaa käydä Kippsin tekstiä läpi ja luoda siitä katsojien edessä näytelmää, johon putkahtelee kuin tyhjästä lavasteita, valoja ja efektejä.
 |
| Kuva: Harri Hinkka / TT |
Marjatta Kuivaston lavastus on nerokas ja kauhuromantiikan ystävänä suorastaan ahmin sitä silmilläni. Yhdistettynä Tuomas Vartolan valoihin näyttämökuvat projektioineen ovat lumoavan, kaamean kauniita. Esa Latva-Äijön salkku herätti minussa kateutta. Tommi Auvisen ohjaus luo tunnelman, jossa tapahtumat tulevat yleisön sekaan ja säkkipimeässä katsomossa järkevinkin alkaa kuunnella ympäristönsä risahduksia hieman vainoharhaisena. Näytelmä ei kuitenkaan ole mitään verellä mässäilevää kauhua vaan nuotiotulilta tuttua, ihanan kutkuttavaa kummitusjännitystä.
Esa Latva-Äijö nuorta lakimies Kippsiä esittävänä näyttelijänä on goottikauhun sankarin perikuva. Jukka Leisti eli varsinainen Kipps puolestaan heittäytyy tarinan muiksi hahmoiksi ja tekee sen rautaisella ammattitaidolla. Herrojen päällekkäiset hahmot ovat hauskoja ja sympaattisia luomuksia. Alun Teatteri For Dummies -osuus on hilpeää seurattavaa ja keventää kokonaisuutta, vaikka muutama leistimäisyys olisikin kaivannut vähän tiivistämistä. Juoni on jossain määrin ennalta-arvattava, mutta se ei vähennä itse esityksen vanhanaikaista viehätystä.
 |
| Kylmä murha. Kuva: Harri Hinkka / TT |
Mustapukuisen naisen vastapariksi sopii jo aiemmin tänä vuonna ensi-iltansa saanut jännitysnäytelmä Kylmä murha (A Murder by Misadventure), jossa Leisti ja Latva-Äijö ovat myös päärooleissa. Kuivaston kylmäävä lavastus esittelee siinä huipputeknisen asunnon, joka tuo talokauhun nykyaikaan. Mikko Viherjuuren ohjaama näytelmä on moderni trilleri, mutta samanoloinen jännityksen, ahtaanpaikankammon ja huumorin ilmapiiri leijuu siinäkin. Frenckellin pienuus ja karhea tunnelma sopivat näihin mainiosti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti