TTT:n syyskausi 2014

Tampereen Työväen Teatterin syysohjelmiston 2014 julkistustilaisuudessa tuli pitkästä aikaa sellainen olo, että haluan nähdä jotakuinkin kaiken. Jos tämä on Maarit Pyökärin taiteellinen linja jatkossakin, olen iloinen. Draamaa ja viihdettä on tasapuolisesti, eikä mikään ainakaan ensinäkemältä vaikuta katsojia aliarvioivalta.

Bling! Kuva: Kari Sunnari

 Evita on viimeksi esitetty suomeksi Helsingin kaupunginteatterissa 2006. Kiitos tämän produktion, en vuosikausiin pitänyt koko musikaalista, joten toivon että Tiina Puumalaisen uusi ohjaus toimii paremmin kuin Kurt Nuotion. Vasta vuoden 1996 elokuvan katsottuani koukutuin Sir Tim Ricen älykkääseen ja hauskaan tekstiin ja tajusin, mikä musikaalissa kiehtoo ihmisiä. En ole vielä nähnyt versiota, joka todella saisi minut ymmärtämään Eva Peronin motiiveja musikaalissa ja toisi hänet lähelle katsojaa, mutta toivottavasti Puumalainen paikkaa tämän aukon. Evitaa vertaa pakostakin Kunzen ja Levayn Elisabethiin, joka taas esittää jokaisen hahmon inhimillisenä olentona, jonka näkökulmaan on halutessaan helppo samastua. Eva on hahmona etäisempi ja häntä katsotaan oikeastaan vain muiden silmillä. Musikaalissa ei ole ainuttakaan laulua, jossa Eva Peron ei esiintyisi jollekulle tai yrittäisi selitellä tekojaan toiselle henkilöhahmolle, joten minun on vaikea tuntea sympatiaa häntä kohtaan. Ehkä se on tarkoituskin, mutta kaipaisin jotakin, jonka avulla saisin otteen siitä, miksi hän (tekijöiden mielestä) todella teki kaiken mitä teki. Vallanhimo on vähän kulunut ratkaisu, vaikka se taitaakin olla se ilmeisin.

Che sen sijaan on kiehtova hahmo, etenkin silloin kun häntä ei esitetä ilmeisenä Che Guevarana. Alun perin Che on tarkoitettu tavalliseksi työläiseksi, joka edustaa jälkiviisasta kansan näkökulmaa Evitan tekoihin, ja minusta hahmo on monipuolisempi niin. Kriittiset, tarinan aikatasoilla edestakaisin suhaavat kertojahahmot ovat heikkouteni, ja Che on melkein yhtä ihana kuin Elisabethin Lucheni. Yritän kovasti olla rakentamatta liian suuria odotuksia Työviksen produktiosta, vaikka kyseessä onkin yksi lempimusikaaleistani. Puumalainen on onneksi perushyvä ohjaaja. Mikko Koivusalon suomennos on muistini mukaan melko tyylitön, mutta sen olemassaololle ei kai voi mitään.

Kuva: Jenni Miettinen

Mutta tekevät ne muutakin siinä teatterissa. Mark Haddonin ja Simon Stephensin palkittu Yöllisen koiran merkillinen tapaus (Curious Incident of the Dog in the Night-Time) on aiheeltaan ehdottomasti kiehtovin: 15-vuotias poika, joka näkee maailman hieman eri tavalla kuin muut eikä aivan käsitä tunteita, kohtaa ympäröivän todellisuuden (tai ehkä pikemminkin päinvastoin). Hahmoon on ilmeisesti yhdistetty Asperger ja autismi ja ohjaaja Otso Kauttokin avasi näytelmää niiden kautta, mutta lukemani mukaan Haddon haluaisi itse välttää leimojen lyömistä päähenkilöön ja esittää hänet vain yksinkertaisesti erilaisena. Helpottavathan lokerot usein ymmärtämistä, mutta samalla ne rajaavat ikävästi etenkin sellaisia, joiden diagnoosi ei ole kuin suoraan oppikirjasta. Joka tapauksessa näytelmän pitäisi olla kiinnostava, koska se ainakin osittain esittää tapahtumat pojan näkökulmasta ja käyttää häntä kertojana.

Kolmas teos, jonka haluan nostaa esille, on Friedrich Dürrenmattin klassikkonäytelmä Vanhan naisen vierailu (Der Besuch der alten Dame). Wieniin on tulossa näytelmään perustuvan musikaalin kantaesitys, joten olen viime aikoina tutustunut tarinaan, ja se vaikuttaa ihastuttavan kierolta. Moraalikysymysten käsittely mustalla huumorilla höystettynä yleensä toimii.

Lisäksi TTT:n lavalla nähdään mm. Ruotsiin lähetetyn evakkolapsen tarina, tv-sarjana Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin nähty Kaikki on kohta hyvin, Pekka Töpöhäntä -lastenmusikaalin urbaani tulkinta ja aina yhtä karismaattinen Eila Roine.