Sain esitykseen lehdistölipun.
Olen nähnyt Disneyn Maija Poppasen näyttämöllä kahdesti aiemminkin, nähnyt elokuvan teini-ikäisenä ja lukenut kirjojen ensimmäisen osan, joten tarina on minulle tuttu ja etenkin Maija, ruotsalaisittain Mary Poppins, on minusta salaperäisyydessään kiehtova hahmo. Wienissä vuonna 2014 esitettiin alkuperäisten West Endin (2004) ja Broadwayn (2006) tuotantojen replicaa mutta saksankielisenä, ja se oli kaikin puolin taidokas joskin vähän steriili esitys. Aiemmin samana vuonna näkemässäni Budapestin non-replicassa oli enemmän persoonaa ja ripaus kieroa hauskuutta. Samasta syystä viihdyin myös Svenskanin uudessa non-replicassa, joka oikeastaan on yhdistelmä molempien aiemmin näkemieni tuotantojen parhaita puolia. Jokaiseen yksityiskohtaan on panostettu ja kohtaukset ovat näyttäviä, mutta esitys myös tuntuu enemmän liveteatterilta kuin vain hienolta show'lta.
Ekskursio katoille. © Cata Portin / Svenska Teatern |
Näyttämöversiossa tarinaa on syvennetty Disneyn elokuvasta ja päivitetty paremmin 2000-luvun arvomaailmaan sopivaksi, ja hahmot ovat vähemmän karikatyyrisiä. Käsikirjoittaja Julian Fellowes lienee suomalaisille tuttu mm. Downton Abbeyn kirjoittajana. Muutama tanssikohtaus tulee vähän puskista, kuten vierailu sanoja kauppaavan rouva Corryn luokse, mutta ne ovat niin ihania että antaa mennä vain. Leffan laukkakilpailu ja katossa leijuva naurava setä puuttuvat musikaaliversiosta, mutta niiden tilalla on muita samankaltaisia pakoja arjesta. Paljon on poimittu myös elementtejä P.L. Traversin alkuperäisistä kirjoista.
Mary Poppins onkin parhaimmillaan juuri eskapistisena värien, valojen ja kimalluksen ilotulituksena, jossa tylsästä arjesta voi hetkessä hypätä satumaailmaan. Musikaali ei kuitenkaan ole silkkaa riemua ja hattaraa, sillä Mary Poppinsin lastenkamarimaisessa maailmassa on myös inhimillistä oikeudenmukaisuutta, ansaittuja rangaistuksia ja tekojensa seurausten kohtaamista. Hetken aikaa katsomossa voi silti kuvitella, että kaikki sotkuisesta huoneesta kauheiden ihmisten olemassaoloon on korjattavissa pelkällä sormien napsautuksella. Että kaikki saavat ansionsa mukaan, ymmärtävät virheensä ja kehittyvät paremmiksi ihmisiksi.
Huviretki puistoon. © Cata Portin / Svenska Teatern |
Svenskanin lavastamo ja puvustamo ovat luoneet upean sekoituksen satumaailmaa ja edwardiaanista Lontoota sekä hauskoja yksityiskohtia. Rouva Larkin koira keräsi selvästi faneja katsomossa. Jani Uljaksen suunnittelema lavastus hyödyntää paljon nukkekotimaista kaksiulotteisuutta, jota Joonas Tikkasen videosuunnittelu ja Tom Kumlinin valaistus täydentävät kiinnostavasti. Pirjo Liiri-Majavan puvut puolestaan ovat mielikuvituksen runsaudensarvi, ja hän on jotenkin onnistunut luomaan niistä sekä riemunkirjavia että rehellisen tyylikkäitä.
Musikaalissa herra Banks on työnarkomaani, jolle tunteet ovat hyödytöntä höpsötystä ja järki ja tehokkuus kaiken A ja O. Hän oikein tiedä, kuinka suhtautua vaimonsa ja lastensa haluun osoittaa hänelle hellyyttään. Mieli selvästi tekisi halata, mutta se ei hänestä ole sopivaa heidän yhteiskuntaluokkansa elämäntyylissä. Herra Banks työskentelee pankissa päättämässä myönnettävistä lainoista, ja ongelmat työpaikan kanssa syntyvät lainapäätöksistä, jotka ovat taloudellisesti riskialttiita mutta hänen omatuntonsa mukaan oikein. Aaro Wichmann on mainio koomikko stressaantuneena ja äreänä perheenpäänä, joka ei ymmärrä perheensä tarvitsevan häneltä muutakin kuin rahaa. Kun työttömyys uhkaa hetkellisen inhimillisyyden osoittamisen vuoksi, hänen elämältään on äkkiä katoamassa merkitys. Olen aiemmin nähnyt Wichmannin HKT:n vähän tylsässä Myrskyluodon Maija -musikaalissa Jannena, mutta herra Banksin roolissa hän pääsee tosissaan irrottelemaan. Vähän houkuttelisi myös nähdä, mitä Svenskanin oma näyttelijä Simon Häger saa aikaiseksi herra Banksin understudyna.
Rouva Banks puolestaan on entinen näyttelijätär, joka luopui urastaan mennessään naimisiin ja yrittää nyt sopeutua rooliinsa hienona kotirouvana uudessa ympäristössä. Hänestä tuntuu, että mikään mitä hän tekee ei suju oikein, eikä mieheltä juuri heru tukea identiteettikriisissä. Anna-Maija Jalkasella on mielestäni yksi Suomen näyttämöiden kauneimpia lauluääniä, ja hän on ihana kilttinä, turhautuneena, sisuuntuneena rouva Banksina, joka yrittää vain pelastaa perheensä vieraantumiselta.
Perhe Banks ja uusi lastenhoitaja. © Cata Portin / Svenska Teatern |
Josefin Silen on mainio nimiroolissa tiukkana ja ryhdikkäänä mutta ystävällisenä lastenhoitajana, joka silloin tällöin on houkuteltavissa steppinumeroon tai ripaukseen taikuutta. Hieno nainen ei hengästy eikä hiuskaan karkaa nutturasta tai brittiläisen naamiomainen hymy hyydy, vaikka vetäisisi sellaisen tanssi- ja laulukohtauksen että yleisökin hikoilee. Silen saa kaiken näyttämään ja kuulostamaan petollisen helpolta, ja hänellä on hieno ääni.
Musikaalin enigmaattisessa Maryssa on hieman tummasävyisempiä puolia kuin elokuvan aurinkoisessa Julie Andrewsissa. Kun lapset eivät ole valmiita oppimaan olemaan ihmisiksi, hän yrittää saada viestin perille rahtusen painavammin keinoin. Vasta kun lapset myöntävät tarvitsevansa hänen apuaan, hän palaa heidän luokseen ja korjaa asiat. Samalla koko perhe oppii tukemaan ja rakastamaan toisiaan, mutta se vaatii pelästyksiä, kriisitilanteiden kohtaamista ja itsereflektiota. Se merkitsee myös sitä, että heidän ihmenannyllaan ei enää ole tehtävää heidän perheessään, ja haikeana hän jättää jälkeensä jälleen yhden onnellisen perheen ja lähtee seuraavan tarvitsevan luokse. Hän on kuin sateenvarjolla liikkuva inhouse-perheterapeutti, joka lujalla mutta ystävällisellä kädellä luotsaa niin lapsia kuin vanhempiakin mutta itse on ikuisesti ulkopuolinen.
Maryn heikko kohta on Bert, salaperäinen sekatyöläinen joka hankkii elantonsa milloin nuohoojana, milloin toritaiteilijana. Kaksikon välillä on flirttiä ja jonkinlaista yhteisymmärrystä, mutta kumpikin pitää huolen omasta tontistaan ja vain välillä uskaltautuu rentoutumaan toistensa seurassa. Ruotsalainen Denny Lekström on Bertinä kuin kävelevä lohdullinen halaus, juuri oikealla tavalla empaattinen ja vähän hassu. Kertojahahmona toimivalla Bertillä ei ole Maryn taikavoimia, mutta he toimivat usein yhteistyössä ja ovat selvästi tunteneet toisensa pitkään.
Rouva Corryn kirjainkauppa. © Cata Portin / Svenska Teatern |
Muutkin esiintyjät ovat rautaa. Olivia Broman ja Arthur Waselius Banksien lapsina eivät hetkeksikään jääneet jälkeen aikuisista ammattilaisista. Ensemblesta mieleeni jäivät etenkin Saara Lehtonen mainiona keittäjänä ja sanakauppias Corryna sekä Peter Nyberg mm. ihan lievästi traumatisoivana painajaishahmona. Ann-Marie Heino on liikuttava lintunaisena ja ihanan kammottava pahisnanny neiti Andrewsina, ja fanitan hänen ääntään etenkin ensinmainittuna. Edellinen rooli, jossa olen Heinon nähnyt, taisi olla Lepakko-operetin prinssi Orlofsky, joten hän ei missään nimessä näytä jumittuneen vain tietyntyyppisiin rooleihin.
Olen nähnyt Markku Nenosen ohjauksista HKT:llä sekä Billy Elliotin, joka oli oikein hyvä, että Vampyyrien tanssin, josta tuntui puuttuvan ohjaus kokonaan, joten en oikein tiennyt mitä odottaa tällä kertaa. Tässä suhteessa Mary Poppins on onneksi lähempänä Billyä, koska hahmojen lämpö ja keskinäiset suhteet tulevat hyvin esiin ja esitys on yhtenäinen kokonaisuus. Tanssittomat kohtaukset meinaavat välillä lipsua vähän pönötykseksi ja rintamalinjassa laulamiseksi, mutta Nenosen koreografiat etenkin joukkokohtauksissa ovat monipuolisia ja hauskoja. Etenkin nautin pitkästä aikaa kunnon steppikohtauksen näkemisestä (steppikoreografia Säde Kajovaara), ja nokikolarit ovat yksi esityksen kohokohdista.
Ruotsini on hieman ruostunutta ja painottuu tätä nykyä ymmärtämiseen, ja koska tunsin tarinan, en tällä kertaa käyttänyt tekstitystä. Se on kuitenkin tarjolla sekä suomeksi, englanniksi että ruotsiksi Thea-tekstityssovelluksen kautta. Käsiohjelmassa on juoniselostus myös suomeksi, joten uskoisin myös ruotsia osaamattomien pysyvän tarinassa mukana ja viihtyvän, vaikka tekstitystä ei esimerkiksi osaisikaan vielä lukea.
Josefin Silen ja Denny Lekström. © Cata Portin / Svenska Teatern |
Mary Poppins on sen verran iso ja kallis tuotanto esittää, että teatteri on koronan tuomien yleisömäärärajoitusten vuoksi joutunut siirtämään kevään 2021 esitykset syksyyn 2021, mutta onnekkaat ehtivät nähdä sen vielä tämän vuoden puolella. Kaikilla teatterin aulatyöntekijöillä oli maski ja visiiri, ja katsojat päästettiin lähtemään katsomosta rivi kerrallaan, joten jonoja ja ryysistä ei syntynyt missään vaiheessa. Liput tarkastettiin jo ulko-ovilla. Ainakin permannolta oli poistettu joka toinen rivi kokonaan käytöstä, ja samalla rivillä istuvien seurueiden väliin jätettiin yksi tyhjä penkki. Järjestelyt tuntuivat toimivan hyvin, ja koska lehdistöennakko taisi olla Svenskanissa koko syksyn ensimmäinen esitys yleisölle, niin mahdolliset puutteetkin ehdittiin todennäköisesti huomata siinä ja korjata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti