Sain esitykseen lehdistölipun.
Etukäteen minua jokseenkin hirvitti Tanssiteatteri ERin Zirkkelin näkeminen, koska tanssin kieli on minulle vierasta enkä ollut varma, saisinko esityksestä mitään irti. Ainakin tähän Lassi Sairelan ja Eeva Soinin koreografioimaan tanssiteatteriesitykseen onneksi kuului sen verran teatteria, että pysyin kärryillä edes auttavasti. Tiedän, että katsojan pitäisi vain antaa esityksen viedä eikä ole olemassa yhtä oikeaa tulkintaa jne., mutta usein nykytanssi ei vain herätä minussa mitään ajatuksia tai tunteita. Hienostihan tanssijat liikkuvat ja ihailen osaamista, mutta monesti tanssin katsominen tuntuu minusta siltä kuin lukisin vieraskielistä tekstiä. Kirjaimet ja sanat näkee, mutta ilman ymmärtämistä ne jäävät vain epämääräiseksi merkkijonoksi. Musikaaleissa voin yleensä onneksi tukeutua tekstiin ja musiikkiin, ja ne minua Zirkkelissäkin auttoivat saamaan otetta esityksestä.
 |
| Jouko Enkelnotko ja Eeva Soini. Kuva: Matti Kivekäs |
Huolimatta siitä, miten monta kertaa olen kuullut Jouko Enkelnotkoa lavalla, unohdan jatkuvasti, miten kaunis ääni hänellä onkaan sekä baritonin että kontratenorin puolella. Absurdi komiikka ja pysäyttävä liikuttavuus (öm, tuo ei ollut tarkoitettu paradoksiksi) vuorottelivat musiikissa, ja laulajan hahmoon liittyi klovneriaa, päräyttäviä asuja ja kieroa surumielisyyttä. Laulaja oli ainoa, joka pysyi jotenkin samana läpi esityksen. Kuin jonkinlaisena punaisena lankana tai kertojahahmona joka putkahteli yllättäviin tilanteisiin yllättävillä tavoilla.
Esitys näytti kiertyvän syntymän ja rakastamisen teemojen ympärille. Teksti-ihmisenä nauroin kenties eniten episodille, jossa tanssijat toivat sokeristen iskelmien sanoituksia lavalle konkreettisina tekoina. Sydämen varastaminen ei kirjaimellisena ehkä ole kovin romanttinen ajatus, mutta hauskaa ironiaa ja kontrastia siitä saatiin tanssillisesti aikaiseksi. Pakenevan sydämensä perässä juokseva ihminen toi romantiikkaan usein kaipaamaani hellän irvailevaa sävyä.
 |
| Eeva Soini ja Juanjo Torres. Kuva: Matti Kivekäs |
Muutenkin Zirkkeli leikki sanoilla ja niiden merkityksillä, mikä viehätti minua suuresti. Kulttuuriviittauksia lenteli sinne ja tänne, mielleyhtymiä tuli ja meni, yhteiskunnalle ja ihmisyydelle vilauteltiin hampaita naureskellen. Mielessä kävi railakas takapihaversio Cirque du Soleilista tai vanhanajan friikkisirkuksesta, jossa parrakkaat naiset, silikonista kootut ihmiset ja muut outoudet esiintyivät maksavalle yleisölle. Huumori oli paikoin hyvinkin makaaberia, kuten irrallaan tanssivia sotilaiden jalkoja, rähjäisiä Joutsenlammen asukkeja jotka yrittivät itsemurhaa mitä erilaisimmilla tavoilla tai lasten leluja joita yritettiin turhaan elvyttää.
Mitään varsinaista juonta esityksessä ei näyttänyt olevan, vaan kohtaukset seurasivat yksittäisinä numeroina toisiaan. Alussa synnyttiin eri tavoin, mm. kaksosriiviöinä jotka ensin kokivat yhdessä kasvukipuja ja pyrkivät sitten eroon toisistaan ja kasvamaan erillisiksi ihmisiksi. Ihmisiä rakennettiin, korjailtiin karvoitusta, koottiin kasaan kuin orgaanista Frankensteinin hirviötä (kohtaus nimeltä Rakenneuudistus) ja puunattiin muka edustavammiksi. Jonkinlaisena yleisenä elämän pelon symbolina joukko pelokkaan urheita trapetsitaiteilijoita tasapainotteli lattian ja seinän välillä kuin kuivan maan kuviokelluntajoukkue, joka hetkenä minä hyvänsä pelkää putoavansa painovoimaa vastaan.
 |
| Eeva Soini ja Tiina Lindfors. Kuva: Matti Kivekäs |
Moni kohtaus kommentoi myös sukupuolia sekä niiden rakentumista ja rakentamista, ajoittain hyvinkin konkreettisesti. Kaksi aggressiivista machoäijää tappeli ja tanssi musiikkinaan Harva meistä on rautaa. Uroksellisuus ja korostettu heteroseksuaalisuus oli jo niin pitkälle vietyä, että se alkoi muistuttaa Tom of Finlandin kuvastoa. Conchita Wurst -pastissi kuului itseoikeutetusti kohtausten joukkoon. Merenneito ja merimies, aerobic ja jooga viivähtivät lavalla vuorotellen.
Tuula Bergqvistin puvut olivat kerrassaan hurmaavia. Kuoseilla irroteltiin oikein kunnolla, ja kankaasta oli luotu ties millaisia karnevaalihämäryyksiä. Pidin suuresti myös esityksen musiikista, joka vaihteli finnhiteistä Eino Leinon sävellettyyn runouteen ja diskoon. Lopussa yleisöllä oli mahdollisuus tulla lavalle tanssimaan Enkelnotkon esittämien Abban biisien tahtiin, ja valtaosa katsojista tarttui tilaisuuteen miltei empimättä. Hienoa!
 |
| Juanjo Torres ja Lassi Sairela. Kuva: Matti Kivekäs |
Intertekstuaalisuuteen hurahtanut humanisti tykkäsi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti