Meriteatteri
Käsikirjoitus ja ohjaus: Anni Mikkelsson
Rooleissa: Laura Halonen, Vera Veiskola, Antti Autio, Esa-Matti Smolander, Jussi-Pekka Parviainen, Hannes Mikkelsson
Vierailuesitys 28.2.2015 Teatteri Telakalla
 |
| © Touko Sipiläinen |
En tiennyt Meriteatterista etukäteen kuin kiehtovan nimen, mutta saaristossa kasvaneena toivoin esitykseltä lohtua merenkaipuuseeni täällä sisämaan vaivaisten järvien välissä. Sain mitä halusin – ja paljon enemmän. Musiikkinäytelmä kantoi mukanaan tuulahdusta meren tuoksua, ja parilla hassulla köydellä ja tynnyrillä vietiin katsoja suoraan aallokkoiselle avomerelle. Alleviivaamaton, teeskentelemätön tarina laittoi nauramaan vedet silmissä ja sen jälkeen pyyhkimään liikutuksen kyyneleitä.
Laulu on meren laulu on kertomus Naantalin Röölän sillisatamasta, merestä ja ihmisistä. Toiset lähtevät, toiset jäävät, onnekkaat palaavatkin. Tosipohjaista kudelmaa vauhdittavat merimieslaulut tunteiden ääripäästä toiseen. Rillumarei ja suolaisia kyyneleitä! Osa lauluista on perinteisiä merimieslauluja ja osa näyttelijöiden ja käsikirjoittajan varta vasten näytelmään säveltämiä. Ilman käsiohjelman tietoja en olisi osannut sanoa, mikä on uutta ja mikä vanhaa, joten kokonaisuus toimi saumattomasti. Jukebox-musikaalia parhaimmillaan. Uusista kappaleista Jussi-Pekka Parviaisen säveltämä ja Anni Mikkelssonin sillinkalastajien kertomusten pohjalta sanoittama Sillinkalastus-blues oli kenties suosikkini. Kaiken musiikin esittivät näyttelijät itse mm. hanurilla ja ukulelella.
 |
| Merten parkitsema kapteeni Aalto (verraton Hannes Mikkelsson). © Touko Sipiläinen |
Tarina kiertyy kahden nuoren rööläläisnaisen ympärille. Kaikki sankarittaren piirteet täyttävä Lahja (herkkä ja symppis Laura Halonen) unelmoi suuresta maailmasta, matkoista, tanssista, Turusta ja ehkä jopa Ruotsista. Kumisaappaat tukevasti kotirannassa seisova Lempi (Vera Veiskola) haluaa talon ja laiturin, joka ei rikkoudu syysmyrskyissä. Kumpikin saa tilaisuutensa, mutta unelmien toteuttaminen ei yllättäen suju aivan suunnitelmien mukaan. Matkaan mahtuu sillialusta, erilaisia merimiehiä, satamia ja lähtöjä, mutta vaikka unelmat eivät toteutuisikaan, kumpikin elää suht onnellisena elämänsä loppuun.
Näyttelijät olivat kaikki erinomaisia, mutta suurimman vaikutuksen minuun teki Vera Veiskola juurevana Lempinä. Lempi ei ole sankaritar vaan selviytyjä, joka tekee mitä hänen täytyy mutta osaa tarvittaessa irrotellakin. Maailmoja kiertävän, äijät ruotuun pistävän merinaisen kuoren alla on myös leikkisä morsian, ja hiljaisen vakauden seassa on ripaus villiä heittäytymistä.
Anni Mikkelssonin ohjaus ja käsikirjoitus toimivat mainiosti. Jokainen sana, liike ja tavara lavalla tuntui tarkasti harkitulta eikä mitään ollut liikaa tai liian vähän. Teksti oli nasevaa, kaunista ja hauskaa. Löysin helposti henkilöhahmoille vastineet omasta lapsuudestani, vaikka meiltä ei lähdettykään kalaan kuin korkeintaan verkoille parin saaren päähän.
 |
| Jokke Jonsson (Esa-Matti Smolander). © Touko Sipiläinen |
Jäin esityksen loputtua ihmettelemään, miten pienillä eleillä, liikkeillä ja esineillä voi ilmaista niin valtavia asioita. Yksinäinen roikka tai kukkaruukku saattoi ilmentää kokonaista tunteiden merta, hiusten huolellinen letitys siirtää koko huoneen toiseen maailmaan, kumisaapaspari lattialla kertoa yhden elämänkohtalon. Hiljaiseksi veti, sekä ihailusta että heränneiden ajatusten paljoudesta. Ja seuraavassa hetkessä lavalla oli taas sillilaiva-slapstickia ja laivan kapteeni improvisoi poijusta kengurupallon.
Yksityiskohdista täytyy vielä mainita, että näytelmän tapa käsitellä juopottelua yllätti positiivisesti. Humala ei ollut koomista kaatuilua, perisuomalaista örveltämistä tai ylimoralisoivaa, vaan kapakkatanssivaiheen jälkeen pelkästään todella surullista katsottavaa. Katsojat seurasivat hiirenhiljaa, kun merimies yritti hiljaisella epätoivolla nousta seisomaan ja saada raajansa tottelemaan, turhaan. Teki jo mieli mennä auttamaan.
 |
| Lempi (Vera Veiskola). © Touko Sipiläinen |
Laulu on meren laulu nousi kevyesti parhaaksi tänä keväänä näkemäkseni teatteriesitykseksi. Kaikki tehtiin taidolla ja sydämellä enkä jäänyt kaipaamaan mitään lisää. Harmittaa vain, että näytelmätrilogian ensimmäinen osa on jäänyt minulta näkemättä. Kolmatta osaa Eikä merta enää ole – Kotimatkan laulu esitetään tänä kesänä Röölässä, ja harkitsen vakavasti teatterikierrosta Turun alueelle. Suosittelen mitä lämpimimmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti