PMMP:n Paula Vesala kertoo Me Naisten haastattelussa suomentavansa Kristina från Duvemålaa ensi kevääksi. Mikään teatteri ei kuitenkaan toistaiseksi ole ilmoittautunut musikaalin esittäjäksi eikä edes huhuja ole kantautunut korviini, joten jollakin Suomen teatterilla on ihailtava kyky pitää salaisuuksia.
Björn Ulvaeuksen ja Benny Anderssonin virallinen Twitter-kanava kertoi Svenskanin ensimmäisten tiedotustilaisuuksien aikaan, että Kristina olisi seuraavaksi todennäköisesti tulossa Tampereelle. Myös Aftonbladet mainitsee, että musikaalia suunnitellaan Manseen. Tampereen Teatterin vuoden 2013 musikaali tunnetusti on Les Misérables, joten herää kysymys, olisiko Tampereen Työväen Teatteri lähdössä haastamaan Keskustorin Kurjia omilla Hämeenpuiston Hädänalaisillaan. Kilpailuasetelma olisi mielenkiintoinen, ja samalla Tampere profiloituisi Suomen Kurjuuspääkaupungiksi 2013.
Ainakaan itse en keksi mitään muutakaan teatteria, joka Kristinan kokoisen eeppisen spektaakkelin saisi pystytettyä, vaikka pienempikin produktio olisi kyllä tervetullut. Kristina myös sopisi TTT:n ohjelmistopolitiikkaan kuin valettu. Turun kaupunginteatterin Jekyll & Hyden ensi-ilta on tiedottajan mukaan 22. helmikuuta 2013, joten sinne duvemålalaiset eivät mahdu. Helsingin kaupunginteatterilta ratkaisu olisi melko outo, kun ruotsinkielistä produktiota esitetään parin kilometrin päässä vielä ensi vuonnakin. Seinäjoella ei minun tietääkseni tehdä ensi vuonna musikaalia. Tampere-talo on yksi mahdollisuus, mutta pidän epätodennäköisenä, että Kristinan kokoinen musikaali pistettäisiin pystyyn vain lyhyttä esityssarjaa varten. Pelkän konserttiversion taas voisi yhtä hyvin esittää ruotsiksi. Jäljelle jäävät pienemmät teatterit kuten Lahti, jossa tällä hetkellä esitetään Hairia.
Arvauksia, valistuneita veikkauksia, vihjeitä, tietoa?
(Asia erikseen on sitten se, osaako Paula Vesala lyriikoiden kirjoittamisen lisäksi myös kääntää, mutta se jääköön nähtäväksi.)
Muoks: Minulle huomautettiin, että on myös mahdollista, että Me Naisten toimittaja on ihan yksinkertaisesti ilmaissut asian väärin ja tarkoittanut "nyt keväällä" viime kevättä. Jutusta puuttuu toisaalta sekin tieto, selvisikö Vesala käännöstyöstään, mikä taas viittaisi ensi kevääseen. Jäämme odottamaan. Metro ainakin uutisoi käännöksestä tällä hetkellä päällä olevana työnä, eikä kukaan ole vielä korjannut tietoa vääräksi.
23 lokakuuta 2012
09 lokakuuta 2012
Empiirinen tutkimus: Svenska teaternin tekstityslaite
Svenska teaternilla on uudenlainen tekstityssysteemi, joka on käytössä ainakin Kristina från Duvemåla -musikaalissa. Lippukassan vierestä voi puoli tuntia ennen esitystä lainata pienen käteensopivan laitteen, josta voi valita tekstityksen joko ruotsiksi, suomeksi tai englanniksi. Joku jossakin klikkailee säkeitä ruutuun sitä mukaa kun niitä
lauletaan, ja langattoman verkon kautta ne päätyvät katsojien ruuduille
oikeaan aikaan.
En olisi välttämättä tarvinnut tekstitystä*, mutta pakkohan hommaa oli testata. Ymmärrän ruotsia ja tunsin Kristinan juonen jotenkuten ennestään, mutta olin silti iloinen, että otin laitteen, koska muutama näyttelijä puhui sen verran paksua murretta, että ruostuneella kielitaidollani olisi pudonnut kärryiltä. Myös ensemblekohtaukset oli mukava saada suomennettuina, ja englanninkielisistä kohdista en olisi saanut selvää ilman nenäni eteen kirjallisina ilmestyneitä lyriikoita.
Paras puoli systeemissä on se, että tekstitystä ei tarvitse katsoa jos ei halua. Oranssi teksti ei hohda katsomossa eikä näy edes vieressä istuvalle, ja laitteen voi pitää sylissä ilman, että lavalle katsoessa silmänurkassa liikkuva teksti veisi omaakaan huomiota pois esityksestä. Kieltä voi vaihtaa, ja kerralla ruutuun mahtuu sen verran tekstiä, että lukiessa ehtii hyvin vilkaista, mitä pari sekuntia aiemminkin sanottiin. Minulla on taipumus sekoittaa henkilöhahmoja keskenään jos heitä on monta ja puvustus ei erottele heitä tarpeeksi selvästi, mutta koska ruudussa näkyi, kuka milloinkin laulaa, pysyin vaihteeksi todella hyvin perillä siitä, keitä tarinassa on ja kuka laulaa ja mitä.
Ruudussa pyörinyt Paula Vesalan suomennos oli ihan hyvä. Suurin osa tekstistä näytti osuvan sen verran hyvin nuotteihin, että jos Kristina koskaan esitetään suomeksi, Vesalan tekstitys saattaa hyvinkin toimia suomennoksen pohjana. Jotkin vaikeimmat kohdat olivat toistaiseksi musiikkiin sopimattomia ja joukossa oli muutama omituisuus, mutta muokkauksella käännöksestä voisi saada ihan esitettävän. Myös englanninkielinen tekstitys näytti olevan musikaalin englanninkielinen libretto eikä erillinen tekstitys tai käännös.
Ongelmana olikin se, että tekstitys oli kirjaimellisesti käännös ja sellaisena liian yksityiskohtainen tekstitykseksi. Tekstiä oli määrällisesti sen verran paljon, että sitä jäi helposti lukemaan pitkäksi aikaa, jolloin lavan tapahtumat jäivät katsomatta. Tekstiä olisikin voinut tiivistää samaan tapaan kuin tv-tekstityksissä, jolloin asia tulisi selväksi yhdellä vilkaisulla ja huomion voisi keskittää kunnolla lavalle. Käännöksistä kiinnostuneelle oli toki kiintoisaa verrata ruotsinkielistä ääntä ja suomenkielistä käännöstä reaaliajassa, mutta musikaalin tekstityksenä se ei oikein toiminut, koska tekstitys todella vie liikaa huomiokykyä. Olen törmännyt samaan ongelmaan Budapestin teattereissa, joissa tekstitys yleensä näkyy lavan yläpuolella, ja siellä käännös on tungettu vielä pienempään tilaan ja lausetta ei usein ehdi edes lukea loppuun ennen kuin se vaihtuu. Myös Åbo svenska teaterin Les Misérables -tekstitys oli samaan tapaan hoidettu (eikä Jukka Virtasen taipumus olla välittämättä suomen kielen sanajärjestyksestä musikaalikäännöksissään juuri auttanut asiaa). Svenskanin systeemi on siis parannusta siihen, mutta systeemiä voisi kehittää vielä edelleen ja palkata vaikkapa jonkun av-kääntäjän tiivistämään teksti lukijaystävälliseen muotoon.
Laitteen muotoiluun kaipaisin vielä sen verran parannusta, että voisin laittaa sen syliini ja ruutu olisi minuun päin kallellaan. Nyt se jostain syystä on poispäin kallellaan minusta ja laitetta joutuu pitämään kädessä koko ajan, mikä nelituntisessa esityksessä alkoi jo puuduttaa. Laite kannattaa hakea vasta juuri ennen esitystä, koska akku kestää aika lailla Kristinan ajan, ja jos laitteen hakee kovin aikaisin, akku ehtii loppua kesken esityksen – minun tapauksessani juuri, kun uusamerikkalainen metsähippi alkoi laulaa intiaaneista varsin jännällä ruotsilla. Jossain toisen näytöksen alun tienoilla teksti alkoi jo väpättää kevyesti ja himmetä vähitellen. Normaalimittaisissa esityksissä tätä akkuongelmaa ei tietenkään ole. Jouduin myös buuttaamaan laitteen aina sen jälkeen, kun se oli ollut pidempään käyttämättä (ts. ennen esitystä ja väliajan jälkeen).
* Ennen kuin kielitaitoni karttui, näin Unkarissa muutaman sellaisen esityksen, joista en etukäteen tiennyt mitään ja joiden kielestä en ymmärtänyt kuin sanan sieltä ja toisen täältä. Siihen tottui yllättävän nopeasti, ja vaikka esimerkiksi Monty Pythonin Spamalot-musikaalin kielelliset vitsit menivät yli hilseen ja lujaa, hauskuutta silti riitti.
Linkkejä:
Svenskanin uutinen aiheesta
Laitevalmistajan sivut
![]() |
| © Svenska teatern |

| Kuva: AirScript |

18 syyskuuta 2012
Kristina från Duvemåla - Svenska teatern 2012
Svenska teaternin Kristina från Duvemåla -musikaali on näkemisen arvoinen eepos, vaikka siinä omat ongelmakohtansa onkin. Musiikissa ei ole minusta samaa tarttuvaa iskevyyttä ja hahmojen luonteen kuvaavuutta kuin Björnin ja Bennyn Chess-musikaalissa, mutta se oli silti kaunista. Näyttelijät olivat hyviä, ohjaus ihan perustoimivaa ja orkesteri soi hienosti.
Suosikkini kuitenkin oli upea, minimalistinen lavastus, jossa toisaalta oli herkullisia yksityiskohtia. Mitään ei ollut liikaa, mitään ei puuttunut. Viitteellinen siipiratasalus, laiva, puisto, koivikko, kivinen pelto... Silmäni suorastaan kehräsivät tyytyväisyydestä. Toisen näytöksen sijoittaminen peltoon oli hauska idea. Myös valaistus oli elävä ja loi kauniisti tunnelmaa kohtauksiin. Mieleeni jäi erityisesti "Ut mot ett hav", jossa Robert seuraili pelkällä sinisellä valolla luotua puroa, uitteli siinä sormiaan ja katseli sen kulkua. Illuusio oli täydellinen.
Musikaalin suurin ongelma on libretto. Teksti on periaatteessa kaunista, mutta siitä puuttuu se jokin. Sama pätee musiikkiin. Se on kaunista ja nautin suuresti sen kuuntelemisesta ison orkesterin soittamana, mutta se ei kertonut minulle hahmojen tarinaa. Vasta Kristinan "Du måste finnas" -soolossa tunsin jotakin; jokin loksahti kohdalleen ja tempaisi mukaansa hahmon sielunelämään. Muita vastaavia joskaan ei aivan yhtä hyviä kappaleita olivat esimerkiksi Ulrikan "Aldrig" ja Robertin "Ut mot ett hav" ja "Guldet blev till sand". Kahden jälkimmäisen viehätystä en ole levyn perusteella koskaan ymmärtänyt, mutta lavalla ne tiivistivät minulle parissa minuutissa hahmon tarinan ja luonteen. Olisin kaivannut Kristinalle ja Karl-Oskarille samanlaisia karakterisoivia kappaleita, jotka olisivat esitelleet hahmon kertaheitolla ja luoneet minulle siteen heihin. Vaikka lavalla tapahtui heille yhtä ja toista liikuttavaa, en saanut kiinni hahmoista eikä heidän kohtalonsa oikein jaksanut kiinnostaa. "Du måste finnas" oli muuten täydellinen, mutta se tuli liian myöhään.
Lisäksi neljän tunnin kesto nyt on vain liikaa mille tahansa esitykselle ellei satu olemaan Wagner, eikä musikaali perustellut pituuttaan mitenkään. En ole lukenut alkuperäisiä Vilhelm Mobergin kirjoja, mutta äkkiseltään sanoisin, että musikaaliin on yritetty saada mukaan liian paljon asiaa kirjoista, ja siitä kärsii koko teos. Hahmot eivät tarinan pituudesta huolimatta oikein ennätä kehittyä mihinkään, koska musikaalissa on keskitytty liikaa erilaisten tapahtumien kertomiseen. Musikaali todellakin kertoo maastamuuttajista: siinä käydään lähes listanomaisesti läpi kaikki mikä ihmisiä aikoinaan motivoi lähtemään uuteen maailmaan ja kaikki mitä heille siellä tapahtui. Henkilöt toimivat vain esimerkkitapauksina maastamuuttajien kokemissa erilaisissa vaikeuksissa. Näin Kristinankin hahmosta tulee hyvin hajanainen enkä saanut hänestä oikein mitään kokonaiskuvaa. Uskonnollisuus, koti-ikävä ja halu harrastaa seksiä aviomiehen kanssa tuntuivat liian päälleliimatuilta ominaisuuksilta, yritykseltä määritellä hahmo joka olisi kuitenkin kaivannut enemmän ympärilleen. Samoin sinänsä sympaattinen Karl-Oskar jäi melko yksipuoliseksi henkilöksi, ja pariskunnan rakastellako vaiko eikö -tematiikka tuntui lähinnä traagisen tarinan parodialta.
Ylipäätään minulla oli vaikeuksia päättää, halusiko musikaali suhtautua teemoihinsa vakavasti. Pitikö minun ottaa esimerkiksi kristinusko musikaalissa vakavasti vai ei? Usko on selvästi tärkeää Kristinalle, ja yleensä traagisen tarinan vakavasti otettavan päähenkilön ominaisuuksiin pitäisi suhtautua vakavasti. Silti lavalle ilmestyi rukousillassa (selvästi tarkoituksella) korni Jeesus, joka asetti pikkukylän uskovat naurettavaan valoon, ja paikallinen profeetta uskoi tosissaan Pyhän Hengen suovan matkalaisille englannintaidot. Kuitenkaan musikaali ei tehnyt mitään eroa Kristinan ja kyläläisten uskon välille, toinen yksinkertaisesti vain oli naurettavaa ja toinen ei.
Näyttelijät tekivät ehdottomasti parhaansa ja olisin kovin halunnut tuntea hahmoja kohtaan sympatiaa, mutten vain kyennyt samastumaan heihin millään lailla. Ohjauskaan ei oikein auttanut, koska liian usein ihmiset vain seisoivat rivissä laulaen katsomoon päin. Hahmot ja heidän tarinansa muistuttivat palapeliä, jossa on paljon kauniita ja kiinnostavia osasia jotka eivät kuitenkaan sopineet kunnolla toisiinsa, vaan palapelin kokoaminen oli vaatinut vasaraa ja liimaa.
Näyttelijät olivat erinomaisia. En tiedä, mitä Maria Ylipää on tehnyt äänelleen sitten Wickedin, mutta mitä ikinä se on, suosittelisin sitä muillekin. Hän ei enää huutanut korkeimpia kohtia nenä-äänisesti vaan lauloi ne(kin) kauniin voimakkaasti. Hän myös näytteli hyvin, ja siksi onkin sääli, että Kristinan rooli on kirjoitettu niin hajanaiseksi. Aiemmin Turun Les Misin Mariuksena ihailemani Glenn Daniel Nilsson (vara-Karl-Oskar) oli herttainen ja kuulosti hyvältä. Myös rikkaudesta unelmoineet renkipojat Robert (Simon Pettersson) ja Arvid (Ingemar Raukola) olivat sympaattisia ja oikeastaan lempihahmojani. Varsinkin Petterssonilla oli hieno ääni, vaikka hän tavallisesti ilmeisesti esittää vain pientä sivuroolia. Koko ensemble tosin osasi laulaa harvinaisen hyvin.
Ehdoton suosikkini oli kuitenkin upeaääninen ja elävä Birthe Wingren ex-ilotyttö Ulrikana. Lähes tyhjällä lavalla esitetty soolo "Aldrig" oli vaikuttava tahdon ja persoonan julistus, ja hahmossa oli kansanomaisesti sanottuna munaa. Ulrikankin hahmokehitys tosin koki kummallisen epäloogisen vaiheen jossakin baptistiksi kastamisen kieppeillä. Kristinan ja Ulrikan ystävyysduettoa edeltänyt Ulrikan itku kuulosti aivan pelleilyltä ja olin hämmentynyt, kun se ei sellaiseksi paljastunutkaan vaan minun olisi pitänyt ottaa se aivan todesta. Minuutin kuluttua itkun alusta vain oli vaikea enää ryhtyä suhtautumaan siihen vakavasti. Vastaavia hämmentäviä ja hahmoon istumattomia kohtia oli pitkin musikaalia ja lähes jokaisen päähenkilön kohtauksissa, eniten kuitenkin Kristinalla.
Fina-Kajsa kiehtoi mielikuvitustani ja olisin mielelläni halunnut tietää hänestä enemmän. Ikuisesti poikaansa tahkon kanssa etsivässä vanhuksessa olisi ollut aineksia kokonaiseen sisäistarinaan. Jäinkin pohtimaan, oliko ainokainen kirje hänen ainoa (turha?) toivonsäteensä siitä, että poika on vielä elossa.
Kristina tarvitsisi kunnon käsikirjoittajan trimmaajakseen. Materiaali on lupaavaa, mutta tiivistys tekisi gutaa ja toisi tarinan parhaat puolet esiin. Senkin jälkeen minulle saattaisi olla ongelma päähenkilö, jonka määrääviä luonteenpiirteitä on kyvyttömyys olla harrastamatta yhdyntää miehensä kanssa, mutta se olisi sitten vain minun ongelmani. Kristina från Duvemåla kannattaa silti käydä katsomassa jo pelkästään hyvän toteutuksen ja näyttelijöiden vuoksi, jos kukkaro vain antaa myöten.
(Nyt kun vilkaisin Ruotsin Chessin tietoja, niin Lars Rudolfsson näyttää muokanneen sekä sen että Svenskanin Kristinan käsikirjoituksen esityskuntoon. Tämän otannan perusteella en ikävä kyllä ole kovin vaikuttunut miehen käsikirjoittajankyvyistä.)
Linkkejä:
Kristina.fi
Svenska teatern
Suosikkini kuitenkin oli upea, minimalistinen lavastus, jossa toisaalta oli herkullisia yksityiskohtia. Mitään ei ollut liikaa, mitään ei puuttunut. Viitteellinen siipiratasalus, laiva, puisto, koivikko, kivinen pelto... Silmäni suorastaan kehräsivät tyytyväisyydestä. Toisen näytöksen sijoittaminen peltoon oli hauska idea. Myös valaistus oli elävä ja loi kauniisti tunnelmaa kohtauksiin. Mieleeni jäi erityisesti "Ut mot ett hav", jossa Robert seuraili pelkällä sinisellä valolla luotua puroa, uitteli siinä sormiaan ja katseli sen kulkua. Illuusio oli täydellinen.
Musikaalin suurin ongelma on libretto. Teksti on periaatteessa kaunista, mutta siitä puuttuu se jokin. Sama pätee musiikkiin. Se on kaunista ja nautin suuresti sen kuuntelemisesta ison orkesterin soittamana, mutta se ei kertonut minulle hahmojen tarinaa. Vasta Kristinan "Du måste finnas" -soolossa tunsin jotakin; jokin loksahti kohdalleen ja tempaisi mukaansa hahmon sielunelämään. Muita vastaavia joskaan ei aivan yhtä hyviä kappaleita olivat esimerkiksi Ulrikan "Aldrig" ja Robertin "Ut mot ett hav" ja "Guldet blev till sand". Kahden jälkimmäisen viehätystä en ole levyn perusteella koskaan ymmärtänyt, mutta lavalla ne tiivistivät minulle parissa minuutissa hahmon tarinan ja luonteen. Olisin kaivannut Kristinalle ja Karl-Oskarille samanlaisia karakterisoivia kappaleita, jotka olisivat esitelleet hahmon kertaheitolla ja luoneet minulle siteen heihin. Vaikka lavalla tapahtui heille yhtä ja toista liikuttavaa, en saanut kiinni hahmoista eikä heidän kohtalonsa oikein jaksanut kiinnostaa. "Du måste finnas" oli muuten täydellinen, mutta se tuli liian myöhään.
![]() |
| © Cata Portin / Svenska teatern |
Ylipäätään minulla oli vaikeuksia päättää, halusiko musikaali suhtautua teemoihinsa vakavasti. Pitikö minun ottaa esimerkiksi kristinusko musikaalissa vakavasti vai ei? Usko on selvästi tärkeää Kristinalle, ja yleensä traagisen tarinan vakavasti otettavan päähenkilön ominaisuuksiin pitäisi suhtautua vakavasti. Silti lavalle ilmestyi rukousillassa (selvästi tarkoituksella) korni Jeesus, joka asetti pikkukylän uskovat naurettavaan valoon, ja paikallinen profeetta uskoi tosissaan Pyhän Hengen suovan matkalaisille englannintaidot. Kuitenkaan musikaali ei tehnyt mitään eroa Kristinan ja kyläläisten uskon välille, toinen yksinkertaisesti vain oli naurettavaa ja toinen ei.
Näyttelijät tekivät ehdottomasti parhaansa ja olisin kovin halunnut tuntea hahmoja kohtaan sympatiaa, mutten vain kyennyt samastumaan heihin millään lailla. Ohjauskaan ei oikein auttanut, koska liian usein ihmiset vain seisoivat rivissä laulaen katsomoon päin. Hahmot ja heidän tarinansa muistuttivat palapeliä, jossa on paljon kauniita ja kiinnostavia osasia jotka eivät kuitenkaan sopineet kunnolla toisiinsa, vaan palapelin kokoaminen oli vaatinut vasaraa ja liimaa.
![]() |
| © Cata Portin / Svenska teatern |
Näyttelijät olivat erinomaisia. En tiedä, mitä Maria Ylipää on tehnyt äänelleen sitten Wickedin, mutta mitä ikinä se on, suosittelisin sitä muillekin. Hän ei enää huutanut korkeimpia kohtia nenä-äänisesti vaan lauloi ne(kin) kauniin voimakkaasti. Hän myös näytteli hyvin, ja siksi onkin sääli, että Kristinan rooli on kirjoitettu niin hajanaiseksi. Aiemmin Turun Les Misin Mariuksena ihailemani Glenn Daniel Nilsson (vara-Karl-Oskar) oli herttainen ja kuulosti hyvältä. Myös rikkaudesta unelmoineet renkipojat Robert (Simon Pettersson) ja Arvid (Ingemar Raukola) olivat sympaattisia ja oikeastaan lempihahmojani. Varsinkin Petterssonilla oli hieno ääni, vaikka hän tavallisesti ilmeisesti esittää vain pientä sivuroolia. Koko ensemble tosin osasi laulaa harvinaisen hyvin.
Ehdoton suosikkini oli kuitenkin upeaääninen ja elävä Birthe Wingren ex-ilotyttö Ulrikana. Lähes tyhjällä lavalla esitetty soolo "Aldrig" oli vaikuttava tahdon ja persoonan julistus, ja hahmossa oli kansanomaisesti sanottuna munaa. Ulrikankin hahmokehitys tosin koki kummallisen epäloogisen vaiheen jossakin baptistiksi kastamisen kieppeillä. Kristinan ja Ulrikan ystävyysduettoa edeltänyt Ulrikan itku kuulosti aivan pelleilyltä ja olin hämmentynyt, kun se ei sellaiseksi paljastunutkaan vaan minun olisi pitänyt ottaa se aivan todesta. Minuutin kuluttua itkun alusta vain oli vaikea enää ryhtyä suhtautumaan siihen vakavasti. Vastaavia hämmentäviä ja hahmoon istumattomia kohtia oli pitkin musikaalia ja lähes jokaisen päähenkilön kohtauksissa, eniten kuitenkin Kristinalla.
Fina-Kajsa kiehtoi mielikuvitustani ja olisin mielelläni halunnut tietää hänestä enemmän. Ikuisesti poikaansa tahkon kanssa etsivässä vanhuksessa olisi ollut aineksia kokonaiseen sisäistarinaan. Jäinkin pohtimaan, oliko ainokainen kirje hänen ainoa (turha?) toivonsäteensä siitä, että poika on vielä elossa.
![]() |
| © Cata Portin / Svenska teatern |
Kristina tarvitsisi kunnon käsikirjoittajan trimmaajakseen. Materiaali on lupaavaa, mutta tiivistys tekisi gutaa ja toisi tarinan parhaat puolet esiin. Senkin jälkeen minulle saattaisi olla ongelma päähenkilö, jonka määrääviä luonteenpiirteitä on kyvyttömyys olla harrastamatta yhdyntää miehensä kanssa, mutta se olisi sitten vain minun ongelmani. Kristina från Duvemåla kannattaa silti käydä katsomassa jo pelkästään hyvän toteutuksen ja näyttelijöiden vuoksi, jos kukkaro vain antaa myöten.
(Nyt kun vilkaisin Ruotsin Chessin tietoja, niin Lars Rudolfsson näyttää muokanneen sekä sen että Svenskanin Kristinan käsikirjoituksen esityskuntoon. Tämän otannan perusteella en ikävä kyllä ole kovin vaikuttunut miehen käsikirjoittajankyvyistä.)
Linkkejä:
Kristina.fi
Svenska teatern
10 syyskuuta 2012
Les Misérables - Åbo svenska teater 2011
![]() |
| © Nana Simelius /ÅST |
Mutta jotainhan siinä musikaalissa on pakko olla. Miljoona kärpästä ei voi olla väärässä. Lopulta katsoin yleissivistykseeni kuuluvan edes yhden Les Mis -esityksen. Åbo svenska teaternin non-replica-produktiota olivat kehuneet jopa vannoutuneet fanit, mikä hoocee-musikaalifanien parissa on yleensä suoranainen ihme, joten annoin musikaalille tilaisuuden. Silläkin uhalla että sisäinen kyynikkoni haluaisi väliajalla hukuttaa tuskansa Aurajokeen.
