torstai 15. elokuuta 2013

HKT, syyskauden avaus ja Tohtori Zivago

Bloggaaja on ollut kesälomalla (eli oikeissa töissä) ja yrittänyt pysyä kaukana tietokoneesta. Aivotoimintakaan ei ole oikein riittänyt mihinkään 140-merkkisiä twiittejä pidempään. Nyt olen palannut seuraamaan Les Misin harjoituksia ja valmistelua Tampereen Teatteriin, ja kahden viikon jälkeen ajatustyö alkaa taas luonnistua.

Kävin maanantaina teollisuusvakoilemassa Helsingin kaupunginteatterin kauden avajaisissa, joissa esiteltiin syksyn 2013 ensi-illat. Tavaraa oli suorastaan ähkyksi asti ja kaikkea löytyi, joskin olisin kaivannut vielä enemmän lapsille ja nuorille suunnattuja näytelmiä. Lipunhintojen, opiskelijabudjetin ja matkojen vuoksi en ole pariin vuoteen saanut aikaiseksi käydä HKT:lla, mutta Tohtori Zivagon aion käydä vilkaisemassa. Lavasteita ei vielä ollut valmiina, mutta ohjaaja Hans Berndtsson kertoi teoksesta ja näyttelijät esittivät kolme laulua musikaalista. Zivagon tematiikka kuulosti mielenkiintoiselta: sisäinen taistelu järjen ja sydämen välillä, kärsivä rakkaus, historialliset tapahtumat sisäisten tapahtumien kehyksenä ja kuvaajina, monitasoiset henkilöt ja kaikki harmaan sävyt. Aika näyttää, pitääkö Berndtssonin kuvaus paikkansa, mutta tunnelma kiehtoi minua.

Myös Zivagon musiikki kuulosti kauniin soljuvalta ja herkältä, ja vaikka melodiat eivät juuri jääneet mieleen, niitä kuunteli silti mielellään - varsinkin kun esittäjät osasivat asiansa. Nimiroolia esittävän Tuukka Leppäsen olen bongannut jo aiemminkin Rebeccasta (2008) ja Wickedistä (2010), ja tähän asti näkemästäni päätellen hän on pääroolinsa ansainnut. Jos Rebecca tehtäisiin uudelleen, Kunnian mies -kappaleen perusteella Leppäsestä tulisi varsin varteenotettava Maxim de Winter. Ahdistuneen itsekriittinen tilannekatsaus muistutti Maximin Gott, warum? -kappaletta, ja ylipäätään sain koko teoksesta Rebecca-viboja. Tietynlainen synkkyys, ahdistavuus ja valtavirran ulkopuolisuus tuntuvat yhdistävän teoksia, minkä lisäksi ne toki perustuvat maailmankirjallisuuden klassikoihin.

Biisien perusteella Sami Parkkisen suomennos kuulosti yllättävän hyvältä. Sanoitusten sisältö ei vaikuttanut mitenkään maailmoja mullistavalta neroudelta, mutta lauseet olivat kokonaisia ja ymmärrettäviä, tavujen ja nuottien painotukset vaikuttivat osuvan hyvin yhteen ja tyyli oli kohdallaan. Pidin myös lavalla nähdyistä puvuista: kankaat näyttivät laadukkailta ja värimaailma oli kylmä, mikä lisäsi tunnelman melankoliaa ja talvista vaikutelmaa.

Antti Timonen. Kuva ONiT.
Kahvitilaisuudessa nappasin vielä ohi kulkenutta Antti Timosta nahkatakkisesta hihasta. Tarinan pahista näyttelevä mies oli selvästi innoissaan roolistaan, jossa hän pääsee omien sanojensa mukaan muuttumaan nuoresta idealistista täydeksi psykopaatiksi, joka uppoaa liian syvälle aatteisiinsa. Timonenkin puhui musikaalin slaavilaisesta melankoliasta ja siitä, miten se jossain määrin sopii suomalaiseenkin kansanluonteeseen.

Päätellen siitä, miten monta kertaa Zivagon ohjaajakin toisti sanaa 'kipu', isoimpien teatterien musikaalit eivät tänä syksynä ole stereotyyppistä happy happy joy joy -huttua. Les Mis Tampereella, Prinsessa ja Addams Family Työviksessä, Jekyll & Hyde jatkaa Turussa eikä Rocky Horrorkaan mikään kepeä teos varsinaisesti ole. Draamasta pitävä blogisti approves!

Linkkejä:
Produktion kotisivu

3 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Hei kiitos tästä kirjoituksesta, odotan mielenkiinnolla millainen Zivagosta tulee ja mitä siitä tullaan kirjoittamaan. Mutta joo, olen itsekin miettinyt, että pitäisi tehdä taas vähän katsausta ja analyysia siitä, mitä musikaaleja suomalaisissa teattereissa taas viimeaikoina on tehty, näyttää todellakin siltä että vähän synkemmät aiheet ovat päässeet esille (mm. myös edellisinä vuosina Kakola, Anna-Liisa yms.). Mutta joo, kiinnostava syksy taas tulossa! Terveisiä Tampereelle ja tsemppiä Les Misin viimeisiin puristuksiin! :)

Kaisa kirjoitti...

No nyt katoin Starlenen postaamat videot noista esitetyistä lauluista ja hyvältähän se kuulostaa! Ja todellakin, suomennos kuulostaa melko järkevältä, kiva!

Laura kirjoitti...

Kiitos! Muutenkin arvostan sitä, että teatterit ottavat ohjelmistoonsa myös tuntemattomampia musikaaleja eikä aina vain Sound of Musicia, My Fair Ladya ja muuta suomalaisen teatterin vakiokalustoa tai vaihtoehtoisesti Broadwayn isoimpia hittejä. HKT:n viime vuoden Viulunsoittaja oli teosvalintana pettymys, joten Zivago tuntuu sitäkin mukavammalta.