Tampereen Teatterin syksy 2017: Cats!

Tampereen Teatteri esitteli tänään tulevaa ohjelmistoaan. Minun kannaltani ehdottomasti kiinnostavin teos on upouusi proggis Andrew Lloyd Webberin Cats-musikaalista, joka saa ensi-iltansa 8.9.2017. Ohjaaja Georg Malvius kertoi lisänneensä musikaaliin pienen kehyskertomuksen, jossa koko musikaali tapahtuu rottahahmon (Risto Korhonen) mielessä. Rotta haaveilee tulevansa hyväksytyksi osaksi kissojen hallitsemaa yhteiskuntaa. Kiinnostavaa nähdä, miten idea toimii! Suhtaudun erittäin positiivisesti uusien näkökulmien tuomiseen näihin ns. kaikkien tuntemiin musikaaliklassikoihin kuten Cats, eikä pieni yhteiskuntakriittisyys todennäköisesti tee tälle teokselle pahaa. Cats on konseptimusikaali eli se esittelee yhden teeman, tässä tapauksessa kissojen, erilaisia puolia eri näkökulmista eikä siinä ole varsinaista juonta. Ainoa varsinainen koko teoksen läpäisevä tarina kiertyy sen ympärille, hyväksytäänkö vanha ja rupsahtanut Grizabella (Irina Milan / Ritva Jalonen) enää osaksi kissayhteisöä ja kuka kissoista pääsee kissojen taivaaseen. Jutellessamme Malvius kutsui Grizabellaa entiseksi prostituoiduksi, joten siitäkin suunnasta voi tulla yhteiskunnallista kommenttia. Jukka Virtasen vanhasta suomennoksesta olen vähemmän innoissani, Virtanen kun ei oikeastaan osaa kääntää, mutta siitä lisää ehkä joskus toiste, kun olen ehtinyt lukea tämän gradun.

Helena Rängman (Jellylorum), Aki Haikonen (Bustopher Jones), Tero Harjunniemi
(Skimbleshanks ja teatterikissa Gus & Growltiger) ja Sonja Pajunoja (Etcetera).

Draamoja on tulossa kaksi, Maria Jotunin Huojuva talo ja Ilkka Remeksen esikoisnäytelmä Musta sydän. Jälkimmäinen on kidnappaustarina, joka perustuu Remeksen julkaistuun jännäriin, mutta tarina on kuulemma kirjoja lukeneillekin uusi, joten kenenkään ei tarvitse pelätä tietävänsä loppuratkaisua jo valmiiksi. Tämä Tommi Auvisen ohjaus taitaa olla syksyn isänpäivälahjojen hitti. :-) Huojuva talo taas on Jotunin aikanaan tabuaihetta käsitellyt draama perheväkivallasta. Ohjaaja Antti Mikkola on tuonut tabun tähän päivään ja kääntänyt Jotunin pariskunnan roolit nurin: tässä talossa nainen on väkivaltainen ja mies väkivallan uhri. Pääosia esittävät Arttu Ratinen (jee!) ja talossa ensimmäistä kertaa vieraileva Anna-Maija Tuokko, jonka itse tunnen lähinnä isoista musikaalirooleista. Mukava nähdä Ratinen pääroolissa ja Tuokko puhedraamassa!

Kauden 2016–2017 näytelmistä ohjelmistossa jatkavat syksyllä muistisairautta käsittelevä Katoava maa sekä erinomaiset komediat Ulkomaalainen ja Näytelmä joka menee pieleen. Saiturin joulu tekee jälleen paluun joulun alla. Ensi viikolla on muuten luvassa Tuttiritari-musikaalin kantaesitys, ja ainakin tähän mennessä näkemäni pätkät ovat sitä luokkaa että tässä on kevään musikaalitapaus Tampereella.

Syyskatsaus 2016

Tällä kaudella minua on hemmoteltu täysin makuuni iskevällä musikaalitarjonnalla, mutta ensi syksyn suhteen suomalainen musikaalikenttä näyttää palaavan perustasolleen. Helsingin kaupunginteatteri tuo Jyväskylästä uuden johtajansa Kari Arffmanin mukana Shrekin, jonka kohderyhmään en oikein koe kuuluvani. Näyttelijät ovat toki hyviä ja saatan uteliaisuudesta käväistä katsomassa esityksen, mutta toivottavasti kevääksi Peacockiin tulee taas jotain persoonallisempaa. Turkulaiset puolestaan puuhaavat lavalle Rock of Ages -kasarinostalgiapläjäystä, ja vaikken periaatteessa suuri jukebox-musikaalien ystävä olekaan, niin 80-luvun rock vetoaa minuun sen verran, että eksynen kyllä vierailulle Logomon katsomoon. Lahteen tulee Housut pois!, jonka vetonaula minun tapauksessani on HKT:ltä juurilleen palaava mainio Tuukka Leppänen. Seinäjoen kaupunginteatteri esittää Lainahöyhenissä-klassikkoa, joka muuten ei olisi minun juttuni, mutta mykistävä Esa Ahonen on pakko nähdä Zazan roolissa. Pakko.

Tämä kevät kannattaa siis hyödyntää nopeasti. TTT:n ihanan hellänilkeästä Desiréestä (A Little Night Music) on vielä pari esitystä jäljellä, joten hophop lippuja varaamaan! Varsinkin naiset vaikuttavat viihtyvän esityksessä. Kävin viikonloppuna katsomassa sen uudelleen ja salista kuului hervotonta naisten räkätystä, kikatusta ja naurunpyrskähdyksiä tilannekomiikalle ja Juicen suomennokselle. Jyväskylän kehuttu Jekyll&Hyde vetelee sekin viimeisiä esityksiään. Tampereen Teatterin kepeä mutta laadukas Sugar - Piukat paikat jatkaa onneksi vielä syksyn 2016 ajan. Kansallisoopperan Kummitus lienee edelleen loppuunmyyty, mutta eiköhän viime hetken peruutuspaikkoja löydy sitkeille. Minulla on muutama nillityksenaihe HKT:n Vampyyrien tanssin ohjauksen suhteen, mutta näyttelijät osaavat asiansa ja show'na se on menevä. Tuotanto on saanut aikaan oman fani-ilmiönsä, #vampyyrientanssi on Twitterissä varsin eläväinen hashtag ja moni menee katsomaan sen yhä uudelleen ja uudelleen. Esityksiä on vain huhtikuun loppuun saakka, joten kiirettä pitää.

Huhtikuussa Kapsäkki muuten esittää Jukka Nykäsen ja Eppu Nuotion musikaalin Lintukoto. Nykäsen säveltämä Houdini kuulosti raikkaalta ja hyvältä ja suomalaisuus on ajankohtainen aihe, joten uskallan suositella näkemättäkin.

Syksy 2016 Tampereen teattereissa

Tampereen Työväen Teatteri paljasti tänään tulevan syksyn ensi-iltansa. Musiikkiteatteripuolelta kiinnostavin minun kannaltani on Viita 1949, joka esittelyn mukaan keskittyy kirjailija Lauri Viidan elämän yhteen käännekohtaan. Musiikin on säveltänyt Eeva Kontu, yksi suosikkikapellimestareistani, ja sanat on osin Viidan omien tekstien pohjalta kirjoittanut Heikki Salo. Kontu kertoi Salon saaneen nipun aiemmin julkaisemattomia kirjeitä Lauri Viita -seuralta, joka pyysi että niistä tehtäisiin näytelmä. Joukossa oli paljon runoja, jotka haluttiin mukaan, joten lopulta päädyttiin musiikkinäytelmään. Näytelmän ohjaa Sirkku Peltola, joka yhdessä Salon kanssa asuu Viidan vanhassa kodissa Pispalassa. Karnevaalihenkisessä näytelmässä ilmeisesti seikkailevat mm. Viidan "päänsisäiset peikkopirulaiset Kukunor ja Kalahari", mikä kuulostaa minun makuuni erittäin lupaavalta.

Hauskaa sinänsä, että ostin noin vuosi sitten Budapestista summamutikassa Én, József Attila -musikaalin levyn ja ihastuin siihen. Musikaali on sävelletty 1900-lukulaisen runoilijan Attila Józsefin runoihin, ja musiikki on varsin kaunista. Pohdin Twitterissä, että suomalainenkin runoilijamusikaali voisi olla kiva idea ja miksei sellaista vielä ole tehty. No, nyt tehdään! Kontu kuvaa saaneensa sävellyksiinsä vaikutteita suomalaisesta musiikista "Värttinästä Popedaan", mikä kuulostaa rahtusen pelottavalta näin ulkotamperelaisesta näkökulmasta, mutta ainakin lehdistötilaisuudessa esitetty maistiaiskappale oli todella kaunis. Huolimatta siitä, että olen opiskellut kirjallisuustiedettä Tampereella, en tunne Viitaa sen kummemmin, joten vuorossa lienee uusi yleissivistävä elämys ulkopaikkakuntalaiselle.

Perinteisempää kaipaaville on luvassa kansanmusiikkinäytelmä Kilpakosijat, jonka musiikin on säveltänyt Värttinän Sari Kaasinen. Suuren näyttämön varsinainen suuri musikaali ensi syksynä on Kanderin ja Ebbin klassikko Cabaret, jonka ohjaa Tiina Puumalainen. En ole järin suuri Cabaret'n enkä Puumalaisenkaan fani, mutta miehitys vaikuttaa erinomaiselta ja Työvis tapaa tehdä musikaalinsa laadulla. Ainakin teos on ajankohtainen. Työvis tuntuu vuorottelevan klassikoita ja valtavirran ulkopuolisia musikaaleja, ja nyt on vuorossa herkkua klassikonnälkäisille. Näin Cabaret'n vuonna 2008 naapurissa Tampereen Teatterissa ja muistelen edelleen kauhunsekaisella ihailulla Heikki Kinnusta Emceenä. Antti Lang on onneksi hyvin erilainen näyttelijä, joten on kiinnostavaa nähdä, millaisen kertojahahmon TTT saa lavalleen. (Selasin juuri eilen vanhoja käsiohjelmia, ja HKT:n Kaunottaren ja hirviön kohdalla pohdin ohimennen, mitä pikkuinen söpö Kippo eli Antti Lang nykyään puuhaa. Pyörittää näköjään paheellista klubia Berliinissä.) Emmi Kaislakarikin vaikuttaa nappivalinnalta Sally Bowlesin rooliin, samoin Juha-Matti Koskela miespääosaan.

Tampereen Teatteri ei ensi kaudella tee uutta musikaalia, mutta herkän viihdyttävä Sugar jatkaa vielä syksyn ajan. Muutenkin ohjelmisto vaikuttaa mielenkiintoiselta, varsinkin komediat Ulkomaalainen ja Näytelmä joka menee pieleen. TT lainaa vaihteeksi TTT:ltä Sirkku Peltolaa, jonka draaman Tyttö ja varis ohjaa Frenckelliin TT:n uunituore pääohjaaja Anna-Elina Lyytikäinen. Lyytikäiseltä muuten kysyttiin hänen nimenjulkistustilaisuudessaan, miten hän suhtautuu musikaalien ohjaamiseen, ja hän mainitsi olevansa kiinnostunut etenkin pienimuotoisemmista musikaaleista. Jos hän sattuu kaipaamaan vinkkejä, niin sähköpostiosoitteeni on tuossa blogin sivupalkissa. ;-)

Tanz der Vampire in Helsinki in 2016!

(Scroll down for updated information on the production, tickets and venue!)


We've had a very impressive musical theatre season in Finland this far. The National Opera brought a non-replica of The Phantom of the Opera to Helsinki, and while the directing is somewhat unimaginative and the Phantoms too opera-ish for my taste, the production is big and fancy and impressive. It's also completely sold out since the day before the premiere. The Municipal Theatre of Helsinki (or Helsinki City Theatre, as they seem to call themselves) spent the autumn season playing a non-replica of Billy Elliot, and did it very well, impressing even international BE enthusiasts. For those preferring their musicals more subtle, there's an gorgeous A Little Night Music playing in Tampere.

ETA: A photoshoot teaser!

My personal highlight will premiere on 3 February 2016, though. Tanz der Vampire had a superb non-replica production in Seinäjoki some years back, and now the musical returns to Finland in the form of a brand new non-replica, this time in the Helsinki City Theatre. The Finnish translation is excellent, the musical director / conductor likewise, and the creative team previously did the Billy Elliot that IMHO worked very well, so the production has all the chances to be top-notch. They're using the current European script, but the directing, the scenography etc. will be made for this production only. In the past few years I've grown rather bored with the played-to-death, Disney-like original version of Stage Entertainment, so a brand new non-replica, let alone here in Finland, is good news for me. The run will be short, so if you have in plans to visit the Finnish Vampires, you'd better do it before the end of April 2016.

An early promotional picture that may or may not have
something to do with the final look. Probably they just wrapped
the guy in a random cape to represent a vampire. Copyright: Mirka Kleemola

Links and information:

Vampyyrien tanssi by Helsinki City Theatre (Helsingin kaupunginteatteri)

Venue: The Peacock Theatre, Tivolikuja 1, Helsinki
(at the edge of the Linnanmäki amusement park, next to the SeaLife aquarium)
Arrival eg. by tram #3, stop "Linnanmäki".
Helsinki Public Transport route map & timetable for tram #3 (in English)
The tram runs through the city centre, so if you're looking for a hotel, anything around the Central Railway Station (Rautatieasema) or the districts of Hakaniemi and Kallio is easily accessible.

X = The gate to the Linnanmäki area and the theatre. The gate opens 1 hour before showtime!
Performances: from February 3 to April 27, 2016 (previews Feb 1 & 2)
Tickets: Lippu.fi (in English)

Seating chart (as pdf)

Seating chart vocabulary:
right = oikea
left = vasen
centre = keskusta
side = sivu
extra seat = lisäpaikka
wheelchair seats = pyörätuolit

Cast:

Alfred - Petrus Kähkönen / Miiko Toiviainen
Abronsius - Antti Timonen / Tuukka Leppänen
Count von Krolock - Jonas Saari / Mikko Vihma
Sarah - Raili Raitala / Anna Victoria Eriksson 
Chagal - Kari Mattila / Risto Kaskilahti
Rebecca  -Vuokko Hovatta / Leenamari Unho
Magda - Sanna Majuri / Laura Alajääski
Koukol - Juha Jokela
Herbert - Samuel Harjanne (understudy Peter Pihlström)
Ensemble: Emilia Nyman, Kirsi Karlenius, Sofia Hilli, Tiina Peltonen, Inka Tiitinen, Kaisa Torkkel, Kai Lähdesmäki, Sampo Kerola, Ilkka Kokkonen, Unto Nuora, Hanna Mönkäre, Tuukka Raitala, Sami Paasila

No 1st/2nd cast, everyone plays with everyone. In the shows when the cast members aren't playing a specific role, they're in the ensemble. The theatre publishes the cast lists on their website in advance. (Note: They may be subject to change!)

Vampyyrien tanssi Helsingin kaupunginteatteriin 2016

Helsingin kaupunginteatteri näköjään tuottaa Michael Kunzen kirjoittaman ja Jim Steinmanin säveltämän rockoopperamusikaalin Vampyyrien tanssi (Tanz der Vampire) Peacock-teatteriin helmikuussa 2016. Musikaali perustuu Roman Polanskin legendaariseen The Fearless Vampire Killers, Or: Pardon Me, But Your Teeth Are In My Neck -elokuvaan (1967), ja myös alkuperäisohjaus vuoden 1997 Wienistä on Polanskin. Kyseessä sattuu olemaan lievästi ilmaistuna lempimusikaalini, joten esityskausi 2015–2016 senkun paranee musikaalien osalta.

Karvakreivi. © Mirka Kleemola / HKT

Jokunen vuosi sitten olisin ollut uutisesta kauhuissani, mutta HKT on viime vuosina nostanut profiiliaan silmissäni. Ohjaaja & co. ovat pääosin samat kuin hyvässä Billy Elliotissa, Eeva Kontu on erinomainen kapellimestari ja Marika Hakolan suomennos on loistava, joten ainakin nimilistan perusteella produktiolla on kaikki mahdollisuudet olla hyvä. Raili Raitala oli jo Seinäjoella paras näkemäni ja kuulemani Sarah kautta Euroopan, ja Anna Victoria Eriksson on hänkin ollut hyvä näkemissäni rooleissa. Petrus Kähkönen (Alfred, olettaisin) on soma kuin mikä.

Mikko Vihma ei ole tainnut aiemmin esittää näitä dark brooding man -tyyppisiä seksisymboleita, mikä minusta lupaa oikein hyvää vampyyrikreivi von Krolockin hahmon kannalta. Hyvä näyttelijä ja laulaja Vihma ainakin on, ja olen pitänyt hänestä niin Gastonina, Kerchak-gorillana kuin Hairsprayn tv-juontajanakin. Myös Jonas Saari teki vaikutuksen Tampereen Teatterin Les Misérablesin Javertina. Kovin nuoren oloisia nämä vampyyrikreivit vain ovat minun makuuni, mutta ehkä niistä vielä kuoriutuu uskottavia linnanherroja. Vihman Günther-viikset ekoissa promokuvissa eivät varsinaisesti vetoa minuun, mutta toivottavasti ne ja rintakarvat sheivataan Billy Elliotin loputtua, jos kreivi meinaa esitellä paljasta rintakehäänsä. Jos ei sheivata, niin se Veet-puteli enskarilahjojen joukossa on sitten minulta.



Kevyen ahdistunutta nostalgiaa.

Mutta karvoista takaisin asiaan. Vaikken olekaan kauhuissani, olen hermostunut. En hermoillut Phantomista, en Les Misérablesista enkä muista, mutta Tanz der Vampiren uusista tuotannoista hermoilen. 'Tärkeä' on melko lievä sana kuvaamaan musikaalia näkökulmastani. Vampyyrit aikoinaan aloittivat tämän kaiken, esittelivät minulle uuden musikaalien (ja netin) maailman, uusia ihmisiä, uusia maita ja kulttuureja ja kieliä. Ilman niitä en bloggaisi musikaaleista, noin alkajaisiksi. Olen tutustunut fanikulttuureihin, niiden hyviin ja huonoihin puoliin, faneihin, ystäviin, teattereihin, opiskelualaani. Olen parannellut vampyyreillä haavoja ja aiheuttanut uusia. Tanz der Vampire on minulle henkilökohtainen musikaali. Välillä en ole muistojen ja mielleyhtymien vuoksi sietänyt kuunnella siitä tahtiakaan moneen kuukauteen, mutta aina olen lopulta palannut sen maailmaan. Stärker als wir sind (Punaiset saappaat) on parhaita itsetunnonkohotusbiisejä mitä tiedän, samoin nimibiisi. Toisaalta Die unstillbare Gier (Sammumaton polte) hyvin esitettynä hajottaa sieluni palasiksi kerta toisensa jälkeen.

Vielä 12 vuoden jälkeenkin voin aukaista Tanz der Vampiren libreton ja jäädä tekstin vangiksi, liikuttua, rähähtää nauramaan ääneen satunnaiselle kohdalle. Löydän ajatuksia, teräviä havaintoja maailmasta, älykkäitä sanaleikkejä, sattuvia sutkauksia, ihmisluonteen syväluotausta, viittauksia nietzsche ties mihin eurooppalaisen kulttuurin kulmakiviin tai hämmentäviin historiallisiin yksityiskohtiin, ja kaikki tämä mitä kauneimmalla saksalla. Suomennos on onneksi tavoittanut nuo piirteet hyvin, joten siitä minun ei sentään tarvitse hermoilla. Kirjoitin musikaalin saksankielisestä libretosta kandintyöni ja pyörittelen edelleen vaivihkaa ajatusta, että tarttuisin siihen sittenkin myös gradussani.

Toisaalta Tanz der Vampirea voi katsoa ihan vain kepeänä komediana, pakona arjesta, vampyyriparodiana, toimintafiktioparodiana tai musikaaliparodiana, millä tuulella katsoja nyt sattuukaan olemaan. Ajatuksiaan voi ruokkia tai nollata. Tekeekö mieli kuolata hottiksia vampyyrejä? Onnistuu. Nauraa tissivitseille, sitcomille ja kapitalistiselle yhteiskunnalle? Tottamaar. Paeta arkea tanssiaisiin ja leikkiä prinsessaa? Tervetuloa. Fanittaa maailman söpöintä homovampyyriä? Herbert on enemmän kuin mielissään. Pohtia liminaalitilan, Kantin ja Nietzschen merkityksiä vampyyrin näkökulmasta? Mikä ettei. Ottaa selfie muoviset vampyyrinhampaat suussa? Eiköhän siihen hashtag keksitä. Kirjoittaa väitöskirja? Antaa palaa.

Nykyiset eurooppalaiset produktiot ovat edelleen kopioita vuoden 1997 alkuperäisohjauksesta, ja ohjauksen nykyinen mekaanisuus, pinnallisuus ja kuluneisuus on jo vuosia tympinyt minua. Olin intona kun Budapestissa vuonna 2007 uudistettiin edes lavasteet ja puvut, mutta varsinaisia non-replica-tuotantoja on ollut vain Japanissa, Virossa ja Seinäjoella (ja Broadwaylla, mutta se oli käytännössä täysin eri musikaali). En ole nähnyt replicaohjausta sitten vuoden 2012, koska totesin että tulen siitä enää vain huonolle tuulelle. Rakkauteni kohde on muuttumassa Disney-henkiseltä näyttäväksi muumioksi.

© Mirka Kleemola / HKT

Aivan uusi, vieläpä suomalainen, produktio on juuri sitä mitä olen kaivannut. Alan myös pikkuhiljaa toipua Seinäjoen (2011–2012) hienosta tuotannosta, joten olen positiivisen utelias näkemään, mitä HKT saa irti lempiteoksestani. Helsinkiläisillä on kova homma päihittää pohjanmaalaisten vampyyrit, mutta eihän maan suurin musikaaliteatteri kehtaa hävitä maakunnalle. ;-) Minulle ei lopulta ole niin väliä sillä, miltä jokin yksityiskohta näyttää (paitsi ei viiksiä jooko), mutta tehkää minun musikaalini ajatuksella, omalla validilla näkemyksellä ja rakkaudella. Sitten olen onnellinen.

Muoks: Lisätty linkki viralliselle sivulle sekä pressikuvat.

A Little Night Music Työvikseen

Stephen Sondheim & Hugh Wheeler: Desirée – Pieni yösoitto
Ensi-ilta 3.9.2015 Tampereen Työväen Teatterin Suurella näyttämöllä
Ohjaus Miika Muranen

© Kari Sunnari / TTT

Dramatis personae:
Desirée Armfeldt, näyttelijätär – Petra Karjalainen
Fredrik Egerman, lakimies – Veeti Kallio
Anne Egerman, lakimiehen rouva – Anna-Elisa Hannula
Henrik Egerman, lakimiehen poika – Severi Saarinen
Rouva Armfeldt, näyttelijättären äiti – Tuire Salenius
Fredrika Armfeldt, näyttelijättären tytär – Helmi Hollström / Ronja Alatalo
Kreivi Carl-Magnus Malcolm, näyttelijättären rakastaja – Tuukka Huttunen
Kreivitär Charlotta Malcolm, rakastajan rouva – Sari Havas
Petra, Egermanien palvelijatar – Emmi Kaislakari
Frid, rouva Armfeldtin palvelija – Juha-Matti Koskela

Kuoro:
Kristiina Hakovirta
Jari Leppänen
Johanna Kalmari
Anna Pukkila
Inna Tähkänen
Julius Martikainen
Jukka Wennström

Musikaali Desirée – Pieni yösoitto (A Little Night Music) perustuu Ingmar Bergmanin elokuvaan Sommarnattens leende vuodelta 1955. Tarina kertoo keski-ikäisestä, keskiluokkaisesta Fredrik Egermanista, jolla on uusi nuori vaimo, papiksi opiskeleva poika ja kaikki hyvin. Kun Fredrik näkee teatterin lavalla entisen rakastajattarensa Desirée Armfeldtin, vanha suola alkaa janottaa ja hänen on pakko tavata nainen. Soppaan sekoittuvat Desiréen senhetkinen rakastaja kreivi Malcolm, tämän vaimo Charlotta, Egermanien iloluontoinen palvelijatar Petra sekä Armfeldtien maalaiskartano, jonne kaikki kokoontuvat viikonlopuksi. Hienostunutta kohellusta sivusta seuraavat Desiréen äiti ja tytär sekä liuta palvelijoita.

Ryhmäkuva lehdistötilaisuudesta.

Pidän Bergmanin elokuvasta ja sen hilpeän säädyttömästä mutta hienovaraisesta huumorista, ja musikaali on adaptoitu hyvin lavalle. Olen nähnyt A Little Night Musicin melkein peräjälkeen Turun kaupunginteatterissa (siellä nimellä Kesäyön hymyilyä) ja Budapestin Centrál Színházissa vuonna 2011. Turussa oli hauska ohjaus ja kaunis lavastus, joka tavoitti täydellisesti pohjoismaisen kesäyön valon. Kirsi Tarvainen oli hieno Desirée Armfelt. Budapestin proggis taas oli replica Lontoosta ja Broadwaylta ja turhankin tavanomainen ja pikkusiveä Turun iloittelun jälkeen. Unkarin laulajat olivat parempia, mutta ohjaus ei oikein päästänyt heitä irrottelemaan rooleissaan. Tamperelaisilla on kova homma päihittää Turku, mutta näiden inhimillisten resurssien pitäisi kyllä yltää siihen. :-)

Musikaalissa on todella kaunis musiikki ja nautin sen kuuntelusta livenä kunnon orkesterin soittamana, mutta se ei ole sitä sorttia jota osaisin tunnelmoida levyltä kotona. Send in the Clowns ja A Weekend in the Country tosin jäävät päähän soimaan herkästi, ja edellisen moni lienee kuullut vaikkei itse musikaalia tuntisikaan. Stephen Sondheimin tyyli on hienovaraisempi kuin musikaaleissa yleensä, ja musiikista minua enemmän ymmärtävien parissa hänen sävellyksensä ovat hyvinkin arvostettuja. Kapellimestari Eeva Kontu kertoikin, että produktion 11-henkinen orkesteri on koottu mm. Tampereen filharmonian ja konservartorion muusikoista. Konnun mukaan oikeudenomistajat vaativat että muusikot ovat huippuluokkaa, vaikka muuten ylemmiltä tahoilta ei ilmeisesti kovin paljoa ole kytätty työryhmän ratkaisuja. Orkesteri on hyvin klassinen ja rockia ei tässä musikaalissa kuulla, mutta se onkin hyvää vaihtelua TTT:n pariin viime vuoteen.

Veeti Kallio ja Petra Karjalainen

Joku Broadwayn ohjaaja oli kuvannut A Little Night Musicia kermavaahdoksi, jonka sisällä on partaveitsiä. Kontu kuvaili musikaalia sanoilla lennokas, aistikas, herkkä, ilmeikäs ja luomu, ja mielestäni se tiivistää teoksen erinomaisesti. Tarinan taustalla pyörii keitos hilpeästä syntisyydestä, elämänilosta ja rakkaudesta. Teatterin ja työryhmän tavoitteena onkin heidän omien sanojensa mukaan tuoda iloa ja rakkautta pahaan maailmaan ja luoda aikuisten satu, joka ei kuitenkaan ole liian eskapistinen. Samastuttavaa riittää ja ongelmat ovat hyvinkin arkisia. Parilla henkilöllä on akuutti keski-iän kriisi, muutamat taas kärsivät nuoruuden epävarmuudesta, ja kaikki tahtovat tulla rakastetuiksi. Oikeastaan vain lapsi ja vanhus ovat tyytyväisiä elämäänsä

Hugh Wheelerin käsikirjoitus ja Sondheimin laulunsanat ovat kaikessa kauneudessaan täynnä ilahduttavia pikku jippoja, nokkeluuksia ja sanailua. Suomennos on Juice Leskisen joskus muinoin kirjoittama, joskaan Juice ei koskaan päässyt kuulemaan sitä lavalla. Suomennos on hauska ja muistaakseni onnistunut, vaikka Sondheimin kielikikkailun yhdistettynä Sondheimin musiikkiin on täytynyt olla pirullista käännettävää. Kääntäjien fanina minusta on hauska nähdä Juicen nimi kolmantena tekijänä mainosbannerissa, olkoonkin että nimi lienee sijoitettu houkuttelemaan tamperelaisia Juice-intoilijoita katsomoon.

Koreografi Virve Varjos kertoi, että musikaaliin on lisätty fyysistä ilmaisua ja tanssia ja joitakin kohtauksia on lavennettu tanssinumeroiksi. Alkujaan musikaalissa ei ole varsinaisia tanssikohtauksia, joten on kiinnostavaa nähdä, mitä työryhmä saa aikaan. Kuorosta aiotaan tehdä "lihallinen ja hikinen kommentoijaryhmä", mitä odotan suurella mielenkiinnolla. Hannu Lindholmin lavastus ja Tarja Lapintien puvut ovat epookkia, mutteivät orjallisesti. Luvassa pitäisi olla visuaalista kauneutta ja runsautta, ja ainakin lehdistötilaisuudessa nähdyt kaksi pukua lupailivat kaltaiselleni värejä rakastavalle katsojalle herkkuja. Pidän kauneudella kuorrutetuista hyvistä tarinoista, ja vaikka A Little Night Music ei lempimusikaalejani olekaan, se on hauska ja herkkä enkä todellakaan vastusta teatteria joka sen päättää tehdä.

Linkkejä:
Produktion kotisivu 
Broadwayn videotraileri
Budapestin videotraileri

Phantom ja muita nimiä julki

Ooppera on vihdoin julkistanut ainakin suurimman osan Oopperan kummituksen miehityksestä:

Christine Daaé: Sofie Asplund / Hanna-Liina Võsa
Kummitus: Ville Rusanen / Ilkka Hämäläinen
Raoul, Vicomte de Chagny: Tero Harjunniemi / Olli Tuovinen
Monsieur Firmin: Sauli Tiilikainen / Markus Nieminen
Monsieur André: Juha Riihimäki / Jussi Miilunpalo
Carlotta Giudicelli: Hanna-Leena Haapamäki / NN
Madame Giry: Päivi Nisula / Sari Nordqvist
Ubaldo Piangi: Mika Pohjonen / Kai Pitkänen
Monsieur Reyer: NN
Meg Giry: Elli Vallinoja / Vilja Riutamaa
Bouquet: Robert McLoud / Jussi Merikanto

Ensi-ilta on 4.9.2015 ja muutkin sen syksyn esityspäivät on julkistettu. Yksittäisliput tulevat myyntiin tiistaina 11.11.2014 klo 9 (Oopperan oma lippukassa avautuu klo 11), joten tässä on viikonloppu aikaa kerätä voimaa ruuhkaraivoon. Varasimme jo aiemmin yhdistyksemme kautta ryhmälippuja, joten taidan jättää taistelun väliin, mutta onnea teille muille!

Ilkka Hämäläisen olen nähnyt Turun kaupunginteatterin Elisabeth-produktiossa kaudella 2005–2006, eikä äänessä Luchenin roolissa ainakaan ollut mitään vikaa vaikka popahtavammista pidänkin. Tero Harjunniemi Raoulina on tuossa listassa positiivisin yllätys. Jos Harjunniemi sai Jean Valjeanista silmissäni kiinnostavan hahmon, hänen Raoulistaankin voisi löytyä tavallista enemmän puhtia.

Yleisesti melko oopperamaista väkeä musikaaliksi, sanoisin, ja paljon Oopperan omaa väkeä huolimatta paljon rummutetuista kansainvälisistä koe-esiintymisistä. Vähän kyllä mietin, miten jotkut selviävät popahtavimmista biiseistä. Olen pettynyt muutaman toivomani nimen suhteen, mutta taloudelliset seikat taitavat puhua tuossa. Lisäksi talolla on varmaan melkoisia paineita saada operaatio Kummitukselle myös oopperayleisön suosio, missä nimet kuten Ville Rusanen saattavat auttaa kummasti. Toisaalta listalta jumalten kiitos puuttuvat myös pahimmat kauhuni.

Muoks:
Yle uutisoi Helsingin kaupunginteatterin tekevän syksyllä Billy Elliot -musikaalin. Odotinkin mielenkiinnolla, miten HKT vastaa haasteeseen, ja tuo suuruusluokka on jotakuinkin ainoa mahdollinen vastaus.

Mozart! ja Evita palaavat Wieniin!

Wienistä kantautuu hyviä uutisia: Michael Kunzen ja Sylvester Levayn musikaali Mozart! palaa Vereinigte Bühnen Wienin ohjelmistoon syksyllä 2015. Musikaali kantaesitettiin Wienissä 1999 ja siitä tehtiin Mozart-juhlavuonna 2006 dramatisoituja konsertteja. Rajan takana Budapestissa musikaalia on esitetty vuodesta 2003 alkaen, ja lisäksi se on kerännyt faneja mm. Etelä-Koreassa ja Japanissa. Meitä lähinnä olleet esitykset olivat Ruotsin Karlstadissa joskus 2000-luvun vaihteessa.

Musikaalissa Wolfgang Amadeus Mozart on elämäniloinen ja luottavainen rastatukkanuorukainen, joka elää ja ajattelee paljon aikaansa edellä. Ankara isä Leopold yrittää rajoittaa ja pitää kuria, sisar Nannerl yrittää auttaa ja ymmärtää, vaimo Constanze elää taiteilijan muusana ja liuta muita hahmoja hyötyä taloudellisesti. Wolfgangia seurailee muille näkymätön alter ego Amadé, ikuinen lapsinero joka symboloi Mozartin imagoa, uraa ja musiikkia. Amadén raapustaessa nuotteja paperille Wolfgang tavoittelee maailmassa onneaan, rakastuu, rakastelee, tulee uudelleen ja uudelleen hyväksikäytetyksi ja menettää hiljalleen kaiken mitä rakastaa. Lopulta myös Amadésta tulee demoninen hahmo ja painolasti, joka kirjoittaa nuotit Wolfgangin verellä, kunnes tippaakaan ei ole jäljellä. Wolfgangin kuoltua jäljelle jäävät vain musiikki ja Amadé, jotka maailma muistaa.

Rakastan Mozart!:n musiikkia, varsinkin hahmojen sooloja ja loppukohtauksen kuoroa. Kunzen libretto on upea ja täynnä tuskaisia totuuksia ihmisen elämästä. Olen nähnyt musikaalin pari kertaa Budapestissa (arvioni englanniksi) ja se on yksi elämäni vaikuttavimpia teatterikokemuksia. Erityisesti Amadén rooli on siellä ohjattu todella hyvin. Kokosin YouTube-kanavalleni taannoin soittolistan lempikappaleistani musikaalissa sekä Wienin vanhoista Making of -dokumentin videoista.

Musikaalista ei ole kahta samanlaista käsikirjoitusta, mutta oikeastaan vain muutamat kohtaukset vaihtelevat paikkaa ohjaajan mieltymysten mukaan ja pari biisiä on lisätty joskus. Saa nähdä, mitä legendaarinen Harry Kupfer keksii Wienissä tällä kertaa. Wieniin ollaan lisäämässä Wolfgangille ja Constanzelle duetto, mikä ei minusta ehkä olisi niin tarpeellista, mutta mikäs siinä. Toivottavasti mukaan pääsee myös Unkarin proggikseen tehty Wolfgangin ja piispa Colloredon duetto, jota fanitan.

Lisäksi Wienissä nähdään seuraavalla kaudella mm. Evita, joka sai saksankielisen ensi-iltansa siellä reippaat 20 vuotta sitten, ja syksyllä 2016 Stephen Schwartzin säveltämä uusi musikaali teatterinjohtaja Emmanuel Schikanederista.

Operetti- ja musikaalikonsertti Viikinsaaressa Tampereella

Tässä Teatterikesän lomassa täytyy mainostaa Tampereella loppuviikosta liikkuville, että uudessa Viikinsaaren kesäteatterissa esitetään torstaista lauantaihin operettigaalaa. Lavalle astuvat Anu Hälvän, Jonna Imeläisen ja Mikko Rasilan lisäksi Vampyyrien tanssista tuttu Ville "punatakkinen Pohjanmaalta" Salonen ja unkarilainen samettiäänihurmuri Géza Egyházi. Kuten blogiani seuranneet lienevät havainneet, Géza on budapestilaisen Vampyyrien tanssi -proggiksen kreivi von Krolock ja yksi suosikkinäyttelijöistäni musikaaleissa evör.

14.-16.8.2014 Viikinsaari muuttuu operetin ihmeelliseksi maailmaksi. Iki-ihanat operetti- ja musikaalisävelmät soivat Teatteri Viikinsaaressa. Tunnelmallisia suosikkisävelmiä kuullaan mm. opereteista Mustalaisruhtinatar, Iloinen leski, Luxemburgin kreivi sekä musikaaleista Sound of Music, Cats, Les Miserables ja Phantom of the Opera.
- Teatteri Viikinsaari

Musikaalien osalta mainoksen lista on aika peruskauraa, mutta toisaalta tuota peruskauraa kuulee Suomessa yllättävän vähän ja muutakin varmaan esitetään. Todella harva täällä pystyy laulamaan esimerkiksi Oopperan kummituksen biisejä uskottavasti, mutta uskoisin tuosta porukasta irtoavan kummittelua. Operettifanina odotan innolla myös sitä osuutta, koska operettiakin kuulee suomeksi ihan liian harvoin. Luvassa pitäisi olla ihastuttavia leidejä ja hurmaavia herroja pilke silmäkulmassa, joten sinne.

Herrat Ville ja Géza intoutuivat vuosi sitten duetoimaan spontaanisti operettiaarioita
Kun kaikki pimenee -konserttien lomassa. Hyvältä kuulosti.

Esitykset:
to 14.8. klo 19.00
pe 15.8. klo 19.00
la 16.8.klo 15.00

Kesäisen Viikinsaaren pitäisi kaiken päälle olla tunnelmallinen ympäristö. En ole koskaan siellä käynyt, mutta tuleepa sekin nyt ruksattua Tee Tampereella -listaltani. Teatterilippu maksaa aikuisilta 49 euroa ja sisältää edestakaisen 20 minuutin laivamatkan Pyhäjärven aalloilla. Lippuja saa varattua puhelimitse ja ostettua Laukontorin laivalippuluukulta. Hopealinja-laivafirman nettisivut ovat vähintäänkin sekavat, mutta aikataulun mukaan reittiliikennettä on torstaina klo 10-22 välillä, perjantaina klo 12-22 ja lauantaina klo 11-18. Laiva lähtee Laukontorilta tasatunnein ja Viikinsaaresta puolelta, ja lippu käy kaikille laivavuoroille sinä päivänä.

TTT:n syyskausi 2014

Tampereen Työväen Teatterin syysohjelmiston 2014 julkistustilaisuudessa tuli pitkästä aikaa sellainen olo, että haluan nähdä jotakuinkin kaiken. Jos tämä on Maarit Pyökärin taiteellinen linja jatkossakin, olen iloinen. Draamaa ja viihdettä on tasapuolisesti, eikä mikään ainakaan ensinäkemältä vaikuta katsojia aliarvioivalta.

Bling! Kuva: Kari Sunnari

 Evita on viimeksi esitetty suomeksi Helsingin kaupunginteatterissa 2006. Kiitos tämän produktion, en vuosikausiin pitänyt koko musikaalista, joten toivon että Tiina Puumalaisen uusi ohjaus toimii paremmin kuin Kurt Nuotion. Vasta vuoden 1996 elokuvan katsottuani koukutuin Sir Tim Ricen älykkääseen ja hauskaan tekstiin ja tajusin, mikä musikaalissa kiehtoo ihmisiä. En ole vielä nähnyt versiota, joka todella saisi minut ymmärtämään Eva Peronin motiiveja musikaalissa ja toisi hänet lähelle katsojaa, mutta toivottavasti Puumalainen paikkaa tämän aukon. Evitaa vertaa pakostakin Kunzen ja Levayn Elisabethiin, joka taas esittää jokaisen hahmon inhimillisenä olentona, jonka näkökulmaan on halutessaan helppo samastua. Eva on hahmona etäisempi ja häntä katsotaan oikeastaan vain muiden silmillä. Musikaalissa ei ole ainuttakaan laulua, jossa Eva Peron ei esiintyisi jollekulle tai yrittäisi selitellä tekojaan toiselle henkilöhahmolle, joten minun on vaikea tuntea sympatiaa häntä kohtaan. Ehkä se on tarkoituskin, mutta kaipaisin jotakin, jonka avulla saisin otteen siitä, miksi hän (tekijöiden mielestä) todella teki kaiken mitä teki. Vallanhimo on vähän kulunut ratkaisu, vaikka se taitaakin olla se ilmeisin.

Che sen sijaan on kiehtova hahmo, etenkin silloin kun häntä ei esitetä ilmeisenä Che Guevarana. Alun perin Che on tarkoitettu tavalliseksi työläiseksi, joka edustaa jälkiviisasta kansan näkökulmaa Evitan tekoihin, ja minusta hahmo on monipuolisempi niin. Kriittiset, tarinan aikatasoilla edestakaisin suhaavat kertojahahmot ovat heikkouteni, ja Che on melkein yhtä ihana kuin Elisabethin Lucheni. Yritän kovasti olla rakentamatta liian suuria odotuksia Työviksen produktiosta, vaikka kyseessä onkin yksi lempimusikaaleistani. Puumalainen on onneksi perushyvä ohjaaja. Mikko Koivusalon suomennos on muistini mukaan melko tyylitön, mutta sen olemassaololle ei kai voi mitään.

