Vuosikatsaus 2016

Musikaalivuoteni 2016 kului paljolti goottikauhun parissa. Minulle jäi hyvin ristiriitainen suhde HKT:n Vampyyrien tanssiin kokonaisuutena ja jokunen asia siinä nostaa edelleen raivon pintaan, mutta monia näyttelijöitä ja heidän tulkintojaan ikävöin. Mikko Vihma, Raili Raitala, Anna Victoria Eriksson, Petrus Kähkönen, Miiko Toiviainen, Tuukka Leppänen ja Antti Timonen näyttivät minulle jälleen, että lempihahmoissani oli vielä luotaamattomia syvyyksiä (ja on paljon edelleen, vinkvink teatterit). Jyväskylän Jekyll & Hyde oli onneksi ohjauksena taiteellisesti huomattavasti kunnianhimoisempi ja pidemmälle mietitty, mutta siinäkin nimenomaan hahmot valloittivat minut.

Münchenin Tanz der Vampiressa päräyttäviä olivat lähinnä Thomas Borchert elämästään nauttivana vampyyrikreivinä ja kaiken yleinen megamusikaalius: paineilmalla liikkuvat isot lavasteet, iso ensemble, isot puvut ja koko ammattimainen joskin hieman hengetön show. Disneyn Kaunotar ja Hirviö Budapestissa jatkoi isoa sarjaa, mutta siinä oli enemmän lämpöä ja henkeä ja viihdyin sen parissa edelleen erinomaisesti. Sadunomainen ulkoasu, osin kuin Lasten Lelukirjasta ja osin kuin Tim Burtonin kauhuelokuvasta, kuljetti muihin todellisuuksiin ja tarjosi katseltavaa joka hetkelle. Gaston (Normán Szentmártoni) oli erityisen karmiva: ihan symppiksessä joskin itserakkaassa Gastonissa mikään ei varsinaisesti alleviivannut, että tässä on tarinan pahis, kunnes lopussa tyyppi paljastui täysin psykopaatiksi.

TTT:n Desirée-musikaali oli herkullisen terävän suorasanaista hattaraa ja pidin Miika Murasen ohjauksesta suuresti. Moni keski-ikäinen mies katsomossa tuntui olevan täysin ulkona siitä, mikä homman idea oli, mutta varsinkin naisporukat herähtivät nauruun tuon tuosta. Linnateatterin Tell Me on a Sunday sekä Meriteatterin tuotannot olivat samaa laatuluokkaa mutta pienessä mittakaavassa. Desiréen ohella nerokas Fabulous Bäckström Brothers oli ehkäpä viime vuoden suosikkejani. En tiedä oopperasta käytännössä mitään, mutta maallikkokin sai nauraa itsensä tärviölle, kun Bäckströmin veljekset ynnä pianoguru Jukka Nykänen sukelsivat Wagnerin maailmaan musiikin ja klovnerian keinoin. Seuraavaksi täytyy tsekata trion Big Bang Siegfried.

Puhenäytelmien puolella Q-teatterin Tavallisuuden aave ja Tampereen Teatterin komediat Ulkomaalainen ja Näytelmä joka menee pieleen jäivät parhaiten mieleen. Lapsenmielisten kannattaa käydä vilkaisemassa myös Työviksen värikästä Vesta-Linneaa.

Vuoden 2017 kiinnostavin tulokas tähän mennessä on Tampereen Teatterin musikaali Cats, joka jumalten kiitos on aivan uusi tuotanto eikä vanhojen kopio. Turun kaupunginteatterin Tom of Finland -musikaali taas on ainakin aiheeltaan virkistävä tuulahdus Suomi 100 -teemapönötysten seassa.

Luukku 5: Kaunotar ja Hirviö Helsingissä

Näin Sören Lillkungin ensimmäisen kerran lavalla Disneyn Kaunottaressa ja Hirviössä Helsingin kaupunginteatterissa. Hans Berndtssonin ohjaus oli tuttuun tapaan aika mitäänsanomaton eikä Liisa Ryömän suomennos ihan osunut kohdalleen monessakaan mielessä, mutta näyttelijöistä pidin. Marika Westerling oli aivan ihana Belle, Sören hyvin sympaattinen Hirviö (muistelen jonkun seurueestani ihastuneenkin häneen), ja Risto Kaskilahden kotoutettu huumori kynttelikkönä vaihteeksi vetosi minuun.

Bellen puvut näyttivät lähinnä Tiimarin naamiaisasualesta hankitulta ja vaaleanpunainen mekko riiteli hänen punertavien hiustensa kanssa silmiäsärkevällä tavalla. Hirviön asu oli minusta sen sijaan onnistunut, ei disneymäinen mutta persoonallinen, ja samoin pidin lavastuksesta. Jollain oudolla koulunäytelmämäisellä tavalla produktio oli symppis ja muistelen sitä nostalgialla. Esimerkiksi Be Our Guestin ensemblessa oli kurkku, jolla ei ollut niin minkäänlaista rytmitajua mutta yritystä sitäkin enemmän, kun taas kalatarjotin rokkasi aivan fiiliksissä. Jonkun hummeriasu teki valtaisan vaikutuksen.

Kaunotar ja Hirviö on Robin Hoodin ohella suosikkini Disneyn piirretyistä. Kirjahamsterina arvostan miestä, joka tajuaa lahjoittaa ihailemalleen neidolle kokonaisen kirjaston. (Vähän samaan tapaan kuin Tanz der Vampiren vampyyrikreivi von Krolock kosiskelee tyttöä lahjoittamalla tälle kengät – Seinäjoen produktiossa vieläpä Minna Parikat. Nämä musikaalien dark brooding man -hahmot tajuavat kaltaisteni naisten päälle.) Olen myöhemmin nähnyt musikaalin paikoin varsin omintakeisena produktiona Budapestissa, mutta replicakin olisi kiva joskus kokea livenä.