Oopperan kummitus Kansallisoopperaan 2015

Kansallisooppera tarttuu 15 vuoden jälkeen taas musikaaliin, tällä kertaa Andrew Lloyd Webberin The Phantom of the Operaan. Ensi-ilta on 4.9.2015.

En suhtaudu Phantomin replica-produktioihin kovinkaan suurella lämmöllä, joten otin erityisen positiivisesti vastaan uutisen uudesta ohjauksesta, koreografiasta ja ulkoasusta. On jo aikakin tuoda 27-vuotiaaseen teokseen uusia näkökulmia, eikä jokaisen kädenliikkeen kopioiminen 1980-luvulta palvele oikein ketään. Olen aiemmin nähnyt Budapestissa non-replican, ja olin itkeä onnesta jo ihan sen vuoksi, että siellä oli tehty asioita toisella tavoin. Radikaalimminkin olisivat voineet lähteä irrottelemaan, mutta Kummitus nahkahousuissa, vähemmän tyhjäpäinen Christine ja ylipäätään järjellisempi ohjaus olivat jo hyvä alku. Toivottavasti ohjaaja Tiina Puumalainen työryhmineen ottaa vielä tuoreemman otteen musikaalista. Kyselin asiasta ja Puumalainen vastasi, ettei toki lähde keksimään pyörää uudelleen mutta pyrkii kuitenkin tarttumaan teokseen kuin maailmanensi-iltaan, aivan kuin kukaan ei aiemmin olisi nähnyt tätä teosta esitettävän lavalla.

Ulkoasu tulee olemaan epookkia mutta kuitenkin erilainen kuin standardiversio. Lavastaja Teppo Järvinen korosti, että hänellä toisaalta enemmän tilaa niin lavalla kuin sen ulkopuolellakin, ja toisaalta talon muu repertoaari rajoittaa lavastuksen mahdollisuuksia. Runsaat resurssit ja hyvä tekniikka tekevät lavastamisesta hänelle nautinnon. Kynttilöitä ja kattokruunu tullaan näkemään, mutta muuta hän ei vielä visioistaan paljastanut. Valaistuksen suunnitteleva Timo Alhanen lupasi valon lisäksi pimeyttä ja väpättäviä varjoja, jotka sopivat goottilaiseen kauhuun mainiosti. Osku Heiskanen nauroi koreografioivansa ison ensemblen ja kuoron lisäksi todennäköisesti myös seiniä. Puvut suunnittelee Marjaana Mutanen. Työryhmä on aiemmin tehnyt yhteistyötä Puhdistus-oopperassa.

Musikaali esitetään englanniksi ja esiintyjiä haetaan sekä Suomesta että kansainvälisesti. Phanien ei siis tarvitse päästä yli suosikkinsa kuulemisesta suomeksi, ja minun ei tarvitse kestää nillitystä siitä, että kaikki musikaalisuomennokset ovat kuitenkin aina automaattisesti perCstä. (Suomen kielen intohimoisena rakastajana olen eri mieltä: suomennos voi olla hyvä, ja siltä toisaalta pitääkin vaatia laatua.)

Uutinen on myös siinä mielessä positiivinen, että Oopperalla on luultavasti Suomen parhaat resurssit tehdä Oopperan kummitus hyvin. Teos vaatii tiettyä näyttävyyttä ja Ooppera pääsee hyödyntämään balettiosaamistaan. Jossain määrinhän Phantom myös parodioi perinteisiä oopperoita ja 1800-luvun tapoja esittää niitä, mutta Puumalaisen mukaan sekin tehdään rakkaudella ja hellyydellä oopperaa kohtaan. Kovin monia oopperalle sopivia musikaaleja maailmasta ei löydy, joten en usko Lilli Paasikiven taloineen lähtevän haastamaan Suomen teattereita ja niiden musikaalivalintoja. En kovin montaa nykymusikaalia osaa Oopperaan kuvitella, ne ovat niin paljon pop-tyylisempiä kuin Phantom ja pari muuta mahdollista.

Suhtaudun tulevaan produktioon positiivisella mielenkiinnolla. Phantom ei ole lempimusikaalejani, mutta osasyynä sille on ollut juuri alkuperäisproduktion jatkuva pikkutarkka kopiointi. Annan siis Tiina Puumalaiselle ja kumppaneille tilaisuuden vakuuttaa minut ja tehdä jotakin ennennäkemätöntä sekä Suomen että maailman mittakaavassa.