Ensinnäkin lavastus. Se puu, rakkaat lukijat, se paljon ylistetty ja nerokas puu keskellä lavaa! Mariuksen putoamista puusta Cosetten eteen ei turhaan ollut kehuttu, idea on loistava ja huomattavasti toimivampi kuin vaikkapa kiipeily yllättäen aitaan ilmestyneen aukon kautta. Näyttämöä ympäröivät taulunkehysten palaset toimivat myös todella hyvin, koska pohjimmiltaan musikaali todella muistuttaa erinäisiä ranskalaisia maalauksia eri vallankumouksista ja niiden yrityksistä. Se on vain yhden kapinan, yhden barrikadin kuvaus. Muutenkin lavasteet olivat esteettiset, tarpeeksi yksinkertaiset ja hyvin toimivat. Ei turhia kikkailuja. Myös puvut olivat tarkoituksenmukaisia ja kauniita.
![]() |
| © Robert Seger / ÅST |
Paria poikkeusta lukuun ottamatta näyttelijävalinnat olivat todella onnistuneet. En ole Jean Valjeanien asiantuntija eikä hahmo ole minusta mitenkään järisyttävän mielenkiintoinen, mutta Alexander Lycke hoiti hommansa hyvin. Sören Lillkung Javertina sen sijaan oli suorastaan mahtava, ja olin jokseenkin harmistunut hahmon poistuessa lavalta lopullisesti. (Paitsi että mies oli vielä loppukohtauksessa puettuna valkoisiin, mikä toimi erittäin hyvin, lisää plussaa ohjaajalle.)
![]() |
| © Robert Seger / ÅST |
Glenn Daniel Nilsson oli tavattoman herttainen ja uskottava Mariuksena, mutta hänen Cosettensa (Emma Frost) ei oikein selvinnyt laulujensa korkeimmista kohdista vaikka näyttelikin ihan katsottavasti. Cosette valitettavasti vain ei ole se moniulotteisin ja kehittyvin hahmo musikaalien historiassa.
Josefine Isakssonin Éponine sen sijaan rokkasi ja oli itsenäisen oloinen ja vahva huolimatta siitä, että eli pelkästään epätoivoiselle rakkaudelleen. Tavallisesti tällainen hahmo ei juuri jaksaisi kiinnostaa minua, mutta "On My Own" niittasi penkkiin. Se ei ollut liikuttavan uhrautuva valituslaulu vaan epätoivoisen tahdonvoimainen julistus.
Pidin myös Thénardiereista. Joachim Thibblin ei ollut pelkästään hauskaksi tarkoitettu stereotypia vaan oikea, moniulotteinen ja herkullisen paha, jopa karmiva hahmo. Thénardierien roolia voisi minun puolestani vähentää, koska viesti menee perille vähemmälläkin ja vitsi kuluu aika nopeasti jo ylipitkän "Master of the Housen" aikana, mutta Thibblin vetäisi kohtauksensa hyytävästi. Myös ensemble hoiti tehtävänsä kunnialla, kuulosti hienolta ja eläytyi. Koko näyttelijäkaarti näytteli ja liikkui eikä tyytynyt vain tönöttämään ja laulamaan kasvot yleisöön päin.
![]() |
| © Robert Seger / ÅST |
![]() |
| © Robert Seger / ÅST |
Linkkejä:
Åbo svenska teater
Traileri 1 & Traileri 2
Tampereen Teatteri
28 elokuuta 2012
Markkinointi ja minä: tapaus Veriveljet
![]() |
| © Harri Hinkka / Tampereen Teatteri |
Teatterilla on meneillään kokeilunomainen nettimarkkinointiprojekti, jossa raportoidaan Twitterin ja blogin kautta produktion työstämisestä ja kommunikoidaan yleisön kanssa tavallista enemmän. Veriveljien Twitter-tilille on kevään ja kesän mittaan ahkerasti putkahdellut 140 merkin tunnelmia, ajatuksia ja reaaliaikaista raportointia harjoituksista, ja elokuun alussa produktio sai oman kotisivun ja blogin.