Kuva: Jenni Miettinen

Mutta tekevät ne muutakin siinä teatterissa. Mark Haddonin ja Simon Stephensin palkittu Yöllisen koiran merkillinen tapaus (Curious Incident of the Dog in the Night-Time) on aiheeltaan ehdottomasti kiehtovin: 15-vuotias poika, joka näkee maailman hieman eri tavalla kuin muut eikä aivan käsitä tunteita, kohtaa ympäröivän todellisuuden (tai ehkä pikemminkin päinvastoin). Hahmoon on ilmeisesti yhdistetty Asperger ja autismi ja ohjaaja Otso Kauttokin avasi näytelmää niiden kautta, mutta lukemani mukaan Haddon haluaisi itse välttää leimojen lyömistä päähenkilöön ja esittää hänet vain yksinkertaisesti erilaisena. Helpottavathan lokerot usein ymmärtämistä, mutta samalla ne rajaavat ikävästi etenkin sellaisia, joiden diagnoosi ei ole kuin suoraan oppikirjasta. Joka tapauksessa näytelmän pitäisi olla kiinnostava, koska se ainakin osittain esittää tapahtumat pojan näkökulmasta ja käyttää häntä kertojana.

Kolmas teos, jonka haluan nostaa esille, on Friedrich Dürrenmattin klassikkonäytelmä Vanhan naisen vierailu (Der Besuch der alten Dame). Wieniin on tulossa näytelmään perustuvan musikaalin kantaesitys, joten olen viime aikoina tutustunut tarinaan, ja se vaikuttaa ihastuttavan kierolta. Moraalikysymysten käsittely mustalla huumorilla höystettynä yleensä toimii.

Lisäksi TTT:n lavalla nähdään mm. Ruotsiin lähetetyn evakkolapsen tarina, tv-sarjana Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin nähty Kaikki on kohta hyvin, Pekka Töpöhäntä -lastenmusikaalin urbaani tulkinta ja aina yhtä karismaattinen Eila Roine.

Oopperan kummitus Kansallisoopperaan 2015

Kansallisooppera tarttuu 15 vuoden jälkeen taas musikaaliin, tällä kertaa Andrew Lloyd Webberin The Phantom of the Operaan. Ensi-ilta on 4.9.2015.

En suhtaudu Phantomin replica-produktioihin kovinkaan suurella lämmöllä, joten otin erityisen positiivisesti vastaan uutisen uudesta ohjauksesta, koreografiasta ja ulkoasusta. On jo aikakin tuoda 27-vuotiaaseen teokseen uusia näkökulmia, eikä jokaisen kädenliikkeen kopioiminen 1980-luvulta palvele oikein ketään. Olen aiemmin nähnyt Budapestissa non-replican, ja olin itkeä onnesta jo ihan sen vuoksi, että siellä oli tehty asioita toisella tavoin. Radikaalimminkin olisivat voineet lähteä irrottelemaan, mutta Kummitus nahkahousuissa, vähemmän tyhjäpäinen Christine ja ylipäätään järjellisempi ohjaus olivat jo hyvä alku. Toivottavasti ohjaaja Tiina Puumalainen työryhmineen ottaa vielä tuoreemman otteen musikaalista. Kyselin asiasta ja Puumalainen vastasi, ettei toki lähde keksimään pyörää uudelleen mutta pyrkii kuitenkin tarttumaan teokseen kuin maailmanensi-iltaan, aivan kuin kukaan ei aiemmin olisi nähnyt tätä teosta esitettävän lavalla.

Ulkoasu tulee olemaan epookkia mutta kuitenkin erilainen kuin standardiversio. Lavastaja Teppo Järvinen korosti, että hänellä toisaalta enemmän tilaa niin lavalla kuin sen ulkopuolellakin, ja toisaalta talon muu repertoaari rajoittaa lavastuksen mahdollisuuksia. Runsaat resurssit ja hyvä tekniikka tekevät lavastamisesta hänelle nautinnon. Kynttilöitä ja kattokruunu tullaan näkemään, mutta muuta hän ei vielä visioistaan paljastanut. Valaistuksen suunnitteleva Timo Alhanen lupasi valon lisäksi pimeyttä ja väpättäviä varjoja, jotka sopivat goottilaiseen kauhuun mainiosti. Osku Heiskanen nauroi koreografioivansa ison ensemblen ja kuoron lisäksi todennäköisesti myös seiniä. Puvut suunnittelee Marjaana Mutanen. Työryhmä on aiemmin tehnyt yhteistyötä Puhdistus-oopperassa.

Musikaali esitetään englanniksi ja esiintyjiä haetaan sekä Suomesta että kansainvälisesti. Phanien ei siis tarvitse päästä yli suosikkinsa kuulemisesta suomeksi, ja minun ei tarvitse kestää nillitystä siitä, että kaikki musikaalisuomennokset ovat kuitenkin aina automaattisesti perCstä. (Suomen kielen intohimoisena rakastajana olen eri mieltä: suomennos voi olla hyvä, ja siltä toisaalta pitääkin vaatia laatua.)

Uutinen on myös siinä mielessä positiivinen, että Oopperalla on luultavasti Suomen parhaat resurssit tehdä Oopperan kummitus hyvin. Teos vaatii tiettyä näyttävyyttä ja Ooppera pääsee hyödyntämään balettiosaamistaan. Jossain määrinhän Phantom myös parodioi perinteisiä oopperoita ja 1800-luvun tapoja esittää niitä, mutta Puumalaisen mukaan sekin tehdään rakkaudella ja hellyydellä oopperaa kohtaan. Kovin monia oopperalle sopivia musikaaleja maailmasta ei löydy, joten en usko Lilli Paasikiven taloineen lähtevän haastamaan Suomen teattereita ja niiden musikaalivalintoja. En kovin montaa nykymusikaalia osaa Oopperaan kuvitella, ne ovat niin paljon pop-tyylisempiä kuin Phantom ja pari muuta mahdollista.

Suhtaudun tulevaan produktioon positiivisella mielenkiinnolla. Phantom ei ole lempimusikaalejani, mutta osasyynä sille on ollut juuri alkuperäisproduktion jatkuva pikkutarkka kopiointi. Annan siis Tiina Puumalaiselle ja kumppaneille tilaisuuden vakuuttaa minut ja tehdä jotakin ennennäkemätöntä sekä Suomen että maailman mittakaavassa.

Kristina från Duvemåla in Gothenburg in 2014

Yesterday it was revealed that Kristina från Duvemåla will premiere in Göteborgs Operan in autumn 2014 with the leading four cast members of the recent Helsinki production. (News link / My review in Finnish) While I'm generally not fond of recycling a whole bunch of principals like this, they're definitely a top choice. I happened to see understudies in both male roles so I can't say anything about Robert Noack and Oskar Nilsson, but the ladies rocked.

I first saw Maria Ylipää as Evita in 2006 and back then I couldn't stand her singing. As Elphaba in Wicked in 2011 she was already better, but by Kristina she had turned into a musical star of international quality. The intensity of her acting was incredible, and while Helen Sjöholm remains one of my favourite female voices on this earth, Ylipää's singing didn't make me miss Sjöholm. She had suddenly stopped shouting nasally and started to actually sing. Last week I saw Birthe Wingren as Bagheera in The Jungle Book, and kick-ass lady roles like that and Ulrika seem to suit her perfectly. I also adore her voice.

It irritates me a bit that Lars Rudolfsson will direct this production, too. While his directing in Helsinki was decent, it included too much standing in row and singing facing the audience. Generally I'd always like to see a new take into the material. My main problem with Kristina is that I couldn't relate to any of the characters or the themes of the story. In fact, the whole "I want to have sex with my husband and if it's God's will that I die of pregnancy then let it be so because I only live for God and my husband" theme somewhat makes me cringe, though I understand it's the product of its time. The musical storyline could also do with some cuts. I feel it's more a show picturing Vilhelm Moberg's novels than a musical on its own, and the writers have been afraid to leave any details out because in Sweden everyone apparently knows the source material.

The only character that really made me interested in their story was Fina-Kajsa, an elderly woman who at the first sight was going to her son in the US but later turned out to fuss about the same vague letter from the son over and over again. It hinted that this was in fact the only letter she had received and something had happened to the son, and she didn't want to admit it or was demented enough to not realize it. Somehow the whole musical's theme of running after ideals and phantoms was perfectly displayed in her character – and ironically, after two scenes the story forgets about her and we never learn if her son really had spoken the truth and was alive.

The music is very beautiful, though. It took a while to grow on me, and though I still feel it lacks certain musical-ism that would characterize the characters, its dramatic songs like Aldrig, Min astrakan and Du måste finnas are worth some goosebumps. B&B also master the art of choir scene composing extremely well.

Svenska teatern: Djungelboken 2013 ja Mamma Mia 2014

Svenska teatern tuo Mamma Mia! -musikaalin Helsinkiin 27. syyskuuta 2014. Kristina från Duvemålan peruja epäilemättä, mutten valita, musikaali on hauska ja yksi niistä harvoista toimivista jukebox-musikaaleista.

Myös Svenskanin tämän vuoden Djungelboken vaikuttaa erittäin lupaavalta. Kävin syyskauden avajaisissa, jossa esitettiin kaksi kappaletta musikaalista, ja energiaa löytyi kuin pienestä kylästä. Viidakkokirja ei käsittääkseni ole koko perheen musikaali siinä merkityksessä, että se olisi vain lapsille tarkoitettu, vaan mukana on myös aikuisille suunnattua kivaa. Mitä nyt laulunsanoja kuuntelin (ja ymmärsin...), niin niissäkin oli jotain kielellisiä vitsejä mukana. Katsomoon kehdannee siis mennä myös ilman lapsia. ;-)

Ohessa avajaisissa kuvattu video Kaa-käärmeen laulusta. Jo ihan pelkästään tämän  haluan lipun Djungelbokeniin.

HKT, syyskauden avaus ja Tohtori Zivago

Bloggaaja on ollut kesälomalla (eli oikeissa töissä) ja yrittänyt pysyä kaukana tietokoneesta. Aivotoimintakaan ei ole oikein riittänyt mihinkään 140-merkkisiä twiittejä pidempään. Nyt olen palannut seuraamaan Les Misin harjoituksia ja valmistelua Tampereen Teatteriin, ja kahden viikon jälkeen ajatustyö alkaa taas luonnistua.

Kävin maanantaina teollisuusvakoilemassa Helsingin kaupunginteatterin kauden avajaisissa, joissa esiteltiin syksyn 2013 ensi-illat. Tavaraa oli suorastaan ähkyksi asti ja kaikkea löytyi, joskin olisin kaivannut vielä enemmän lapsille ja nuorille suunnattuja näytelmiä. Lipunhintojen, opiskelijabudjetin ja matkojen vuoksi en ole pariin vuoteen saanut aikaiseksi käydä HKT:lla, mutta Tohtori Zivagon aion käydä vilkaisemassa. Lavasteita ei vielä ollut valmiina, mutta ohjaaja Hans Berndtsson kertoi teoksesta ja näyttelijät esittivät kolme laulua musikaalista. Zivagon tematiikka kuulosti mielenkiintoiselta: sisäinen taistelu järjen ja sydämen välillä, kärsivä rakkaus, historialliset tapahtumat sisäisten tapahtumien kehyksenä ja kuvaajina, monitasoiset henkilöt ja kaikki harmaan sävyt. Aika näyttää, pitääkö Berndtssonin kuvaus paikkansa, mutta tunnelma kiehtoi minua.

Myös Zivagon musiikki kuulosti kauniin soljuvalta ja herkältä, ja vaikka melodiat eivät juuri jääneet mieleen, niitä kuunteli silti mielellään - varsinkin kun esittäjät osasivat asiansa. Nimiroolia esittävän Tuukka Leppäsen olen bongannut jo aiemminkin Rebeccasta (2008) ja Wickedistä (2010), ja tähän asti näkemästäni päätellen hän on pääroolinsa ansainnut. Jos Rebecca tehtäisiin uudelleen, Kunnian mies -kappaleen perusteella Leppäsestä tulisi varsin varteenotettava Maxim de Winter. Ahdistuneen itsekriittinen tilannekatsaus muistutti Maximin Gott, warum? -kappaletta, ja ylipäätään sain koko teoksesta Rebecca-viboja. Tietynlainen synkkyys, ahdistavuus ja valtavirran ulkopuolisuus tuntuvat yhdistävän teoksia, minkä lisäksi ne toki perustuvat maailmankirjallisuuden klassikoihin.

Biisien perusteella Sami Parkkisen suomennos kuulosti yllättävän hyvältä. Sanoitusten sisältö ei vaikuttanut mitenkään maailmoja mullistavalta neroudelta, mutta lauseet olivat kokonaisia ja ymmärrettäviä, tavujen ja nuottien painotukset vaikuttivat osuvan hyvin yhteen ja tyyli oli kohdallaan. Pidin myös lavalla nähdyistä puvuista: kankaat näyttivät laadukkailta ja värimaailma oli kylmä, mikä lisäsi tunnelman melankoliaa ja talvista vaikutelmaa.

Antti Timonen. Kuva ONiT.

Kahvitilaisuudessa nappasin vielä ohi kulkenutta Antti Timosta nahkatakkisesta hihasta. Tarinan pahista näyttelevä mies oli selvästi innoissaan roolistaan, jossa hän pääsee omien sanojensa mukaan muuttumaan nuoresta idealistista täydeksi psykopaatiksi, joka uppoaa liian syvälle aatteisiinsa. Timonenkin puhui musikaalin slaavilaisesta melankoliasta ja siitä, miten se jossain määrin sopii suomalaiseenkin kansanluonteeseen.

Päätellen siitä, miten monta kertaa Zivagon ohjaajakin toisti sanaa 'kipu', isoimpien teatterien musikaalit eivät tänä syksynä ole stereotyyppistä happy happy joy joy -huttua. Les Mis Tampereella, Prinsessa ja Addams Family Työviksessä, Jekyll & Hyde jatkaa Turussa eikä Rocky Horrorkaan mikään kepeä teos varsinaisesti ole. Draamasta pitävä blogisti approves!

Linkkejä:
Produktion kotisivu

Konsertti: Kun kaikki pimenee – eurooppalainen musikaalipurée

Kun kaikki pimenee – eurooppalainen musikaalipurée 

Tampere ma 13.5.2013 klo 19 | Cumulus Pinjan Olympia-sali | liput NetTicket.fi
Seinäjoki ke 15.5.2013 klo 19 | Hotelli Sorsanpesän Kompassi-sali | liput Tiketti.fi

"Kun kaikki pimenee – eurooppalainen musikaalipurée tarjoilee kattauksen modernin eurooppalaisen musikaalin herkkupaloja, joista osa kuullaan ensimmäistä kertaa Suomessa ja suomeksi. Konsertin tähtinä tuikkivat Jouko Enkelnotko, Jyri Lahtinen, Leena Rousti, Ville Salonen ja Anne Vihelä, heidän vieraanaan loistaa Unkarin produktion vampyyrikreivi Géza Egyházi ja pianossa taituroi Jukka Nykänen. Yön siivillä matkataan jälleen uusiin maailmoihin, joista kertovat kauneimmat sävelmät musikaaleista Chess, Dracula, Elisabeth, Mozart!, Les Misérables, Notre-Dame de Paris, The Phantom of the Opera, Rebecca ja tietenkin Tanz der Vampire."

Niin fanit kuin näyttelijät itsekin jäivät kaipaamaan Seinäjoen Vampyyrien tanssi -produktiota. Konsertit ovat vastaus kaipuuseen ja samalla tilaisuus yleisölle ja näyttelijöille kokea myös harvemmin Suomessa kuultua musikaalimusiikkia. Vierailevana tähtenä nähdään unkarilainen Géza Egyházi, samettiääninen vampyyrikreivi von Krolock, joka teki läpimurtonsa roolissa Budapestissa ja on sittemmin mm. äänestetty Unkarin suosituimmaksi musikaalinäyttelijäksi.

Luvassa on siis herkkuja kaikille musikaalien tai ylipäätään kauniin musiikin ystäville, kun Vampyyrien tanssin tähdet tulkitsevat tuttuja ja tuntemattomampia musikaalikappaleita kaikkialta Euroopasta. Sävellyksiä kuullaan Jim Steinmanilta, Abban Benny Anderssonilta ja Björn Ulvaeukselta, Sylvester Levaylta, Frank Wildhornilta, Andrew Lloyd Webberilta, Claude-Michel Schönbergiltä ja Riccardo Cocciantelta. Järjestäjänä toimii voittoa tavoittelematon yhdistys Eclipsis ry.

Lisätietoa:
Eclipsis.org
eclipsis (at) eclipsis (piste) org

Kirjoittaja kuuluu Eclipsis ry:hyn.

Tohtori Zivago Helsingin kaupunginteatteriin

Helsingin kaupunginteatterin syksyn 2013 musikaali on australialainen Tohtori Zivago. Sen on säveltänyt Lucy Simon, käsikirjoittanut Michael Weller ja sanoittaneet Michel Korie ja Amy Powers. Musikaali perustuu Boris Pasternakin kuuluisaan romaaniin (joka minun sivumennen sanoen pitäisi lukea). Nimiroolissa nähdään Tuukka Leppänen, Zivagon vaimona Marika Westerling ja Zivagon rakastajattarena Anna-Maija Tuokko.

Ensi-ilta 3.10.2013 Suurella näyttämöllä
Suomennos: Sami Parkkinen
Ohjaus: Hans Berndtsson
Koreografia: Gunilla Olsson
Kapellimestari: Markku Luuppala
Lavastus ja puvut: Ralf Forsström
Valosuunnittelu: William Iles ja Kari Leppälä
Äänisuunnittelu: Kirsi Peteri ja Eradj Nazimov
Naamiointi ja kampaukset: Jari Kettunen

 © HKT / Mirka Kleemola/Jani Forsberg/Imagenary Oy - kuvan käsittely
Maari Järvinen

En tunne tätä musikaalia ollenkaan, vaikka sen olemassaolosta tiesinkin. Virkistävää vaihtelua! Miehitys näyttää kerrassaan erinomaiselta. Olen tyytyväinen siihen, että HKT on uskaltanut taas ottaa ohjelmistoon jonkin tuntemattomamman musikaalin, olkoonkin että romaanista ovat varmaankin kaikki kuulleet. Viulunsoittaja katolla oli jokseenkin mielikuvitukseton ja tylsä valinta minun makuuni, joten olen ilahtunut Zivagosta. Näkemäni Berndtssonin ohjaukset ovat aina olleet melko turvallisia ja peruskivoja, joten siltä suunnalta en odota mitään tajunnanräjäyttävää, mutta musikaalista voi hyvinkin saada oikein hyvän produktion. Kirjoittajia en tunne, mutta Lucy Simon on säveltänyt kauniin The Secret Garden -musikaalin F.H. Burnettin tunnetun kirjan pohjalta. Tohtori Zivagon kantaesitys oli vasta 2011, joten HKT on napannut uutuuden nopeasti.

Linkkejä:
Produktion kotisivu

Musikaalin Australian-kiertueen kotisivu

Viidakkokirja Svenska teaterniin syksyllä 2013

Unkarilainen musikaaliuutissivusto Musicalinfo.hu tietää kertoa, että Helsingin Svenska teatern on tekemässä unkarilaisen Viidakkokirja-musiikkinäytelmän (unkariksi A dzsungel könyve). Musiikin on säveltänyt László Dés, laulujen sanat on kirjoittanut Péter Geszti ja puheosuudet kirjoittanut Pál Békés.

Näytelmä kantaesitettiin Budapestissa 1996, ja esityksiä on sittemmin ollut siellä yli 900. Svenskanin ensi-ilta on ohjaaja György Böhmin haastattelun mukaan syyskuussa 2013.

Svenskanin sivuilta en vielä löytänyt produktiosta mainintaa, mutta unkarilaisten mukaan Mowglina nähdään Patrick Henriksen, karhu Baloona Max Forsman, tiikeri Shere Khanina Niklas Åkerfelt ja mustana pantteri Bagheerana Birthe Wingren. Lisäksi Cecilia Paul esittää jotakin Túna-nimistä hahmoa. Produktion lavastaa Erik Salvesen ja puvustaa Erika Turunen.

En ole koskaan nähnyt tätä versiota Viidakkokirjasta, mutta löysin varastoistani unkarilaisen levyn ja musiikki kuulostaa ainakin äkkiseltään ihan hauskalta. Mukavaa, että musikaaleja haetaan tänne muualtakin kuin angloamerikkalaisilta lavoilta. Yksi syy Svenskanin ohjelmistovalinnalle lienee myös se, että teoksen oikeuksista on tuskin joutunut maksamaan kovin paljoa. Toisaalta olen iloinen siitäkin, että joku unkarilainen saa tästä rahaa, koska sikäläiset kulttuurialan palkat ovat aika mielenkiintoisella tasolla suomalaisen näkökulmasta.

Teos kuuluu käsittääkseni melko tiiviisti unkarilaisen musiikkiteatterin kaanoniin, joten on mukava nähdä mitä suomenruotsalainen tiimi saa siitä aikaan unkarilaisen ohjaajan johdolla. Nähtyään Kristina från Duvemålan ohjaaja oli ainakin ollut vaikuttunut teatterin teknisistä mahdollisuuksista, joten kaikkea kivan viidakkomaista lienee luvassa. György Böhm on suosittu ohjaaja, dramaturgi ja libretisti Unkarissa ja on saanut muun muassa arvostetun Jászai Mari -teatteripalkinnon. Olen nähnyt ainakin Disneyn Kaunottaren ja hirviön hänen ohjaamanaan ja muistaakseni pidin siitä, vaikka terävin mielikuvani esityksestä onkin Bellen jokseenkin härskiltä näyttänyt kielen- tai suunmuotoinen sänky hirviön linnassa.

Linkkejä:
Svenska teatern
Vígszínház-teatterin produktion galleria
Musicalinfon uutinen (unkariksi)
György Böhmin kotisivu (myös englanniksi, käyttö vaatii hieman hoksottimia)

Tampereen Kurjat vm. 2013

Alain Boublil & Claude-Michel Schönberg: Les Misérables

 Kaksoisensi-ilta 13. ja 14.9.2013 Tampereen Teatterin päänäyttämöllä

Jean Valjean - Tero Harjunniemi / Petja Lähde
Javert - Sören Lillkung
Fantine - Ele Millistfer
Cosette - Sarah Nedergård
Marius - Tomi Metsäketo
Éponine - Saara Lehtonen / Pia Piltz
Thénardier - Ville Majamaa
Madame Thénardier - Ritva Jalonen
Enjolras - Samuel Harjanne / Lauri Liiv

Ohjaus - Georg Malvius
Suomennos - Jukka Virtanen
Lavastus & puvustus - Ellen Cairn
Koreografia - Igor Barberic
Valot - Palle Palmé



Suurin osa työryhmästä on tuttu jo Åbo svenska teaterin produktiosta. Turussa nähtiin täyspitkä musikaali, mutta Tampereella tehdään esimerkiksi West Endissäkin esitettävä lyhennetty versio, joka mahtuu alle kolmeen tuntiin. Ohjaus on Georg Malviuksen neljäs Les Misérables -produktio, ja lehdistötilaisuudessa hän selitti viehtymystään musikaaliin sillä, miten ajaton ja täynnä rakkautta tarina on. Hänen lähtökohtansa ohjauksessa on se, että Jean Valjean ja Javert edustavat yhden ihmisen eri puolia, hyvää ja pahaa; toinen heistä hyväksyy asian, toinen taistelee sitä vastaan.

Tampereen produktio perustuu Åbo svenskanin versioon, mutta Malviuksen mukaan jo näyttelijätkin tekevät siitä erilaisen ja hän olisi huono ohjaaja, jos ohjaisi kahta näyttelijää samalla tavalla ja samaan suuntaan. Kapellimestari Jussi Vahvaselkä ja Malvius ylistivät kuin yhdestä suusta, kuinka musikaali on kuin kultakaivos, johon voi kaivautua aina vain syvemmälle ja löytää uusia kerrostumia. Malvius myös puolusti saman työryhmän käyttöä sillä, että olisi typerää mennä korjaamaan konseptia, joka toimii erinomaisesti, ja tehdä jotain täysin erilaista.

Näillä näkymin teen itse töitä produktiolle, joten tavanomaisen teatteriarvostelun sijaan blogiin saattaa ilmaantua ennemminkin yleisiä mietteitä Les Misérablesista sitä mukaa, kun henkinen symbioosini teoksen kanssa syvenee. Pari vuotta sitten kiinnostukseni musikaaliin oli miinuksen puolella, mutta Åbo svenskanin produktion näkeminen aloitti prosessin, jonka viimeisimpänä asteena löysin itseni kuuntelemasta päiväkaupalla erilaisia Les Misérables -levyjä. Uskaltauduin jopa niin pitkälle, että lainasin kirjastosta Hugon alkuperäisen romaanin – sentään suomeksi. Tuossa pöydällä se nyt tuijottaa minua vaativasti ja odottaa, että malttaisin päästää irti Monte Criston kreivistä. Musikaalin tarinasta en vieläkään ole saanut otetta, mutta ehkäpä romaani avaa sitä, ja harjoitusten seuraaminen viimeistään. Malviuksen ote musikaaliin on mukavan raikas verrattuna muihin tutustumiini versioihin, ja näyttelijäkaarti vaikutti kokonaisuudessaan erinomaiselta.

Linkkejä:
Tampereen Teatterin produktiosivu

Jekyll & Hyde Turkuun

© Saara Salmi / Turun kaupunginteatteri

Frank Wildhornin ja Leslie Bricussen Jekyll & Hyde on yksi suosikkimusikaaleistani, vaikka siinä onkin omat, paikoin hyvin suuret ongelmansa. Se on myös vuosikaudet ollut "tahtoo joskus nähdä" -listani kärjessä, joten olin loikata penkistäni, kun kuulin sen tulevan Turun kaupunginteatteriin. Tämänpäiväisessä lehdistötilaisuudessa paljastettiin työryhmän ja näyttelijöiden nimet.

Ensi-ilta 22.2.2013 Turun kaupunginteatterin suurella näyttämöllä

Tri Jekyll / hra Hyde - Riku Nieminen
Emma Carew - Jennie Storbacka
Lucy - Anna Victoria Eriksson
Mika Kujala
Riitta Salminen
Jukka Aaltonen
Minna Hämäläinen
Petri Rajala
Severi Saarinen

Ohjaus - Tuomas Parkkinen
Käännös - Tuomas Parkkinen, Jussi Vahvaselkä, Kristina Vahvaselkä
Musiikin sovitus ja johto - Jussi Vahvaselkä
Koreografia - Osku Heiskanen
Lavastus - Teemu Loikas
Puvustus - Pirjo Liiri-Majava
Valaistus - Janne Teivainen
Ääni - Jari Tengström
Naamiointi - Heli Lindholm
11-henkinen orkesteri

Lehdistötilaisuus näytti ja kuulosti hyvältä ja enimmäkseen hälvensi pelkojani musikaalin tiettyjen osa-alueiden suhteen. Minulla on ristiriitainen suhde Frank Wildhornin musikaaleihin. Hän on yhtäältä hyvä säveltäjä, jolla on hienoa draamantajua etenkin kuorokohtauksissa, ja toisaalta hänellä on toivoton taipumus tupata kaikki musikaalinsa täyteen romantiikkaa ja sokerisia balladeita, jotka eivät tuo paljoakaan lisää tarinaan. Lisäksi hänen musikaalinsa ovat tunnettuja melko mitäänsanomattomista lyriikoistaan, vaikka hän on käyttänyt useitakin eri sanoittajia, jotka muualla ovat saaneet aikaan keskimäärin hyvää jälkeä.

Osaksi jo senkin vuoksi minua hieman hirvittää se, että Turussa on säästetty juuri käännöksestä ja laitettu ammattikääntäjän sijaan ohjaaja, kapellimestari ja englantia toisena kielenään puhuva näyttelijä (kapellimestarin vaimo) kääntämään. Diipadaapainen teksti on Jekyll & Hyden suurimpia heikkouksia, eikä epäammattimainen käännös huonosta tekstistä varsinaisesti paranna tilannetta, joten toivon todella, että kääntäneet ovat osanneet asiansa. Jussi Vahvaselän mukaan Kristina Vahvaselkä on tehnyt libreton raakakäännöksen ja avannut kulttuurisidonnaisuuksia ja monimerkityksellisyyksiä, minkä pohjalta Tuomas Parkkinen ja Jussi Vahvaselkä ovat sitten muokanneet varsinaisen käännöksen. Lehdistötilaisuudessa esitetty Once Upon a Dream (suom. Meidän haavemaa) onneksi kuulosti onneksi ihan kelvolliselta, joten esityksessä ei toivon mukaan tarvitse yrittää unohtaa osaavansa suomea. Minua kuitenkin huolestuttaa ajatus siitä, että jonkun mielestä musikaalin teksti on vain esityksen täytettä, jonka ohjaaja ja kapellimestari voivat pyöräyttää muiden töittensä ohella. Suomessa kuitenkin on ihan koulutettuja kääntämisen ammattilaisiakin, joita ei todellakaan mitenkään ylikäytetä musikaaleja käännätettäessä. Eihän ohjaaja tee lavastusta tai valaistustakaan, vaan sitä varten on omat ammattilaisensa.

© Saara Salmi / Turun kaupunginteatteri

Toinen ongelma on ajoittain kovin laahaava käsikirjoitus, joka onkin eri produktioissa elänyt melkoisesti. Wildhorn on onneksi hyvin vapaamielinen musikaaliensa suhteen, joten Turussa ei todennäköisesti tulla näkemään kopiota mistään vaan hyvin omanlaisensa produktio. Jekyll & Hyde on siitä hankala tapaus, että huonolla ohjauksella siitä saa todella tylsän esityksen, ja toisaalta se tarjoaa ohjaajalle valtavasti vapauksia irrotella luovuudella ja antaa palaa. Mitä nyt Tuomas Parkkisen ohjauksia tunnen, hänen pitäisi olla hyvä valinta musikaaliin, ja hänen ajatuksensa musikaalin ja etenkin Jekyllin motiiveista kuulostivat lupaavilta. Parkkinen on lähtenyt käsittelemään musikaalia riippuvuuden, addiktion, syyllisyyden ja itsekkyyden kautta. Hänen näkökulmansa Jekyllin hahmoon ja tämän tiedeprojektiin on se, että ihminen on pohjimmiltaan paha ja elämän tarkoitus on oppia ottamaan muut ihmiset huomioon. Jekyll vapauttaa itsestään tämän perimmäisen pahuuden ja jää koukkuun sen tuomaan tunteeseen kuin peli- tai nettiriippuvainen.

© Saara Salmi / Turun kaupunginteatteri

Broadwayn ja West Endin kriitikot ovat perinteisesti tuhautelleet Wildhornille nenäänsä. Tuotteliaisuudestaan (parhaina vuosina kolmekin eri maailmanensi-iltaa) huolimatta hän ei ole musikaalisäveltäjien hierarkiassa kovin korkealla. Sille on monia hyviäkin syitä, mutta toisaalta hänen teoksensa ovat minusta välillä myös aliarvostettuja. Wildhornin tuotanto on laaja, mutta sen joukossa on monta floppia ja vain muutama todella suosiota saavuttanut musikaali, yksi niistä Jekyll & Hyde (1990) ja toinen Tampereella 2000-luvun alussa nähty Scarlet Pimpernel (1997). Euroopassa hänen musikaalinsa ovat usein menestyneet paremmin ja eurooppalaisilla ohjaajilla tuntuu olevan hyvä ote hänen tarinoihinsa. Nykyisin Wildhorn onkin päätynyt usein tuomaan uudetkin musikaalinsa maailmanensi-iltaan eurooppalaisilla lavoilla kuten sveitsiläisessä St. Gallenin teatterissa, jossa 2009 nähtiin hänen uusi musikaalinsa Monte Criston kreivistä. Etenkin Theater an der Wienin Jekyll & Hyde -produktio (2001–2003) oli suurmenestys, mutta muutoin musikaalia ei ole kovin usein nähty suurimmissa teattereissa, vaan se on yleensä päässyt parhaiten oikeuksiinsa kiertueilla ja kaupunginteattereissa. Musikaalista on myös filmattu elokuvaversio Broadway-produktion pohjalta, mutta tuntemattomasta syystä sen pääosaan valittiin David Hasselhoff, joten ei siitä sen enempää.

Kaikesta nillityksestäni huolimatta Jekyll & Hyde on hieno musikaali ja odotan positiivisella mielenkiinnolla sen näkemistä Turussa. Tarina kuvaa upeasti tri Jekyllin nuorta kunnianhimoa, turhautumista ja hidasta tuhoa samalla kun hän yrittää tasapainoilla normaalin elämänsä ja uransa välillä. Musikaali kertoo paljolti ristiriidasta julkisivun ja todellisuuden välillä, niin yhteiskunnallisella kuin yksittäisen ihmisenkin tasolla. Hyde on viettelevän julma paholainen, joka toisaalta kostaa juuri kaupungin pahimmille kaksinaismoralisteille ja tekee asioita, joista jokainen ihminen joskus pimeimpinä hetkinään haaveilee. Paha saa monessakin mielessä palkkansa musikaalissa, mutta onko väärin, jos paha kostaa pahalle?

© Saara Salmi / Turun kaupunginteatteri

Riku Nieminen on todella kiinnostava valinta vaikeaan kaksoisrooliin, ja odotan innolla etenkin hänen Hydensä näkemistä. Nieminen kutsuttiin rooliin erikseen, mutta muutoin teatteri piti avoimet koe-esiintymiset, joihin osallistui noin 250 hakijaa. Vierailevia näyttelijöitä produktiossa on 16. Parkkinen perusteli Niemisen valintaa hänen muuntautumiskyvyllään ja akrobaattisilla liikkumiskyvyillään, jotka kieltämättä kuulostavat eduilta roolissa. Nieminen ei perhesyistä päässyt lehdistötilaisuuteen, joten en osaa sanoa hänen äänestään mitään, mutta kaipa miehellä jonkinlainen laulutekniikka on, kun Munamiehestäkin selviää menettämättä ääntään. Jekyllin kihlattua Emmaa näyttelevä Jennie Storbacka (tällä hetkellä ÅST:n Hair-produktiossa, jossa lopettaa vuodenvaihteen jälkeen) kuulosti hurmaavalta lehdistötilaisuudessa, ja Anna Victoria Erikssonia on kehuttu kovasti Aladdin-musikaalin Jasminena, joten valinnat vaikuttavat hyvin osuneilta. Toivon hartaasti, että Mika Kujala on nimiroolissa kakkosnäyttelijänä, koska hän oli alkuperäinen veikkaukseni rooliin ja haluaisin kovasti nähdä hänet siinä.

Jään siis mielenkiinnolla odottamaan, mitä tuleman pitää Turussa. Sisäinen viktoriaanisuusfanini ainakin kehrää jo katsoessaan pressikuvia ja asuja.

Linkkejä:
Turun kaupunginteatteri
Musikaalin virallinen kotisivu
Frank Wildhornin kotisivu

Halpatyövoimaa Suomeen – Ruotsista

Tuttavapiirissäni olemme ihmetelleet, miten ruotsinkielisillä teattereilla on ollut varaa tehdä erityisen pitkiä musikaalieepoksia suurella ensemblellä. Näkemäni Svenska teaternin Kristina från Duvemåla alkoi klo 18.30 ja loppui klo 22.20, ja Åbo svenskan esitti Les Misérablesia miltei alkuperäispituudessaan eli yli kolmetuntisena. Samaan aikaan suomenkielisissä teattereissa katsotaan tarkasti, että esitys on ohi ennen iltakymmentä, koska sen jälkeen koko porukka orkesterimonttua myöten on töissä tuplapalkalla. Olimme jo päätyneet stereotyyppisimpään vaihtoehtoon: suomenruotsalaiset nyt vaan on niin rikkaita, että niillä on varaa kylvettää näyttelijänsäkin rahassa. Vaan kuinkas sitten kävikään...

Teatteritoimittaja Suna Vuori kirjoittaa tämän päivän Hesarissa, että ruotsinkieliset teatterit polkevat palkkoja laivaamalla Suomen lavoille ruotsalaista halpatyövoimaa. Ruotsalainen ohjaaja, professori Georg Malvius on tuonut Turun taideakatemiaan musiikkiteatterikoulutuksen täydennyslinjan, jolla suurin osa opiskelijoista on Vuoren kirjoituksen mukaan ruotsalaisia. Nämä ja monet Ruotsissa opiskelevat tai uraa aloittelevat löytävät sitten tiensä Suomen ruotsinkielisten teatterien lavoille matalapalkkatyövoimana, koska Ruotsissa rooleja ei riitä kaikille.

Suomessa teatterien vakituiseen henkilökuntaan ei juuri koskaan kuulu tarpeeksi näyttelijöitä, joiden osaaminen riittäisi musikaaleissa esiintymiseen, joten pääosa musikaalien esiintyjistä on aina ollut Suomessa vierailijoita – tässä ruotsalaisten teatterien tapauksessa nyt opiskelijoita. Vuoren mukaan Åbo svenskanin Hair-musikaalissa on yksi talon oma näyttelijä ja 20 vierailijaa. Ruotsissa musiikkiteatterikoulutus on Suomea paremmalla tasolla ja päteviä esiintyjiä on runsaasti odottelemassa tilaisuuttaan, joten jopa harjoittelijastatus Suomessa houkuttelee. Vuori on haastatellut Suomen näyttelijäliiton toiminnanjohtajaa, varatuomari Elina Mäntylää, jonka mukaan kuitenkin "vie­rai­li­joi­hin so­vel­le­taan Suo­men ruot­sinkielisis­sä teat­te­reis­sa esi­tys­palk­kio­mal­lin si­jas­ta kuu­kau­si­palk­ka­mal­lia, jol­loin kor­vaus per esi­tys jää lii­ton so­pi­maa ko­ro­tet­tua mu­si­kaa­li­kor­vaus­ta sel­väs­ti pie­nem­mäk­si". Samoin "Näyt­te­li­jä­lii­ton mu­kaan eri­tyi­ses­ti nuor­ten, vail­la näyt­te­li­jän pe­rus­kou­lu­tus­ta ole­vien ja liit­toon kuu­lu­mat­to­mien mu­si­kaa­li­esiin­ty­jien työ­so­pi­muk­siin liit­tyy lait­to­muuk­sia", mikä varmasti pätee suomalaiseen teatterikenttään yleensäkin. Ikäviä yksittäistapauksia on aina.

Erilaisten harrastelijoiden, opiskelijoiden ja muun vähemmän rahaa vaativan väen käyttöä tapahtuu toki suomenkielisissäkin teattereissa. Hesari kertoi 19.8.2012 työhajoittelua koskeneessa reportaasissaan sivumennen, että "esi­mer­kik­si par­hail­laan Alek­san­te­rin teat­te­ris­sa pyö­ri­väs­sä Alad­din-mu­si­kaa­lis­sa yh­del­le­kään työn­te­ki­jäl­le ei mak­se­ta palk­kaa". Aladdinin tehnyt Polar Illusions on uusi, nuorten musikaaliammattilaisten perustama suomalais-ruotsalainen musikaalituottajayhdistys, joka jo kotisivuillaankin ilmoittaa, että "Polar Illusionsin väki tekee työtään rakkaudesta teatteriin sekä silkasta ilosta". Tässä kohtaa täytyykin muistaa, että talkootyöllä toimiva nuori, yksityinen yhdistys on hieman eri asia kuin vanha ja arvostettu laitosteatteri, joka saa valtion tukea.

Puoli-ilmaiset, silkasta esiintymisen ilosta esiintyvät maallikkonäyttelijät ovat puolestaan monen, etenkin pikkupaikkakuntalaisen teatterin elinehto. Muistan nähneeni heitä ainakin Seinäjoen Vampyyrien tanssin ja Kouvolan Rebeccan lauluensemblessä, eivätkä he suinkaan ole Idolsiin haikailevaa nuorisoa vaan esimerkiksi tavallisia keski-ikäisiä, jotka kaipaavat vastapainoa päivätyölleen ja saavat harrastuksestaan vähän korvaustakin. Joukkoon tosin mahtuu varmasti niitäkin, jotka päiväunissaan tulevat löydetyksi päärooliin ja tähteyteen.

Miksi näiden ihmisten – päivätyötään toimistoissa, koululuokissa ja roska-autoissa tekevien innokkaiden teatteriharrastajien – esiintyminen sitten tuntuu vähemmän väärältä kuin opiskelijoiden? Harrastajateattereilla on Suomessa pitkät perinteet jo kesäteatterienkin muodossa, ja ainakin minä näen varsinaiset työharjoittelijat hyvin eri asemassa kuin harrastelijat. Opiskelijat ovat tulevia ammattilaisia ja usein jo varsin ammattitaitoisia musikaaliesiintyjiä, jotka ansaitsisivat paremman palkan leipätyöstään (ja joiden näkemisestä maksan mielelläni enemmän kuin keskivertoharrastelijan). Ryhtymällä halpatyövoimaksi he polkevat oman (tulevan) alansa palkkoja ja tekevät karhunpalveluksen niin itselleen kuin kollegoilleenkin. Ilmiö on yleinen työmarkkinoilla, kuten Hesarinkin reportaasi ilmaisesta työharjoittelusta osoittaa. Kuten Malvius Turun Sanomissa kommentoi, opiskelijoille on varmasti mukavaa päästä tekemään lopputyönsä ammattilaisteatteriin, mutta jos suurin osa musikaalin esiintyjistä on lopputyötään tekeviä opiskelijoita, voiko esitystä enää kutsua varsinaisesti ammattilaisteatteriksi?

Toki ilman pakosta mataliin palkkoihin suostuvia harjoittelijoita tai vain työskentelyn ilosta työskenteleviä Suomessa ei välttämättä nähtäisi näin isoja musikaaliproduktioita. Teatterikentän musikaalisara pelkän Sound of Musicin, My Fair Ladyn ja Cabaret'n varassa kuulostaa lähinnä painajaiselta. Työharjoittelukin on pohjimmiltaan täysin hyväksyttävä, perusteltu ja hyödyllinen asia. Mutta missä vaiheessa homma menee liian likaiseksi ja yleisön, opiskelijoiden ja ammattilaisten pitäisi nousta barrikadeille?

Linkit:
Suna Vuori: Ruotsalaiset polkevat musikaalipalkkoja (HS 30.10.2012)
Turun Sanomat: Turussa aletaan täydennyskouluttaa musiikkiteatterin ammattilaisia (30.3.2011)
Lari Malmberg: Paikan saa harjoittelija (HS 19.8.2012)