Sain esitykseen lehdistölipun.
The Grimm Book of Horrors – Iltasatu kuolevaisille
Esityksen taiteellinen suunnittelu, käsikirjoitus ja näyttämöllepano: 3T eli Liisa Risu, Iiro Ollila ja Samuli Reunanen
Esiintyjät: Diana Tenkorang, Mikko Nuopponen, Ninu Lindfors ja Katja Peacock
Muusikot: Hanna Risku, Salla Markkanen ja Topi Korhonen
Kuoro: Aino Arkko, Janita Juvonen, Aino Karlstedt, Annika Lohilahti, Leona Päivämäki, Julia Tanhula ja Janna Vastela
Riihimäen kaupunginteatterin ja Näyttämö 3T:n The Grimm Book of Horrors – Iltasatu kuolevaisille heittää tehosekoittimeen Grimmin veljesten verisimpiä satuja sekä kauhuelokuvavaikutteita ja luo niistä rujonkaunista musiikkiteatteria.
 |
| Kuva: Aki Loponen |
Kohtausten tunnelma vaihtelee herkästä tanssiteatterista Shakespeare-tyyliseen toriteatteriin, absurdeihin painajaisiin ja teinikauhuleffamaisuuteen. Musta huumorintajuni nautti varsinkin kohtausten luomista kontrasteista, kuten eteerisen moniäänisestä naiskuorosta livertämässä iloista sävelmää, jonka sisältö on veristä gorea. Pahat äitipuolet, kirvesmurhat ja ihmissyönti taipuvat yllättävänkin hyvin musikaalimaiseksi kokonaisuudeksi, jota säestää milloin hevi, rap, lastenlaulu tai epämääräinen atonaalinen äänimaailma. Myös kirkuminen, karjuminen ja runsas pimeys kuuluivat tunnelmanluontiin.
Tarina nähdään pyörätuolissa istuvan Punahilkka-hahmon näkökulmasta ja ikään kuin hänen painajaisinaan, joissa eri sadut sekoittuvat ja limittyvät. Pääosin viihdyin ja nautinkin, mutta hetkittäin juonenkuljetus jää junnaamaan paikoilleen eikä lavalla tunnu tapahtuvan oikein mitään. Muutaman kerran hukkasin punaisen langan enkä esimerkiksi ymmärtänyt, miten prinsessa Ruususen sinänsä kauniisti tehty tarina liittyi muuhun kokonaisuuteen. Toisaalta parhaat kohtaukset ovat todella hyviä.
Näyttelijöistä etenkin Diana Tenkorang Punahilkkana oli hieno roolissaan ja nosti kylmiä väreitä viattoman iloisella olemuksellaan kaiken sen painajaisen keskellä. Mikko Nuopponen hoiti miesroolit kunnialla, ja loput varsinaiset roolit esittivät Ninu Lindfors ja Katja Peacock, joista toisella oli aivan upea äitipuolimainen altto.
Henna Saarelan ja 3T:n puvustukselle täytyy antaa erityismaininta. Epookkiset prinsessamekot ja koulupuvut sekoittuvat kauniisti Addams Family -tyylin ja nahkahousuisen Kuoleman kanssa. Jäin usein ihastelemaan 30-luvun herrainkenkätyylisiä jalkineita, joiden paksupohjaisuus toisaalta muistutti hämärästi Scream-leffojen aikakaudesta.
Esityksessä on hyvät ja huonot piirteensä, mutta kokonaisuus ja teatterin eri keinojen ja tyylilajien sekoitus on ehdottomasti kiinnostava. Joku katsoja poistui kesken kaiken siinä vaiheessa, kun kirves alkoi heilua lavalla enemmänkin, mutta kevyen hämmentyneen tunnelman keskellä katsomossa tunnuttiin kyllä viihtyvän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti