Sain esitykseen pressilipun.
Työviksen koko perheen näytelmät ovat kokemukseni mukaan olleet laadukkaita, eikä Tove Appelgrenin Vesta-Linnea ja aavelapsen arvoitus ollut poikkeus. Meitä oli kaksi kolmekymppistä ilman rekvisiittalapsia ja viihdyimme molemmat erinomaisesti, mutta niin näyttivät viihtyvän kouluikäiset, keski-ikäiset ja eläkeläisetkin. Jos saat teinin katsomoon saakka, hänkään tuskin pitkästyy. Lapsille oli tilannekomiikkaa ja sopivan yksinkertainen perusjuoni, vanhemmille katsojille vähän kypsempää huumoria ja kiinnostavia sivujuonteita. Perhe-elämän karrikoitu arki on hauskan samastuttavaa ja hahmot mainioita. Tarina ei pelkää surullisiakaan asioita kuten aikoinaan synnytykseen kuollut äiti, vanhempien riitely, lapsen yksinäisyys tai vanhemman pitkä poissaolo, mutta ne käsitellään lempeästi ja turhia dramatisoimatta, osana elämää. Pääpaino on jännässä arvoituksessa ja hassuissa arjen sattumuksissa sekä persoonallisissa, juuri sopivasti karrikoiduissa hahmoissa. Pikkusisko ja isoveli ovat juuri sopivan ärsyttäviä mutta rakkaita, äidillä menee välillä hermo mutta se ei ole pelottavaa, aikuiset ovat välillä vähän hajamielisiä ja jokaisella iästä riippumatta on omat kiinnostuksenkohteensa. Missään ei ollut menty aidan matalimmasta kohdasta.
 |
| Ihan tavallista perhe-elämää. Kuva: Kari Sunnari / TTT |
Toisaalta näytelmä on myös kummitustarina ja hetkittäin hieman aavemainen. Aavelapsi on kiltti ja sympaattinen, mutta kestää hetken ennen kuin se selviää Vesta-Linnealle ja katsojille. Alku on sadunomaisella tavalla vähän ja ihanan pelottava, kun Marika Heiskasen esittämä valkopukuinen lapsi putkahtaa lastenhuoneeseen ja vain Vesta-Linnea pystyy näkemään hänet. Aavelapsi ei puhu ja hän liikkuu hyvin tanssillisesti, kuin keijukainen, mikä korostaa kauniisti yliluonnollisuutta muttei pelota siten kuin perinteinen fiktion kummitus ehkä pelottaisi. Aavelapsi käyttää vain elekieltä, mikä hankaloittaa hieman hänen ja Vesta-Linnean kommunikointia, mutta tytöt ystävystyvät nopeasti ja Vesta-Linnea päättää auttaa erikoista uutta tuttavuuttaan.
Itse aavelapsen lisäksi suosikkini hahmoista oli perheen vauva Freja (Valtteri Lehtinen). Puhe- ja kävelykyvytön pikkuveitikka potkupuvussaan vaikutti usein fiksummalta kuin muu perhe yhteensä. Lisäksi vauvalla oli taipumus puuhailla kaikkea hilpeän varhaiskypsää ja absurdia sillä välin, kun suurin huomio keskittyi muihin hahmoihin. Jossain vaiheessa Freja mm. rentoutui ottamalla vaunuissaan hyvän lukuasennon ja keskittymällä paksuun romaaniin samalla kun muu perhe sääti jotakin juoneen liittyvää keskellä lavaa. Vain sikari ja konjakkilasi puuttuivat. Lisäksi Frejan liikekieli oli aivan valloittavaa. Maija Koivisto itse Vesta-Linneana oli sympaattinen ja luonteva, enkä hetkeäkään epäillyt hänen, Tuukka Huttusen tai Riikka Papusen ikää sisaruskolmikkona. Teininörtti Paul-Axel ja varsinkin uhmaikäinen kuopus Wendla toivat hieman äänekkäämpää väriä perheen elämään. Huttusen tuplarooli varsin persoonallisena kampaajana ilahdutti myös.
 |
| Aavelapsi valloillaan. Kuva: Kari Sunnari / TTT |
Ohjaaja Miika Muranen on loistosieppaus Työvikseltä. Edellinen häneltä näkemäni ohjaus oli kuplivan terävä Desirée, joka oli hyvin erilainen, mutta kumpikin ohjaus on ollut tarkoin mietittyä ja luontevaa työtä. Pirjo Liiri-Majavan luoma visuaalinen ilme täydensi laadukasta mielikuvaa. Värikäs, kuin satukirjan sivuilta auennut ja yksiulotteisuudella leikkivä lavastus viehätti, ja siihen oli upotettu mukavia jippoja. Oli hauska seurata katsomossa, miten teatterin taika lumosi pienempiäkin. Itsekseen hyllystä lentävä kirja kirvoitti lähistöltä kiihtyneen "Miten ne ton teki!" -kuiskauksen ja muutenkin katsomosta kuului välillä innostunutta supatusta ja henkäilyä. Lapset (ja aikuiset!) myös käyttäytyivät hyvin eivätkä jutelleet turhan kuuluvalla äänellä tms., joten kenenkään keskittymiskyky ei tuntunut joutuvan koetukselle. Joskus aikuiset nauroivat, joskus lapset, usein kaikki yhdessä. Näytelmän teemamusiikki oli varsin tarttuvaa, ja useampikin hyräili sen rytmiä vielä kadulle päästessäänkin.
Lisäpisteitä: 9.12.2016 teatteri, Tampereen seudun autismiyhdistys TSAU ry, Omapolku ry ja Tampereen yliopisto toteuttavat näytelmästä ns. rajattoman esityksen, jossa mm. esityksen äänitasoa on madallettu ja osittain valaistusta katsomosta saa halutessaan vapaasti poistua lämpiön puolelle ja taas takaisin.
Sähköinen käsiohjelma täällä.
