lauantai 21. syyskuuta 2013

Djungelboken Svenska Teaternissa

Unkarilainen Viidakkokirja-musikaali A dzsungel könyve kantaesitettiin Budapestissa 1996, ja siitä on muodostunut Unkarissa kaupunginteatterien lastenklassikko. Musiikin on säveltänyt László Dés, laulujen sanat on kirjoittanut Péter Geszti ja puheosuudet kirjoittanut Pál Békés. Unkarilaisen György Böhmin ohjaama Svenska Teaternin ensi-ilta on tänään, ja minä sain kutsun eiliseen lehdistöennakkoon.

Patrick Henriksen ja Arne Nylander (Baloo). Kuva © Cata Portin

Päällimmäisenä Svenskanin produktiosta jäivät mieleen upea visuaalisuus ja monitaitoiset esiintyjät. Varsinkin eläinten rooliasut (Erika Turunen) olivat suorastaan nerokkaita, ja värikäs viidakkorakennelma tarjosi katseltavaa koko esityksen ajaksi. Lavasteita (Erik Salvesen) ei vaihdettu kertaakaan, vaan eri tapahtumapaikat luotiin kääntämällä rakennelmaa sekä monipuolisella valaistuksella (Tom Kumlin): myrskynjälkeinen kosteus, kimallus kuunvalossa, ihmiskylä, apinoiden rauniokaupunki, susilauman kalliokoti...

Birthe Wingren ja Simon Häger. Kuva © Cata Portin
Näyttelijöistä suosikkejani olivat notkea ja symppis Patrick Henriksen Mowglina, Kent Sjöman laumanjohtajasusi Akelana, coolin äidillinen Birthe Wingren pantteri Bagheerana ja Simon Häger hurmaavana Kaa-käärmeenä. Vain Niklas Åkerfeltin tiikerimäisyys Shere Khanina tuntui kaipaavan lisää jotakin. Ennakkonäytös ei vielä täysin temmannut mukaansa, mutta kokonaisuudessaan porukka teki kyllä hyvää työtä lavalla, varsinkin tanssijat. Puheosuuksissa ei käytetty mikrofoneja, joten dialogit käytiin suurimmaksi osaksi kasvot yleisöön päin, mutta musiikkikohtaukset olivat sitten sitäkin eloisampia. Ihailin näyttelijöiden ruumiinkieltä, varsinkin Wingrenin pehmeäliikkeistä ja ajoittain suorastaan ninjamaista Bagheeraa sekä korppikotkia (mm. ilmeikäs Mitja Sirén).

Ensisijaisesti minulla oli hauskaa, vaikka osa esityksestä menikin kategoriaan "ihan kiva". Verbaalinen ja visuaalinen huumori vetoaa aikuiseenkin, joten Djungelbokenia voi hyvin mennä katsomaan ilman, että tarvitsee lainata lähipiiristä lasta rekvisiitaksi. Minulla oli seuranani vanhempi sukulaisrouva, jonka ehdoton suosikki esityksessä oli Kaa.

Susilauma kasvattaa Mowglin. Kuva © Cata Portin

Makaaberi huumorintajuni piti erityisesti persoonallisista korppikotkista, jotka ruumiskärryineen toimivat jonkinlaisena viidakon hautaustoimistona ja lykkivät lavalta pois milloin ketäkin. Mieleeni tulivat Hamletin haudankaivajat. Lopussa korppikotkat iloitsivat Shere Khanin ruumiista mutta samalla surivat tämän kuolemaa, koska tiikeri oli toimittanut heille niin monia ruhonjämiä. Hautajaissaatto kitchisine suruseppeleineen oli asianmukainen harras, mutta hetkeä myöhemmin ruumiin ympärillä tanssittiin jo charlestonia. Kuollut Shere Khanin nostettiin mukaan tanssiin ja lopussa tilalle vaihtui miltei puhtaaksi kaluttu luuranko. Olisin voinut itkeä silkasta danse macabre -viitteiden näkemisen onnesta. Vain yhdestä kuolinkohtauksesta olisin jättänyt korppikotkat pois, koska niiden ollessa lavalla on vaikea keskittyä olemaan liikuttunut ja surullinen.

Ylipäätään musiikkikohtaukset olivat mielikuvituksellisia, lennokkaita ja hulvattomia. Ohjaaja György Böhmin ajoittain jopa absurdi huumorintaju iskee minuun. Draaman kaaressa ja jännityksen ylläpitämisessä oli hieman puutteita eikä homma tuntunut aina oikein etenevän, mutten tiedä, johtuvatko ne teoksesta vai ohjauksesta. Jakob Höglundin koreografiat luonnehtivat hyvin eri eläimiä (ja ihmisiä) ja näyttivät vaikuttavilta.

Kent Sjöman ja Niklas Åkerfelt. Kuva © Cata Portin
Tarinankerronnallisesti musikaali on hieman laahaava, hyppivä ja epäselvä, joskin jälkimmäinen saattaa johtua omista ruotsintaidoistanikin. Periaatteessa Viidakkokirjassa on hyvä tarina ja sanomaa, mutta se tuppaa musikaalissa jäämään musiikkinumeroiden jalkoihin. Puheosuuksia taas olisi voinut tiivistää varsinkin alussa. Jokaisella viidakon eläimellä on oma laulunsa, ja useimmat laulut pysäyttävät toiminnan ja keskittyvät kertomaan kustakin eläimestä. Mowglin tarina ehtii välillä vähän unohtua. Siinä mielessä Djungelboken tuo mieleen Cats-musikaalin, ja siihen kannattaa kenties asennoitua samalla tavoin kuin Catsiin: ripustaa aivot narikkaan ja nauttia hetkestä, hyvistä esityksistä ja visuaalisuudesta.

Djungelbokenin tarina kuitenkin on olemassa, eikä se pohjimmiltaan ole nykymielessä mikään pikkulasten satu. Musikaali perustuu suoraan Kiplingin kirjaan, joten tapahtumat ovat aavistuksen synkempiä kuin vaikkapa Disneyllä. Hyviksiä ja pahiksia kuolee yhtä lailla ja lavalla tapellaan, soditaan ja heilutaan aseiden kanssa. Väkivalta on kuitenkin sen verran viitteellistä ja tanssinomaista, ettei ainakaan lähiympäristössäni istuneita lapsia tuntunut pelottavan. Väkivalta myös esitetään tuomittavana ja negatiivisena asiana, joten moraalinvartijoilla ei pitäisi olla huolehdittavaa. Aikuiseen makuun tarina on ehkä liian naiivi ja opettavainen, mutta ainakaan minua se ei häirinnyt mitenkään suuresti.

Vaikutelma vaihteli kahdesta neljään tähteen, joten keskiarvo ja kokonaisvaikutelma lienee 3+/5. Viihdyttävä ja taidolla tehty esitys, jossa on tarinankerronnalliset puutteensa. Fiilistelen vieläkin mm. tanssikohtauksia, joten ehkä puutteet eivät olleet kovin merkittäviä. Sen verran innostuin, että voisin uteliaisuuttani käydä joskus vilkaisemassa jotakin unkarilaista produktiota, jos satun samaan kaupunkiin sellaisen kanssa. Böhm on ohjannut musikaalin Pécsin teatteriin, ja alkuperäisproduktio menee edelleen Budapestissa, jossa se juhli keväällä tuhannetta esitystään.

PS. Yllätyin iloisesti kun havaitsin, että Svenskanin kahvilasta ja väliaikatarjoiluista vastaa wieniläisperäinen kahvila-konditoria-ravintola Krulla, yksi suosikeistani Helsingissä.

Linkkejä:
Produktion kotisivu

4 kommenttia:

Lady Satin kirjoitti...

Kuulostaa kyllä mielenkiitoiselta näytelmältä visualistisesti :) Kuvien perusteella ainakin pukusuunnittelija on usunut tässä näytelmässä naulankantaan! :)

Laura kirjoitti...

Lady Satin: No on, netissä ei edes näy niitä kaikkia hienoimpia. Hauskasti viitteitä nykypäivään, esimerkiksi susien lentäjänlätsät ja niittikynsikkäät. Myös peruukit ja muut karvat olivat hienoja.

Kaisa kirjoitti...

Joo, olin monelta osin ihan samaa mieltä esityksestä. Itse tykkäsin erityisesti ihan ensimmäisestä kohtauksesta (ihmiset tanssivat tulen ympärillä) sekä apinalauman bileistä. Myös viehätti muutamat pienet bollywood-henkiset viitteet. Kiitos hyvästä kirjoituksesta!

Laura kirjoitti...

Bollywood-viitteet olivat tosiaan kivoja. Ylipäätään pidin kaikenlaisista nyökkäyksistä eri modernin maailman ilmiöiden suuntaan sekä visuaalisuudessa, koreografiassa että ohjauksessa. Ne antoivat jotain pureskeltavaa aivoillekin.