Tarzan – Helsinki 2014

Helsingin kaupunginteatteri pisti pystyyn kunnon sometapahtuman ja kutsui leegion bloggaajia tutustumaan taloon ja Tarzan-musikaaliin torstaina 27. maaliskuuta eli viikko ensi-illan jälkeen. Kiitos useampien liikennelaitosten missasin alkutervehdyksen ja talon historian esittelyn, mutta sentään juoksin sopivasti kiertokäynnin alkuun.

Alkuun kiersimme käytävien ja lavan sivussa olevan laittautumisluolan kautta näyttämölle, jossa tapasimme ohjaaja Kari Rentolan. Rentola kertoili musikaalista mm. sen, että tämä on Tarzanin ensimmäinen produktio joka ei ole kopioitu Broadwaylta. Disneyn edustajat olivat suorastaan kieltäneet häntä kopioimasta muissa maissa nähtyä formaattimusikaalia ja olivat tutustumiskäynnillään erittäin tyytyväisiä lopputulokseen. Non-replicoiden fanina olen itsekin iloinen, että Helsingissä saatiin ja piti tehdä aivan omanlaisensa Tarzan eikä vain halpakopioita. Rentola tuntui ottaneen jonkin verran vaikutteita Edgar Rice Burroughsin alkuperäisistä kirjoista, jotka hän tuntee jo lapsuudestaan. Muutenkin sain sellaisen mielikuvan, että Tarzanissa on moni päässyt toteuttamaan lapsuusaikaisia seikkailuleikkejään. Samaa asennetta henki lavalle parahiksi tassutellut illan viidakon sankarimme Saska Pulkkinen, joka kertoili harjoitusajasta ja Tarzanin hahmon kehittymisestä musikaalin edetessä. Rooleissa on kaksoismiehitys, ja Pulkkinen ja Tarzania myös esittävä Jon-Jon Geitel ovat tuttuja jo kouluajoilta.

Lavalle alkoi valua erinäköisiä verkkareihin pukeutuneita eläimiä, joten ryhmämme ohjattiin sivummalle. Olen työharjoittelussa ja tuttujen perässä pyörinyt suht monen teatterin lavantakaisissa sokkeloissa, mutta suurin osa niistä on ollut kommunistien rakentamia tai 1800-luvulla kaupungin keskustaan tehtyjä – toisin sanoen ahtaita. Kaikki se tila ja tavara HKT:n sivunäyttämöllä! Säilöttyjen lavasteiden välissä mahtui liikkumaan kunnolla! Samaan tilaan mahtui useamman teoksen lavasteita kerralla! Ja heti vieressä oli valtava lavastepaja ja -varasto, jossa oli vaikka mitä, muun muassa lisää tilaa. Ihastelin erityisesti suurta ja hieman nuhjaantunutta Miska-nallea, joka oli ripustettu seinälle. Esillä oli jo ensi syksyn Kuinka menestyä liike-elämässä -musikaalin lavastesuunnitelmia.

Lavasteiden keskeltä matkamme jatkui valtavaan pukuvarastoon, jonka loppumattomilta rekeiltä bongailin paljon varsinkin Hairsprayn (2005) värikkäitä asuja. Teatterilla on muuten lauantaina 10.5. puvustokirppis, joten kannattaa käydä vilkaisemassa. Suosittelen menemään paikalle hyvissä ajoin ennen ovien avautumista, koska jonot tuppaavat olemaan melkoisia.

Skumppa- ja tikkupullatarjoilun kautta siirryimme katsomaan itse esitystä.

En ole juuri katsonut Disney-elokuvia sitten Pocahontasin (1995), joten animoitu Tarzan (1999) on jäänyt näkemättä. Tässä tapauksessa se on ehkä hyväkin, koska menin teatteriin ilman sen kummempia ennakko-odotuksia eikä esitystä tullut verrattua mihinkään. Broadwaylla musikaali ei ollut menestys, mutta Saksassa ja Hollannissa se on vetänyt jättiyleisöjä. Tällä hetkellä monikansallinen teatterijätti Stage Entertainment pyörittää musikaalia Stuttgartissa, jossa koko parituhatpaikkainen Apollo-teatteri on rempattu viidakoksi. Sitä ennen musikaali meni Hampurissa viisi vuotta putkeen. HKT:n kaltainen repertoaariteatteri ei ymmärrettävistä syistä voi venyä ihan samaan, mutta käytettävissä olevat resurssit on hyödynnetty hyvin.

Tarzan! © Mirka Kleemola / Imagenary Oy

 Tarzanin musiikilliset ansiot eivät ole kovin erikoiset, ellei katsoja fanita Phil Collinsia. Rakkausduetot olivat muun menon keskellä hieman mitäänsanomattomia, kun taas kerronnallisemmat kohtaukset kuten leirin hajotus toimivat hyvin. Musikaalius ei kuitenkaan tunnu edes olevan esityksen pointti, tai ainakin se on helppo unohtaa. Näyttelijöiden liikkeet, lavastus, yksittäiset kohtaukset, huumori ja erilaiset jipot veivät huomioni tehokkaasti. Myös tarina on vahva, eikä Tarzania voikaan kutsua sellaiseksi surullisenkuuluisaksi musikaaliksi, jossa tarina on kyhätty pikaisesti kokoon vain, jotta lavalle saadaan kivoja lauluja. Asia on melkeinpä päinvastoin, mutta tarinaihmisenä en todellakaan harmistunut siitä.

Pahis, kätyri ja hassu isukki.
© Mirka Kleemola / Imagenary Oy

Etenkin näyttelijöiden liikekieltä (koreografi Oula Kitti) oli kiehtovaa seurata. Lavalla todella liikkui Avarasta luonnosta tuttuja gorilloja, joiden tyyliteltyyn menoon oli sekoitettu streetiä, breakdancea, akrobatiaa ja täti-ei-tiedä-mitä. Tuukka Raitalan twiittien perusteella ensemble on tutustunut tanssin ja eläinten liikkeiden ohella mm. parkouriin. Lopputulos oli miltei saumaton kokonaisuus ja eri liikkumistavat istuivat yhteen kauniisti. Liike ei keskittynyt pelkästään tanssikohtauksiin, vaan taustalla eli gorillalauma omaa elämäänsä, kiipeili lavasteissa, leikki keskenään ja oli kaiken kaikkiaan vangitsevaa katsottavaa. Ennen esitystä ohjaaja kertoi suuren osan liikkeestä olevan tanssijoilta itseltään lähtöisin ja heidän erityisosaamisestaan kehitettyä. Porukkaan haettiin kaikenlaista osaajaa, ja lopputulos on hyvin onnistunut. Rentola korosti myös ekonomisuutta eläinten liikkeissä: ne eivät käytä energiaa turhaan, vaan jokainen liike on tarkoituksenmukainen. Tämä metodi yhdistettynä tanssiin oli kiinnostavaa.

Katariina Kirjavaisen kaunis lavastus on liikkeeseen sopivasti melko katutaidehenkistä, etenkin runsaat viidakon lehdet ja köynnökset. Mieleeni tulivat myös koulunäytelmät ja naivismi, mutta tällä kertaa pahvisuus ja maalatut yksityiskohdat olivat tarkoituksellisia ja täydensivät hauskasti graffitivaikutelmaa. Lavaa hallitsee oksistomainen temppurata, jossa gorillat kulkevat, roikkuvat, heiluvat ja tasapainoilevat. Teki mieli itsekin kokeilla! Tunnelma on tumma mutta sadunomainen, eikä lava näytä tyhjältä vaikka tavaraa ei paljoa olekaan. Myös Elina Kolehmaisen puvustus on kaunis, ja etenkin gorillapukujen viitteellisyys on hauskaa katsottavaa. William Ilesin valaistukset tapaavat olla kauniita, eikä Tarzan ole poikkeus.

Laumaa uhannut kissaeläin. © Mirka Kleemola / Imagenary Oy

Tarinan hahmot olivat tyypillistä Disney-mallia: sankari ja tämän humoristinen sidekick, voimakastahtoinen sankaritar, hassu vanhempi mies, mustavalkoinen pahis, sankarin viisaat vanhemmat ja niin edelleen. Parhaiten hahmoista mieleeni jäi Tarzanin svengaava gorillabestis Terk. Matti Leino vaikutti äkkiseltään porukan parhaalta laulajalta, ja hänen Terkillään oli asenne kohdillaan ja runsaasti hauskoja kohtia. Mikko Vihma Tarzanin adoptioisänä ja gorillojen laumanjohtajana oli mukavan monitasoinen hahmo. Sanna Majurissa on jotakin sellaista, joka minua ärsyttää roolissa kuin roolissa, mutta siitä huolimatta hän oli mukavan äidillinen Tarzanin adoptioäiti ja hänellä on kaunis ääni.

