Hamlet – Tampereen Teatteri 21.2.2013

 Lippu saatu blogiyhteistyön kautta.

Tunnen William Shakespearen näytelmiä luvattoman huonosti, joten oli korkea aika korjata tämäkin puute. Kokemus oli hyvä, ei mikään tajunnanräjäyttävä pläjäys mutta kuitenkin positiivisella tavalla mieleenpainuva.
(Ei huolta, puhenäytelmiä vieroksuvat, minulla on hautumassa pari musikaalitekstiäkin.)

© Harri Hinkka / Tampereen Teatteri

Olen lukenut Hamletin kerran tai pari englanniksi, mutten rehellisesti sanoen ole päässyt oikein tekstiin sisälle vaikka olenkin kirjoittanut opiskelutöitä lukemastani. Muutamia kohtia olen tarkastellut sen verran lähemmin, että olen havainnut niiden olevan niin monimerkityksellisiä ja paikoin jopa kryptisiä, että minulta on loppunut tulkintaenergia kesken. En osaa sanoa, millainen Eeva-Liisa Mannerin suomennos on alkutekstiin verrattuna, mutta ainakaan esitystä katsoessani minulle ei oikeastaan kertaakaan tullut sellainen olo, että olisin täysin pudonnut kärryiltä tekstin suhteen. Sitä en tiedä, kuinka paljon monimerkityksellisyyttä käännöksessä on menetetty, mutta esitys toimi kokonaisuutena ja kieli oli kaunista, ovelaa ja hauskaa.

Adaptaatiossa näkyi ohjaaja Mikko Viherjuuren kädenjälki aika reippaasti, mutta produktio oli onnekseni siinä määrin kuitenkin perinteinen, että pysyin kärryillä tapahtumista eikä tarinaa ollut lähdetty viemään mihinkään tavoittamattoman taiteellisiin sfääreihin. Vanhaa kunnon teatteria mukavan modernilla otteella. Tulkinta ei ollut valmiiksi pureksitun oloinen muttei itsetarkoituksellisen haastavakaan, vaan se jätti sopivasti mietittävää katsojalle.

© Harri Hinkka / Tampereen Teatteri

Produktio on visuaalisesti kaunis ja kiinnostava. Tajusin vasta juuri ennen esityksen alkua, että lavastus on Marjatta Kuivaston, mutta verhon noustua olisin osannut arvata sen muutenkin. Juuri sopiva annos minimalistisuutta, näyttäviä yksityiskohtia (kynttilät ja soihdut!) ja esteettisyyttä makuuni. Puvustaja Leena Rintalan käsissä Hamletista oli muotoutunut angstinen emorokkaripoika mustissa pillifarkuissa ja tennareissa, kun taas vanhempi hahmosukupolvi kulki ylellisissä ja ihanasti laskeutuvissa kaavuissa ja helmoissa. Pidin myös valoista (Raimo Salmi) ja äänistä (Ivan Bavard) suuresti.

Näyttelijäkaarti oli kokonaisuudessaan jotain väliltä hyvä–loistava. Kokemukseni Tanskan prinsseistä on kovin rajoittunut enkä tiedä millainen Hamletin ns. kuuluisi olla, mutta koska minua viisaammatkin tuntuvat olleen samaa mieltä niin uskallan julistaa, että Tomi Alatalo nimiroolissa on julmetun hyvä. Hypnoottinen, ahdistuksessa rypevä, kyyninen, huumorintajuinen, pikkuisen pimeä mutta samalla raastavan selväjärkinen. Jokin Ofeliassa (Eeva Hakulinen) minua ärsytti, mutten tiedä, oliko ärsytys lähtöisin näyttelijästä vai hahmosta, koska Hakulisen näyttelemisessä ei kuitenkaan ollut mitään vikaa. Itsemurhia tekevät neidot eivät ole koskaan olleet suosikkihahmojani, mutta ainakin Hakulisen käsissä Ofelia oli kuitenkin kiinnostava ja moniulotteinen.

Komediallisempi puoli toimi myös hyvin. En tiedä, saivatko Heikki Kinnunen, Tuija Ernamo ja Jukka Leisti kaikki ne väliaplodit siksi, että ovat Heikki Kinnunen, Tuija Ernamo ja Jukka Leisti, mutta etenkin haudankaivajat Kinnunen ja Ernamo olivat mainion hilpeitä.

© Harri Hinkka / Tampereen Teatteri

Shakespearelle tyypillisesti näytelmä päättyy ruumiskasan äärelle, mutta jostain syystä minulle jäi silti esityksestä hyvä mieli. Ainakin paha sai palkkansa ja yksi fiksu ja mukava hahmo jäi eloonkin!

Linkkejä:
Produktion kotisivu