18 syyskuuta 2012

Kristina från Duvemåla - Svenska teatern 2012

Svenska teaternin Kristina från Duvemåla -musikaali on näkemisen arvoinen eepos, vaikka siinä omat ongelmakohtansa onkin. Musiikissa ei ole minusta samaa tarttuvaa iskevyyttä ja hahmojen luonteen kuvaavuutta kuin Björnin ja Bennyn Chess-musikaalissa, mutta se oli silti kaunista. Näyttelijät olivat hyviä, ohjaus ihan perustoimivaa ja orkesteri soi hienosti.

Suosikkini kuitenkin oli upea, minimalistinen lavastus, jossa toisaalta oli herkullisia yksityiskohtia. Mitään ei ollut liikaa, mitään ei puuttunut. Viitteellinen siipiratasalus, laiva, puisto, koivikko, kivinen pelto... Silmäni suorastaan kehräsivät tyytyväisyydestä. Toisen näytöksen sijoittaminen peltoon oli hauska idea. Myös valaistus oli elävä ja loi kauniisti tunnelmaa kohtauksiin. Mieleeni jäi erityisesti "Ut mot ett hav", jossa Robert seuraili pelkällä sinisellä valolla luotua puroa, uitteli siinä sormiaan ja katseli sen kulkua. Illuusio oli täydellinen.


Musikaalin suurin ongelma on libretto. Teksti on periaatteessa kaunista, mutta siitä puuttuu se jokin. Sama pätee musiikkiin. Se on kaunista ja nautin suuresti sen kuuntelemisesta ison orkesterin soittamana, mutta se ei kertonut minulle hahmojen tarinaa. Vasta Kristinan "Du måste finnas" -soolossa tunsin jotakin; jokin loksahti kohdalleen ja tempaisi mukaansa hahmon sielunelämään. Muita vastaavia joskaan ei aivan yhtä hyviä kappaleita olivat esimerkiksi Ulrikan "Aldrig" ja Robertin "Ut mot ett hav" ja "Guldet blev till sand". Kahden jälkimmäisen viehätystä en ole levyn perusteella koskaan ymmärtänyt, mutta lavalla ne tiivistivät minulle parissa minuutissa hahmon tarinan ja luonteen. Olisin kaivannut Kristinalle ja Karl-Oskarille samanlaisia karakterisoivia kappaleita, jotka olisivat esitelleet hahmon kertaheitolla ja luoneet minulle siteen heihin. Vaikka lavalla tapahtui heille yhtä ja toista liikuttavaa, en saanut kiinni hahmoista eikä heidän kohtalonsa oikein jaksanut kiinnostaa. "Du måste finnas" oli muuten täydellinen, mutta se tuli liian myöhään.

© Cata Portin / Svenska teatern
Lisäksi neljän tunnin kesto nyt on vain liikaa mille tahansa esitykselle ellei satu olemaan Wagner, eikä musikaali perustellut pituuttaan mitenkään. En ole lukenut alkuperäisiä Vilhelm Mobergin kirjoja, mutta äkkiseltään sanoisin, että musikaaliin on yritetty saada mukaan liian paljon asiaa kirjoista, ja siitä kärsii koko teos. Hahmot eivät tarinan pituudesta huolimatta oikein ennätä kehittyä mihinkään, koska musikaalissa on keskitytty liikaa erilaisten tapahtumien kertomiseen. Musikaali todellakin kertoo maastamuuttajista: siinä käydään lähes listanomaisesti läpi kaikki mikä ihmisiä aikoinaan motivoi lähtemään uuteen maailmaan ja kaikki mitä heille siellä tapahtui. Henkilöt toimivat vain esimerkkitapauksina maastamuuttajien kokemissa erilaisissa vaikeuksissa. Näin Kristinankin hahmosta tulee hyvin hajanainen enkä saanut hänestä oikein mitään kokonaiskuvaa. Uskonnollisuus, koti-ikävä ja halu harrastaa seksiä aviomiehen kanssa tuntuivat liian päälleliimatuilta ominaisuuksilta, yritykseltä määritellä hahmo joka olisi kuitenkin kaivannut enemmän ympärilleen. Samoin sinänsä sympaattinen Karl-Oskar jäi melko yksipuoliseksi henkilöksi, ja pariskunnan rakastellako vaiko eikö -tematiikka tuntui lähinnä traagisen tarinan parodialta.

Ylipäätään minulla oli vaikeuksia päättää, halusiko musikaali suhtautua teemoihinsa vakavasti. Pitikö minun ottaa esimerkiksi kristinusko musikaalissa vakavasti vai ei? Usko on selvästi tärkeää Kristinalle, ja yleensä traagisen tarinan vakavasti otettavan päähenkilön ominaisuuksiin pitäisi suhtautua vakavasti. Silti lavalle ilmestyi rukousillassa (selvästi tarkoituksella) korni Jeesus, joka asetti pikkukylän uskovat naurettavaan valoon, ja paikallinen profeetta uskoi tosissaan Pyhän Hengen suovan matkalaisille englannintaidot. Kuitenkaan musikaali ei tehnyt mitään eroa Kristinan ja kyläläisten uskon välille, toinen yksinkertaisesti vain oli naurettavaa ja toinen ei.

Näyttelijät tekivät ehdottomasti parhaansa ja olisin kovin halunnut tuntea hahmoja kohtaan sympatiaa, mutten vain kyennyt samastumaan heihin millään lailla. Ohjauskaan ei oikein auttanut, koska liian usein ihmiset vain seisoivat rivissä laulaen katsomoon päin. Hahmot ja heidän tarinansa muistuttivat palapeliä, jossa on paljon kauniita ja kiinnostavia osasia jotka eivät kuitenkaan sopineet kunnolla toisiinsa, vaan palapelin kokoaminen oli vaatinut vasaraa ja liimaa.

 © Cata Portin / Svenska teatern

Näyttelijät olivat erinomaisia. En tiedä, mitä Maria Ylipää on tehnyt äänelleen sitten Wickedin, mutta mitä ikinä se on, suosittelisin sitä muillekin. Hän ei enää huutanut korkeimpia kohtia nenä-äänisesti vaan lauloi ne(kin) kauniin voimakkaasti. Hän myös näytteli hyvin, ja siksi onkin sääli, että Kristinan rooli on kirjoitettu niin hajanaiseksi. Aiemmin Turun Les Misin Mariuksena ihailemani Glenn Daniel Nilsson (vara-Karl-Oskar) oli herttainen ja kuulosti hyvältä. Myös rikkaudesta unelmoineet renkipojat Robert (Simon Pettersson) ja Arvid (Ingemar Raukola) olivat sympaattisia ja oikeastaan lempihahmojani. Varsinkin Petterssonilla oli hieno ääni, vaikka hän tavallisesti ilmeisesti esittää vain pientä sivuroolia. Koko ensemble tosin osasi laulaa harvinaisen hyvin.

Ehdoton suosikkini oli kuitenkin upeaääninen ja elävä Birthe Wingren ex-ilotyttö Ulrikana. Lähes tyhjällä lavalla esitetty soolo "Aldrig" oli vaikuttava tahdon ja persoonan julistus, ja hahmossa oli kansanomaisesti sanottuna munaa. Ulrikankin hahmokehitys tosin koki kummallisen epäloogisen vaiheen jossakin baptistiksi kastamisen kieppeillä. Kristinan ja Ulrikan ystävyysduettoa edeltänyt Ulrikan itku kuulosti aivan pelleilyltä ja olin hämmentynyt, kun se ei sellaiseksi paljastunutkaan vaan minun olisi pitänyt ottaa se aivan todesta. Minuutin kuluttua itkun alusta vain oli vaikea enää ryhtyä suhtautumaan siihen vakavasti. Vastaavia hämmentäviä ja hahmoon istumattomia kohtia oli pitkin musikaalia ja lähes jokaisen päähenkilön kohtauksissa, eniten kuitenkin Kristinalla.

Fina-Kajsa kiehtoi mielikuvitustani ja olisin mielelläni halunnut tietää hänestä enemmän. Ikuisesti poikaansa tahkon kanssa etsivässä vanhuksessa olisi ollut aineksia kokonaiseen sisäistarinaan. Jäinkin pohtimaan, oliko ainokainen kirje hänen ainoa (turha?) toivonsäteensä siitä, että poika on vielä elossa.

 © Cata Portin / Svenska teatern

Kristina tarvitsisi kunnon käsikirjoittajan trimmaajakseen. Materiaali on lupaavaa, mutta tiivistys tekisi gutaa ja toisi tarinan parhaat puolet esiin. Senkin jälkeen minulle saattaisi olla ongelma päähenkilö, jonka määrääviä luonteenpiirteitä on kyvyttömyys olla harrastamatta yhdyntää miehensä kanssa, mutta se olisi sitten vain minun ongelmani. Kristina från Duvemåla kannattaa silti käydä katsomassa jo pelkästään hyvän toteutuksen ja näyttelijöiden vuoksi, jos kukkaro vain antaa myöten.

(Nyt kun vilkaisin Ruotsin Chessin tietoja, niin Lars Rudolfsson näyttää muokanneen sekä sen että Svenskanin Kristinan käsikirjoituksen esityskuntoon. Tämän otannan perusteella en ikävä kyllä ole kovin vaikuttunut miehen käsikirjoittajankyvyistä.)

Linkkejä:
Kristina.fi
Svenska teatern

2 kommenttia:

Siiri Liitiä kirjoitti...

Yhdellä katsomiskerralla näin selkeät mielipiteet? Itse unohdin puolet tapahtumista jo kotimatkan aikana! (Kertoo ehkä tosiaan siitä, että juonta voisi vähän tiivistää...)

Mutta tosiaan - tuntuu, että suurin osa kirjoista on tempaistu suoraan lavalle sen enempää miettimättä, että onko jutussa oikeastaan alkuaankaan järkeä... Pidin kirjoista kovasti, mutta kyllä musikaalin käsikirjoitus olisi voinut fiksata sen kummallisuuksia niiden toistamisen sijaan!

Laura kirjoitti...

Siiri: Heh, minulla on päässäni oma kerronta-analyysiautomaatti, joka raksuttaa silloinkin kun en välttämättä haluaisi. Näin kerran yhden unenikin valmiiksi kerronta-analysoituna. ;P Sitä se koulutus teettää.

En kyllä itsekään muista kaikkia tapahtumia, mikä tosiaan ehkä osaltaan kertoo siitä, että kaikki niistä eivät olleet kovin tärkeitä. Minulla on kirjat hyllyssä odottamassa, että yöpöydälleni vapautuu hieman enemmän tilaa. Suomenkielisellä teatterilla ei todennäköisesti olisi varaa esittää musikaalia lähemmäs nelituntisena, joten olisi mukava nähdä (hyvin) lyhennetty suomenkielinen produktio joskus.