Saska Pulkkinen sopi Tarzaniksi kuin nakutettu. Hänen olemuksensa oli sympaattinen ja jotenkin juuri niin pihalla kuin kasvava nuorimies joskus on. Samalla hän oli muodollisesti erittäin pätevä. Tarzan on kiltti ja symppis heppu, joka ei tahdo kenellekään pahaa, ja hänestä on helppo pitää.

Miniäkokelas esittelyssä. © Mirka Kleemola / Imagenary Oy

Jane on aika tyypillinen Disney-sankaritar: itsenäinen, omapäinen ja perusherttainen, vähän sellainen naapurintyttömäinen. Elina Aalto sopi rooliin hyvin, ja samaa voisin kuvitella Raili Raitalasta, jonka myös haluaisin nähdä lavalla. Janella oli runsaasti hauskoja repliikkejä ja sanailua, ja pidin hänen luontomuistiinpanoistaan ilmi tulevasta ajatusmaailmasta. Jane on hyvä hahmo muttei kuitenkaan ärsyttävän hyvä, vaan hänellä on terävä huomiokyky ja huumorintajua.

Olen usein avautunut siitä, miten usein minusta tuntuu, että lapsihahmot ovat lavalla vain keräämässä sympatiapisteitä. Ilokseni pikku-Tarzan oli olemassa muutenkin kuin herttaisena lapsukaisena, ja hänellä on harvinaisen paljon lava-aikaa ja ihan oikeaa tekemistä.

Vastentahtoinen isä ja ottopoika. © Mirka Kleemola / Imagenary Oy

 Kunnon Disney-kaman tapaan Tarzanissa on paljon myös sellaista, mikä lapsikatsojalta ehkä (toivottavasti?) menee vielä ohi. Päästessään viidakon uumeniin Jane samalla vapautuu viktoriaanisesta näennäissiveydestä varsin hilpeilläkin tavoilla ja kohtaa seksuaaliset, alkukantaisemmat puolensa. (Eikä se puolialaston mies liaanin kanssa edes ilmesty vielä toviin.) Kohtauksessa viidakko rinnastuu vahvasti seksuaalisuuteen, eikä vaikutelmaa yhtään vähennä mm. varsin vinkeän näköinen kasvi, joka heti alkuun syö Janen hameen suihinsa.

Visuaalisuus on sen verran viitteellistä, että lapsi ei luultavasti hoksaa sitä vaan keskittyy hassuihin lonkeroufokasveihin. Aiheeseen harjaantuneille humanisteille symboliikka sen sijaan häröili päin näköä ja aiheutti kikatuskohtauksia. Sisäinen feministini yritti myös kovasti olla näkemättä, kuinka ensimmäisten seksuaalisten kokemustensa uhriksi joutunut nainen pelastuu imevän hämähäkinverkon syvyyksistä fallossymbolilla liikkuvan miehen ansiosta.
(Humanistisen tiedekunnan sisääntuloaulassa sietäisi olla jokin varoituskyltti ylivirittyvistä symboliikka-antureista. Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää...)

Terk kavereineen tutustuu sivilisaatioon. © Mirka Kleemola / Imagenary Oy

Tarzan on siis koko perheen musikaali termin paremmassa merkityksessä: siinä on jotain sekä isommille että pienemmille, eikä kummankaan ryhmän pitäisi pitkästyä. Esityksemme yleisö ainakin tuntui viihtyvän hyvin, ja itsekin sain jokuset varsin makeat naurut. Vaihteeksi oli mukava upota maailmaan, jossa pahikset ovat ilmiselvän pahoja ja he saavat ansionsa mukaan. Plussaa myös tietynlaisesta realismista: Tarzan ja Jane eivät suinkaan maagisesti (köhpocahontasköh) vain alkaneet ymmärtää toistensa puhetta, vaan he opettivat toisilleen sanoja, kommunikoivat eleillä ja ymmärsivät välillä väärinkin toisiaan. Tässäkin liikkeellä ja ruumiinkielellä oli oma merkityksensä. Ensemble ei seissyt rivissä laulamassa vaan eli koko ajan, ja duetoissakin tapahtui kaikenlaista. Vilkaisin saksalaisten trailereita, ja ainakin niihin verrattuna Rentolan ohjaus on vähemmän kiillotetun disneymäinen ja siinä on villimpää tummasävyisyyttä ja maanläheisyyttä.

Huom! Teatterilippu saatu ilmaiseksi Helsingin kaupunginteatterilta. Linkkejä: Produktion kotisivu Kuvagalleria HKT:n Tarzan-blogi  Stuttgartin produktio ja sen traileri