Plastic Bride – Kapsäkki 2015

 Sain esitykseen kutsuvieraslipun.

Yhteiskuntakriittinen musiikkikabaree Pop Slut valloitti minut ja nauruhermoni viime kesänä Tampereen teatterikesässä täysin. Kun sähköpostiini rapsahti kutsu Sara Mellerin uusimpaan ohjaukseen Plastic Brideen, joka kuulosti herkullisen samanhenkiseltä kuin edeltäjänsä, tartuin tilaisuuteen näppäimet sauhuten.

Musiikkiteatteri Kapsäkki
Ohjaus ja koreografia: Sara Melleri
Kuoronjohtaja ja laulujen sovitus: Emma Salokoski
Äänisuunnittelu ja musiikkitaustat: Matti Ahopelto
Valosuunnittelu: Julia Jäntti
Esiintyjät: Heidi Kirves, Emma Salokoski ja Emma Salokoski Voices sekä tässä esityksessä Asta Honkamaa
Kakku: Frangipani Baker

"Plastic Bride on moderni kabaree ja kosminen hääjuhla, jossa voi tapahtua mitä tahansa. Pöydillä tanssivat superlaulajat Emma Salokoski ja Heidi Kirves, sekä uskomaton Emma Salokoski Voices -kuoro. Kutsumme teidät rakkauden maailmankaikkeuteen ja tarjoilemme samalla ilmaista kakkua. Jokainen ilta huipentuu yllätysvieraaseen, joka edustaa meille uuden ajan rakkautta ja vapautumista. Tule kanssamme tähtitunnelin läpi. Everybody’s free!"
 

Plastic Bride jatkaa tavallaan samaa teemaa kuin Pop Slut: miten sukupuoli määrää roolin kulttuurissa, miten sukupuolta esitetään ja mitä sukupuolelta odotetaan. Tällä kertaa keskiössä ovat morsian ja vaimo sekä näihin rooleihin liittyvät odotukset, seremoniat ja muu vastaava.

Musiikkiteatteri Kapsäkin teatterisali oli verhoiltu valkoisella, valaistu vihreällä ja savustettu reippaanpuoleisesti teatterisavulla. Yleisö istui pitkien pöytien ääressä, ja keskellä salia kulki catwalk. Ovella tervehti valikoima new age -enkelimaalauksia höystettynä 1960-luvun hippipsykedeelisyydellä. Siellä täällä hymisi hymyileviä Emma Salokoski Voices -kuorolaisia, jotka aina välillä viskoivat hellän rakastavasti riisiä yleisön niskaan (ja olueen ja kaula-aukosta sisään). Kokonaisvaikutelma oli kuin lsd-trippailevan amatsonikultin häävastaanotolla.

Plastic Bride vyöryttää niskaan täyslaidallisen naiseutta popmusiikin muodossa. Alku muistuttaa vaimonhaun tv-shopia, kun lavalle marssii pyhimysmäisiä morsioita, jotka samalla toki ovat palvelunhaluisia ja seksikkäitä. Tanssi- ja laulunumerot seuraavat toisiaan ja nivoutuvat yhteen reilun tunnin mittaiseksi kabareeksi. Vaikka varsinaista tarinaa esityksessä ei ole, katsojat viedään yhä syvempiin naismyyttikerrostumiin ja parisuhteen kiemuroihin. En lopulta löytänyt esityksestä kovin paljoa sukupuolineutraalin avioliiton kannatusta ja sensellaista, jotka Mellerin haastatteluissa ja esityksen kuvailuissa esiintyivät. Avioliittoa yhteiskunnallisena instituutiona ja käsitteenä Plastic Bride kuitenkin avaa ja leikkelee kirurgin lailla, esittelee sairaita suolenpätkiä ja poimii kiinnostavia näytteitä katsojien nähtäville.

Teemoja käsitellään parodian ja pastissin keinoin, sekä huumorilla että viiltävällä kritiikillä. Esitys vetää aiheet hiuksenhienosti överiksi, ja tekemisen meininki ja asenne ovat aivan vastustamattomia. Hurmaava Heidi Kirves, Emma Salokoski ja Emma Salokoski Voices -kuoro heittäytyvät kohtauksiin sellaisella oksat pois ja lippu salkoon -draivilla, ettei sitä voi kuin ihailla suu auki. Periaatteessa kaikki tietoisen voimauttava ja aate mielessä tehty yleensä ärsyttää minua, mutta Mellerin ohjaukset ovat niin oudon aseistariisuvia ja rehellisiä, että tällainen kyynikkokin voimautuu ihan mukisematta. Sitä paitsi esitykset ovat julmetun hauskoja ihan aivot narikkaan -mielessäkin, jos sellaisella tuulella sattuu olemaan.

Plastic Bridessa mikään ei ole pyhää, mutta mikään ei myöskään tuntunut tekemällä tehdyltä tai pelkästään kohuhakuisesti suunnitellulta. Revittely ja ronskius eivät vaivaannuttaneet vaan tuntuivat luonnollisilta. Feminismiä ei kaikesta huolimatta alleviivata liikaa, ja katsomossa istuneet miehetkin näyttivät viihtyvän ja nauravan vapautuneesti.

Bloggaaja on nauttinut symbolisen
puolukkahääkakun palasen. Kuvan toisen
palasen päälle pääesiintyjä taisi
vahingossa istua.

Älykäs, aavistuksen kiero ja kursailematon huumori vetosi minuun täysillä. Humanisti ja feministi minussa hurmaantuivat mm. tarjoillusta puolukkatäytteisestä hääkakusta. Puolukkaa! Hääkakussa! Mikä herkullinen, vaivihkainen symboliikkapommi! Kaiken kruununa oli 1980-luvun överi poprock ja kitsch, joita satun fanittamaan täysin epäironisesti. Ave Mariasta on hyvä jatkaa Like a Virginilla gregoriaaniseen kirkkolaulutyyliin sovitettuna ja hunnutetun pyhimys-Madonnan laulamana. Sitten meno vaihtuu poptähti-Madonnan korneihin suomalaiscovereihin ja pyhimys ryhtyy sylitanssimaan tuolille. Siinä vaiheessa olisin jo voinut itkeä onnesta, kun upeaääninen ja muutenkin kaikin puolin upea Heidi Kirves alkaa vetää Bonnie Tylerin Holding Out For A Heroa aivan kybällä ja niin tosissaan, että sanoitusten hassu asenne suorastaan kirkuu tajunnassa. Fanitan laulun tehnyttä Jim Steinmania estoitta, mutta onhan siinä sovinistiset sanat.

Muu yleisö tuntui olevan samaa mieltä Plastic Bridesta. Sellaista hurrausta ja kannustavaa kirkumista näkee harvoin keikoillakaan, saati sitten hääjuhlissa. Tunnelma oli lämmin, välitön ja leppoisa, tuntemattomat juttelivat pöytäseuransa kanssa ennen esitystä ja loppupuolella koko jengi tuntui olevan aivan yhtä tiloissa kuin esiintyjätkin. Yleensä istun mieluiten pimeässä katsomossa erossa esiintyjistä, mutta nyt tietynasteinen osallistaminen ja esityksen keskellä istuminen eivät mukavan tunnelman vuoksi ahdistaneet.

Plastic Bride ei anna vastauksia kysymyksiinsä, vaan jättää katsojan pohtimaan asioita. Loppupuolella teema hajoaa ehkä vähän liikaakin, ja nasevampi lopetus olisi kruunannut esityksen paremmin. Poistuin silti Kapsäkistä mieli kepeänä, nauru vatsassa kuplien ja ajatukset laukaten, mikä on minulle jotakuinkin täydellinen teatterin jälkitila.