torstai 14. marraskuuta 2013

Unkarilaista musikaalikulttuuria

Madách Színház. Lämpiöiden sisäseinät ja katto
on kuorrutettu näkemisen arvoisilla maalauksilla.
Budapest on vähävaraisen musikaalifanin mekka. Teattereita on useita, suurin osa sijaitsee aivan keskustassa, liput ovat suorastaan itkettävän halpoja ja esitykset ovat keskimäärin todella hyvin tehtyjä. Pitkänä viikonloppuna on hyvällä tuurilla mahdollista nähdä noin viisi eri musikaalia vaikka suhaisi vain kahden teatterin välillä. Unkarin teatterit ovat Suomen tapaan repertoaariteattereita, eli ohjelmistossa on samanaikaisesti monia teoksia joita esitetään vuorotellen. Etenkin Budapestin teattereille on kuitenkin tyypillistä pitää teoksia ohjelmistossa useampia vuosia niin, että niitä esitetään noin 2-7 esityksen jaksoissa parin kuukauden välein. Esimerkiksi Elisabethilla oli jossain vaiheessa vuoden tai parin tauko, mutta muuten esitys on pyörinyt Budapesti Operettszínházin ohjelmistossa vuodesta 1996 –  ja kerää edelleen täysiä katsomoita.

Operettiteatterin ohella kaupungin toinen suuri musikaaliteatteri on Madách Színház, joka on keskittynyt broadwaymaisempaan ja aavistuksen konservatiivisempaan ohjelmistoon. Disneytä, Andrew Lloyd Webberiä sekä Mamma Mian ja Spamalotin kaltaisia musikaaleja kannattaa hakea sieltä, joskin ohjelmistossa on myös unkarilaisia musikaaleja kuten Anna Karenina. Esimerkiksi Oopperan kummitus ja Cats ovat kuitenkin non-replicoita, eli ne eivät ole kopioita maailmalta vaan ohjaus ja visuaalisuus on suunniteltu uusiksi. Jos haluaa nähdä tunnettuja musikaaleja pienellä twistillä, Madách on hyvä paikka.

Budapesti Operettszínház. Kultaa, punaista plyysiä ja kiehkuroita.
Operettiteatteri taas esittää operettien ohella enemmän kaikenlaista eurooppalaista ja tekee produktionsa usein melko omintakeisella näkemyksellä. Ohjelmistossa pyörii kuitenkin myös mm. Disneyn Kaunotar ja Hirviö, sekin non-replica. Molemmat teatterit tekstittävät esityksensä ainakin jotenkuten, musikaalit englanniksi ja operetit saksaksi. Kansallismielisyys on nousussa Unkarin politiikassa, ja valtiorahoitteinen Operettiteatteri sai hiljattain ukaasin, että 70 prosentin uusista ensi-illoista on oltava unkarilaista alkuperää. Seurauksena operettiensi-iltojen määrä on kasvanut, ja tämän kauden ainoa ulkomaalaisperäinen ensi-ilta taitaa olla ranskalainen Tuulen viemää -musikaali.

Magyar Színház itsenään ja Vampyyrien tanssin
vuokratessa talon.
Muitakin musikaalifanille suositeltavia teattereita Budapestissa toki on. Modernissa Centrál Színházissa on viime vuosina nähty pienimuotoisempia musikaaleja kuten Chicago, Avenue Q ja Stephen Sondheimin A Little Night Music. Hyvin kommarihenkiseltä näyttävä laatikkohökötys Pesti Magyar Színház taas esittää yleensä laadukkaita klassikkoja kuten My Fair Lady, Man of la Mancha ja Sweet Charity. Teatterin seuraava suuri musikaaliensi-ilta tosin on Sondheimin Into the Woods vuonna 2014. Perinteisemmällä Vígszínházilla on suht pysyvästi ohjelmistossaan kaksi unkarilaista koko perheen musikaaliklassikkoa, A padlás (suom. Ullakko) ja Helsingin Svenska Teaternissakin parhaillaan esitettävä A dzsungel könyve (Viidakkokirja).

Kesäaikaan kannattaa ehdottomasti katsastaa Margitinsaaren ulkoilmateatteri, jossa järjestetään vuosittain suuri teatterifestivaali. Ohjelmistossa on musikaaleja, oopperoita, konsertteja ja kaikkea muuta mahdollista. Festivaaliin kuuluvalla Városmajorin lavalla puolestaan näkee pienimuotoisempaa operettia ja puhenäytelmää. Liput ovat unkarilaisittain kalliita, mutta esityksetkin ovat yleensä laadukkaita ja jokaiselle löytyy jotakin.

Margitinsaaren kesäteatteri on rakennettu
kauniin vanhan vesitornin kylkeen.
Suomesta poiketen teatterien ohjelmisto julkaistaan kerrallaan aina vain pariksi kuukaudeksi eteenpäin. Maakuntateattereissa muistetaan ehkä kertoa, mitä seuraavassa kuussa on mahdollista nähdä lavalla. Tämä hankaloittaa matkailua jonkin verran, mutta Unkarissa harvoin tunnutaan suunnittelevan elämää kovin pitkälle tulevaisuuteen. Carpe diem ja niin edelleen. Jotkin esitykset ovat ns. bérlet-esityksiä, eli katsomosta suurin osa on varattu kantakorttilaisille, mutta esimerkiksi esityspäivänä todennäköisesti saa jonkin peruutuspaikan jos käy kysymässä.

Maakuntiin!

Győrin kansallisteatteri, sekoitus
betonia ja herkkyyttä.
Myös Budapestin ulkopuolelta löytyy vilkaisun arvoista musiikkiteatterikulttuuria, ja junat ja bussit ovat edullisia. Esimerkiksi Szegedissä on teatterin lisäksi oma suuri ulkoilmafestivaalinsa, jossa mm. Budapestin isot teatterit yleensä koe-esittävät seuraavan kauden musikaalejaan. Itäunkarilainen Miskolc on tunnettu ansiokkaana teatterikaupunkina. Budapest–Wien-junaradan varrella on tunnelmallinen pikkukaupunki nimeltä Győr, jonka teatterin ohjelmistosta löytyy yleensä vähintään yksi musikaali tai operetti. Muita tunnettuja teatterikaupunkeja ovat mm. Székesfehérvár, Pécs, Kecskemét, Sopron ja Veszprém.

Jos ylipäätään olet menossa unkarilaiselle paikkakunnalle, siellä on taatusti jonkin sortin teatteri, kulttuurifestivaali, kulttuurikeskus tai pikaisesti kokoon kyhätty ulkoilmalava. Olen käynyt mitä satunnaisimmissa pikkukaupungeissa ja nähnyt niin kommunistiarkkitehtuurin helmiä kuin 1800-luvun punaista plyysiä ja kultauksiakin. Matkailu todella avartaa.

Näyttelijäpolitiikkaa ja tähtiä

Ääripäitä. Kecskemétin Katona József Színház
ja lisää kultaa ja kiehkuroita. Vastakohtana
pikkukaupungin koulun takapihalle
pystytetty Mustalaisruhtinatar-lava.
Jos nyt kuitenkin palataan Budapestiin ja sikäläiseen starakulttuuriin. Sekä Operettiteatterissa että Madáchissa jokaisessa roolissa vuorottelee tyypillisesti kahdesta kolmeen näyttelijää. Aina välillä joku lähtee roolista kokonaan tai vaihtaa toiseen rooliin ja tilalle tulee joku muu. Esimerkiksi Kata Janza on esittänyt keisarinna Elisabethia vuodesta 1996, ja Kuolemana yhtä pitkään nähty Szilveszter Szabó lopetti vasta tämän vuoden alussa keskittyäkseen muihin rooleihinsa. Operettiteatterin pitkäaikainen yleisöhoukutin, jokaisen unkarilaisäidin unelmavävy Attila Dolhai lopetti hänkin kruununprinssi Rudolfin roolin esittämisen vasta hiljattain ja siirtyi Kuolemaksi. Kata ja Szilveszter ovat perinteisesti olleet Operettiteatterin ns. unelmapari ja hyvin usein vastanäyttelijöinä. Toinen epävirallinen perinne näyttää olevan laittaa Szilveszter ja Attila laulamaan kiihkeää duettoa toistensa kanssa. Jos duettoa ei teoksessa ole, sellainen pyritään siihen kirjoittamaan. Kolmas perinne, jolle olemme kaveripiirissä erityisesti naureskelleet, on Attilan roolihahmon esiintyminen näyttämöllä ilman paitaa, oli teos mikä tahansa. Niinpä Rudolfinkin paita Mayerling-valssissa mystisesti repeytyy pois ja jää roikkumaan nuorukaisen vyötäisille.

Malliesimerkki Neuvostoliiton aikana
rakennetusta kulttuurikeskuksesta.
Käytännössä rooleissa ei yleensä ole ykkös- tai kakkosmiehitystä, vaan kaikki saman roolin esittäjät ovat samalla sijalla hierarkiassa ja esiintyvät sekaisin toistensa kanssa. Isompiin rooleihin toki pyritään laittamaan vähintään yksi yleisömagneettinäyttelijä. Yleensä on mahdotonta arvioida, kuka milloinkin esiintyy, mutta teatterit julkistavat jokaisen esityksen näyttelijälistat etukäteen. Systeemi osaltaan pitää teatteriesitykset elossa vuosikausia, koska erilaisia näyttelijäyhdistelmiä on useita mahdollisia ja jokaisella näyttelijällä on perinteisesti ollut hyvin tilaa kehittää roolihahmosta omanlaisensa tulkinta. Kun erilaisia tulkintoja asettaa vastakkain, esitykseen syntyy runsaasti erilaisia sävyjä ja merkityksiä.

Samalla unkarilaisfaneilla on kuitenkin taipumus suosia jotakuta tiettyä näyttelijää. Kun näyttelijälistat julkistetaan tai niissä tapahtuu muutoksia, netissä käy kiivas lippujen vaihto, osto ja myynti. Henkilökultit elävät vahvoina ja määrittävät katsojakäyttäytymistä, joten etenkin Operettiteatterilla on taipumus tyyppiroolittaa tietty näyttelijä tietynlaisiin rooleihin. Esimerkiksi edellä mainitsemani Attila Dolhai on viimeiset 10-15 vuotta esittänyt romanttisia nuorukaisia, mutta iältään, ääneltään ja olemukseltaan hän alkaa jo kasvaa ulos rooleista kuten Romeo. Suosikin lähtö teoksesta kuitenkin aiheuttaa poikkeuksetta äänekästä protestointia fanien keskuudessa ja katsojalukujen notkahtelua, joten Romeo taitaa edelleen olla tietyissä esityksissä
lähempänä neljääkymmentä ja hänen ystävänsä parikymppisiä.

Osaksi tähtikulttien vuoksi teattereilla on kuitenkin käsittämätön määrä teini-ikäisiä faneja molemmista sukupuolista. Nuoriso käy katsomassa suosikkejaan kaikenlaisissa musikaaleissa ja opereteissa ja saa siinä sivussa melko laajan sivistyksen musiikkiteatterin suhteen. Huonona puolena on, että jos teoksessa ei ole sitä omaa suosikkinäyttelijää, hyvääkään teosta ei välttämättä käydä katsomassa ollenkaan. Budapestissa silti kaikenikäinen väki jonottaa viime hetken lippuja ja istuu täysimmissä esityksissä vaikka katsomon portailla, jos penkkejä ei riitä kaikille (ai mikä paloturvallisuus?).

5 kommenttia:

ilebuda kirjoitti...

Laura, pienena tarkennuksena. Uusi valtiontukisopimus (OPI on kaupungin omistama, ei valtion) on kasittaakseni seuraavanlainen:

1. heidan pitaa jarjestaa vahintaan 450 naytosta ja niissa pitaa kayda vahintaan 300.000 katsojaa

2. Naytoksista 40% pitaa olla suunnattuja lapsille tai nuorille

3. Naytoksista 70% oltava unkarilainen "tekija". Levay laskettaneen sellaiseksi.

4. Ohjelmistossa oltava nelja klassista unkarilaista operettia

5. Vahintaan yksi unkarilainen (ilm kantaesitys, en ole ihan varma) unkarilainen musiikkiteos

6. Vahintaan kaksi eri teosta lapsille ja nuorille

7. Vahintaan yksi oma tuotantoa oleva tai vierastuotantoa oleva ooppera.

8. Vuosittain jarjestettava ainakin yksi merkittava (kansainvalinen) esittavan taiteen festivaali (vah. 5 esitysta)

ja

9. osallistua ainakin yhteen unkarilaiseen esittavan taiteen festivaaliin.

Noin niinkuin lyhykaisyydessaan ja silla varauksella, minka meikalaisen kompuroiva unkarinkieli antaa myoden.


Kyse on siis naytannoista ei ensi-illoista.

Laura kirjoitti...

Kiitos tarkennuksesta, mielenkiintoista! Omakin unkarini on hieman horjuvaa, mutta tuo kuulostaa aika loogiselta - ja haastavalta. Levay tosiaan lasketaan unkarilaiseksi, onneksi. Odottelen tässä, milloin Opilta loppuvat musikaalit kesken ja Mozart! palaa lavalle. :-)

ilebuda kirjoitti...

Jos oikein olen ymmartanyt, niin ensi vuodesta alkaen "merkittavat kansalliset taideinstituutit" (tms) voivat hakea valtion kulttuurituen sijasta valtionosuutta, joka sitten edellyttaa tallaista sopimusta paikallisen kulttuuriministerion kanssa. Toinen tallainen teatteri BP:ssa ensi vuoden alusta on Vigszínház.

Tuo sopimus on kylla haastava, se on totta.

Muut teatterit (esim Madach ja ns riippumattomat) saavat vanhaan tapaan valtiontukea.

Hieno kirjoitus kaiken kaikkiaan!

Velma kirjoitti...

Mä en ole harrastanut ulkomaille suuntautuvaa teatteriturismia, mutta tämän tekstin perusteella Budapest olisi loistava vaihtoehto ensimmäiseksi teatterimatkakohteeksi. :)

Laura kirjoitti...

Velma, suosittelen lämpimästi. :-) Ainakin minuun ja moniin tuttuihini unkarilainen mentaliteetti ja mielenmaisema musikaaleissa on iskenyt ja lujaa. Sitä on vaikea kuvailla, mutta mukana on usein ainakin mustaa huumoria, melankoliaa, dekadenssia ja jonkinlaista absurdiutta. Samalla operettihenkinen kepeys ja iloisuuskin onnistuvat.