Itse musikaali ei vieläkään ole suosikkejani, mutta teatterin tekeminen ja esitysten synty kiinnostavat minua, ja kuin varkain olen alkanut elää mukana Veriveljien kasvussa esitykseksi. Roikun Twitterissä aina tietokoneen ollessa auki, ja hyvin kirjoitettuja viserryksiä ei oikein voi olla huomaamatta, kun kerran on klikannut tilin seurattaviensa listalle. Näen vilauksia musikaaliproduktion synnyn tarinasta, ja nyt haluan tietää miten tarina päättyy. Ainakin yksi katsoja on siis saatu houkuteltua mukaan. Eihän se paljon ole, mutta sosiaalisen median yleistyessä hyvä alku. On myös ilahduttavaa nähdä teatterien tajuavan, että Facebook ei ole ainoa somen markkinointikanava.
Jos kaikki teatterit tekisivät täsmämarkkinointia jokaisessa produktiossaan, sekä henkilökunnalta että katsojilta voisivat äkkiä loppua resurssit, mutta hyvin valituissa produktioissa systeemi toimii. Käytännössähän se tarkoittaa teosta, joka on suunnattu alle eläkeikäisille ja jolla on mahdollisuus kerätä aktiivifaneja. Moni teatteri laittaa Facebook-sivuilleen satunnaisia kuvia harjoituksista ja kulissien takaa. Helsingin kaupunginteatterinkin Facebook-seinälle voi nykyään jo kirjoittaa, joten kommunikoinnin määrä on selvästi kasvussa. Tuoreimpana muistissani on Seinäjoen kaupunginteatterin erillinen, lähes 3000 seuraajaa kerännyt Vampyyrien tanssi -naamakirjasivu, joka sai paljon irti niin teoksesta kuin fani-ilmiöstäkin.
Aika näyttää, mitä Veriveljet keksivät harjoitusraportoinnin loputtua ensi-illan jälkeen, mutta ideoita ilmeisesti on. Projektille on omistautunut yksi kokonainen (ja valitettavasti ilmainen) työntekijä, mikä luonnollisesti mahdollistaa paremman panostuksen kuin jos markkinointi- ja tiedotusosasto muiden töidensä ohella hoitaisivat vielä tätäkin. Toisaalta Twitter-tilillä on nyt ennen ensi-iltaa 67 seuraajaa, joten voidaan kysyä, kuinka kustannustehokasta tämänkaltainen markkinointi olisi palkatulla työntekijällä. Suuria massoja se ei ainakaan toistaiseksi tavoita, mutta projekti on käsittääkseni kokeiluluontoinen ja päivittäjänsä lopputyö. Sen voi nähdä myös panostavan määrän sijaan laatuun, mikä ainakin minun silmissäni on teatterin imagoa kohottavaa. Seinäjoen vampyyrienkin FB-sivua päivittivät aluksi paikallisen ammattioppilaitoksen opiskelijat harjoitustyönä (eivät kovin hyvin, jos minulta kysytään), mutta sivu siirtyi harjoitusten alkaessa teatterin hallintaan. Veriveljissä taas on asialla ammattilaistoimittaja, ja sen huomaa.
![]() |
| © Harri Hinkka / Tampereen Teatteri |
Tungin itseni eilen Veriveljien avoimiin harjoituksiin ja viihdyin, koska teatterin tekemistä on oikeastaan teoksesta riippumatta hauska katsoa. Näyttelijät leikittelivät hahmoillaan, tulkintoja ja ratkaisuja haettiin, yksi jos toinenkin ohjaaja Braggea myöten oli vähän pihalla ja koko teos eli. Olen tähän mennessä päässyt näkemään vilauksen yhteensä kolmen ohjaajan työskentelytavoista, ja katson tällä laajalla otannalla voivani jo kommentoida jotain heidän työstään. Yksi (ulkomaalainen) keskittyi kurinalaiseen näyttelijöiden liikekielen ohjaamiseen, ja ilman muutamien kokeneempien näyttelijöiden itsepäisyyttä ja omatoimisuutta koko teoksesta olisi todennäköisesti tullut tyhjä kuin kumiseva vaski. Kaksi muuta (suomalaista) sen sijaan ovat antaneet hahmojen vapaasti elää, muotoutua näyttelijän mukaan, hakea persoonaansa ja syntyä. Tuloksena on ollut huomattavasti elävämpää teatteria, sellaista mitä teatterin minusta täytyykin olla. On ihana katsoa seitsenvuotiasta esittävän aikuisen miehen hakevan sisäistä lastaan ja kuulla, miten ohjaaja ei yritä tunkea samaa roolia näytteleviä valmiiseen muottiin vaan antaa tilaa etsiä itselle sopiva tulkinta.
Linkkejä:
Veriveljet.fi
Veriveljet Twitterissä
Tampereen Teatteri
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)