maanantai 11. marraskuuta 2013

Elisabeth – Budapest 2013

Olen nähnyt Michael Kunzen ja Sylvester Levayn Elisabeth-musikaalin Budapestin Operettszínházissa jokusen kerran aikaisemminkin (blogikirjoitukseni vuodelta 2010), mutta viimeisin oli esiintyjien osalta ehdottomasti paras kokonaisuus. Ohjaus toimii keskimäärin hyvin, ja pidän siitä, miten kohtauksia on linkitetty toisiinsa ja miten siirtymät kohtausten välillä toimivat. Ainoa iso miinus on puuttuva laulu Wenn ich tanzen will, joka on lisätty musikaaliin vasta Unkarin-ensi-illan jälkeen. Käsikirjoituksessa on korostettu Unkarin osuutta keisarinna Elisabethin elämässä ja Elisabethin osuutta Unkarin politiikassa, joten musikaalin muualla nähneet saattavat hämmentyä lisätyn dialogin määrästä. Produktioon on myös lisätty historiallisista salaliittoteorioista ammentava kohtaus, jossa kruununprinssi Rudolf liittoutuu salaa unkarilaisten nationalistien kanssa. Produktio on siis melko erilainen kuin rajan takana Wienissä tällä hetkellä esitettävä (blogikirjoitukseni viime vuodelta), mutta kummassakin on kiinnostavat puolensa.

Budapestissa on lähdetty visuaalisesti melko painajaisenomaiselle linjalle: pyörönäyttämöllä on metallista hitsattuja apokalyptisiä rakennelmia, jotka toimivat milloin palatsina, milloin bordellina. 1990-luvulla Operettiteatterilla oli ikävä taipumus täyttää lava tarpeettoman suurilla kuoroilla, tanssijoilla ja yksityiskohtaisella tarpeistolla, mikä Elisabethissakin häiritsee melko lailla, koska pidän yleensä minimalistisemmasta ja vähemmän realistisesta ulkoasusta. Lavalla on liikaa tavaraa, ja olennaisia henkilöitä on ajoittain hankala löytää ensemblen seasta. Lisäksi puvustus huokuu 90-lukua (Kuolemalla on mm. valkoiset hiihtohousut), eikä vaikutelmaa paranna se, että Kuolemantanssijat näyttävät karanneen Cindy Crawfordin aerobicvideoilta. Nykykatsojalle ysärihenkisyydessä itsessään on tietysti omaa painajaismaista estetiikkaansa.

Prologi tuonpuoleisessa
Olen nähnyt Bernadett Vágón nimiroolissa aiemminkin, mutta silloin hänellä oli vielä korviasärkevä tapa huutaa korkeimmat kohdat laulamisen sijaan. Nyt sekä hänen äänensä, hän itse että hänen tulkintansa olivat kypsyneet, ja hän oli jo uskottavampi vanhanakin keisarinnana. Bernadett on edelleen ihanan tyttömäinen ja voimakastahtoinen nuori Sisi, mutta nyt myös kyyninen ja elämäänsä kyllästynyt keski-ikäinen nainen toimii erinomaisesti.

Kuolema (Zsolt Homonnay) ja keisarinna
Samalla Zsolt Homonnayn melko miehekäs ja raamikas Kuolema sopii hyvin hänen kuvittelemakseen. Homonnay on edelleen ehkäpä lähimpänä "minun" Kuolemaani, sellaista miksi hahmon itse kuvittelisin: enigmaattinen, kylmä ja tottunut saamaan haluamansa, mutta samalla ironinen, huumorintajuinen ja pinnan alla kuohahtelevan temperamenttinen. Lisäksi Homonnaylla on persoonallinen ja hieno ääni. Upeimmillaan hän on Kuoleman tärkeimmässä soolossa, jossa mustasukkainen Kuolema keisariparin häissä julistaa viimeisen tanssin kuuluvan vain hänelle. Kuolema mm. kilistää pilkkaavan sivistyneesti lasia jähmettyneiden häävieraiden ja keisari Franz-Josefin kanssa ja lopussa juo morsiusparin maljan. Mahtava ohjausratkaisu, joka sopii hahmolle täydellisesti. Kuoleman melko androgyyniä puvustusta ja maskeerausta ei selvästikään ole tehty Homonnayn malliselle miehelle, joten vaikutelma muistuttaa hetkittäin irvokasta drag queenia, mutta olen onneksi ehtinyt tottua sivuuttamaan sen.

Uusi tuttavuus tässä esityksessä oli Miklós Máté Kerényi, tuttavallisemmin Kiskero, joka aloitti anarkisti Luigi Luchenin esittämisen tänä vuonna. Pisimpään Luchenia esittänyt Tamás Földes ei mielistelevässä setämäisyydessään vetoa minuun ollenkaan, mutta Kiskeron elosalamamainen energia, yleinen pomppivuus ja röyhkeys sopivat Luchenille erinomaisesti. En pidä liian hulluista Lucheneista, ja Kiskeron murhaaja-kertojan terävä-älyinen sarkasmi ja pillifarkkuinen rokkaripoikaolemus tekivät hahmosta vetoavan. Kiskero on teatterin tämänhetkisen johtajan poika, mutta hän on lunastanut paikkansa talossa ihan omilla kyvyillään ja on mm. palkittu koomikkoroolien esittäjä opereteissa. Hauskana kuriositeettina kerrottakoon, että hän on esittänyt vuonna 1996 samassa produktiossa pikku-Rudolfia.

Elisabeth (Bernadett Vágó), Unkarin tuore kuningatar
Toinen tänä vuonna roolissaan aloittanut näyttelijä oli Bori Kállay, joka esittää arkkiherttuatar Sophieta, Elisabethin anoppia. Yhdistän Kállayn operetteihin ja varsin hilpeisiin rooleihin, joten oli hämmentävää katsoa häntä kylmänä ja valtakunnan edun kaiken edelle asettavana Sophiena. En tiedä, yrittikö hän irrottautua mielikuvasta, jonka moni katsoja varmasti jakoi kanssani, sillä hän oli tarpeettomankin tyly ja pelottava Sophie. Yleensä pystyn tuntemaan sympatiaa myös arkkiherttuatarta kohtaan, kun nuorempi polvi ei ymmärrä hänen uhrauksiaan ja toimintansa syitä, mutta nyt Sophie oli vain yksiulotteinen hirviöanoppi ja se harmitti.

 András Máté Gömöri (Rudolf)
ja Zsolt Homonnay (Kuolema)
Ádám Bálint keisari Franz-Josefina on perushyvä, ei liian nössö tai epäkiinnostava muttei kovin paljoa sympatiaakaan herättävä. András Máté Gömöri kruununprinssi Rudolfina teki hänkin hyvää työtä ja oli soveliaan herkän oloinen. Kaikkiaan ensemble osasi asiansa. Istuin puolittain sivuparven alla, mikä ei ollut optimaalinen paikka äänentoiston kannalta, mutta näkymä lavalle oli erinomainen.

Budapestin Elisabethissa on omat kornit ja ysärihenkiset hetkensä, mutta pidän siitä kierosta huumorista ja maailmanloppua odottavasta tunnelmasta, jolla Habsburgien vallan viimeisiä vuosia ja romahdusta kuvataan. Unkarin puolia pitänyt Elisabeth on Unkarissa lähes pyhimys ja saanut siellä ympärilleen kenties isomman kultin kuin missään, mikä näkyy myös musikaalissa. Toisaalta musikaalissa nauretaan juuri tälle myyttien ja jalustalle nostamisen perinteelle, jota myöhemmin on nähty mm. prinsessa Dianan ympärillä. Musikaali ei Budapestissakaan epäröi näyttää Sisin vähemmän mairittelevia puolia, ja kuva rooliaan vastustaneesta keisarinnasta piirtyy hyvin kriittisenä. Silti minusta tuntuu, että katsojat siellä rakastavat keisarinna Elisabethia loppukumarruksissa enemmän kuin missään muualla Euroopassa.

Zsolt Homonnay, hiihtohousut ja Kuolemanenkelit

Linkkejä:
Produktion kotisivu

Eclipsis.org (suomeksi)

Ei kommentteja: