lauantai 11. elokuuta 2018

Teatterikesä 2018: Night of the Moles

Sain esitykseen lehdistölipun.

En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt näyttämöllä kontiaista ajamassa formulaa sähköpotkulaudalla, mutta ranskalainen Night of the Moles korjasi tämän ja monta muuta puutetta sivistyksessäni.

Puolitoistatuntisen sanattoman esityksen myyrät ovat miehiä pehmoisten, topattujen karvateddyasujen sisällä, mutta se on helppo unohtaa myyrien myyräillessä näyttämöllä. Tarkkaan harkittu liikekieli on hauska sekoitus hellyttävää pientä eläintä ja inhimillisyyttä. Myyriä tekisi mieli halata, leikkiä hassulla kuonolla, silitellä häntää ja haudata kasvonsa niiden pehmeään turkkiin – kunnes ne hiljaksiin alkavat käytökseltään muistuttaa liikaakin ihmisiä. Ristiriita leikkisän ulkoasun ja hetkittäin K18-luokkaa olevien tekojen välillä on vinkeä.

Yleisö pääsee kurkistamaan luolastoon myyrien salaiseen elämään, joka alkaa pidemmän päälle tuoda mieleen ihmisyhteisön. Myyrät tekevät työtä ja leikkivät, mutta niillä on myös omat riittinsä, erilaiset persoonat, keskinäiset suhteet ja tutulta näyttävät viihdemuodot. Etenkin kuolleen myyrän elvytysyritykset ja arvokas hautajaisseremonia, jonka aikana ruumis hilattiin sähkövinssillä kattoon, koskettivat. Samoin pidin kiinnostavana myyrien ruokailurituaalia, jossa kasattiin kastemadot keskelle lattiaa ja kierrettiin sitten niiden ympärillä piirissä edellä kulkevan hännästä pidellen ja myyräkielellä messuten. Vasta sen jälkeen ruokien kimppuun hyökättiin. En ole ihan varma, millä madot oli kyllästetty, koska loppuosa esityksestä edusti silkkaa sex, drugs & rock'n'roll -elämäntapaa. Rankka työ, rankat huvit.

Kaikkea säestää thereminillä vahvistettu rockbändillinen soittimia, joita myyrä tai pari käy välillä soittamassa. Useimmiten soi pelkkä epätodellinen thereminin ujellus, mutta välillä thereminillä soitetaan chansonia, välillä soi sähkökitarakantri ja välillä kunnon eurotrance. Rumpalimyyrä heittäytyi soittoon sillä intensiteetillä, että puvun alla saattoi olla jälkeenpäin aika kuuma.


Yleisö selvästi viihtyi. Sieltä täältä kuului ensin epäuskoisia naurunpurskahduksia ja sitten yhä enemmän ihan rehellistä naurua myyrien absurdien elintapojen ja persoonien hiljalleen purkautuessa eteemme kuin Kubrickin ohjaamassa Avarassa luonnossa. Koskaan ei tiennyt, mitä ne seuraavaksi keksivät. Jälkiolo on pöllähtänyt, mutta hymyilyttävästi.

Ei kommentteja: