26 maaliskuuta 2013

Tohtori Zivago Helsingin kaupunginteatteriin

Helsingin kaupunginteatterin syksyn 2013 musikaali on australialainen Tohtori Zivago. Sen on säveltänyt Lucy Simon, käsikirjoittanut Michael Weller ja sanoittaneet Michel Korie ja Amy Powers. Musikaali perustuu Boris Pasternakin kuuluisaan romaaniin (joka minun sivumennen sanoen pitäisi lukea). Nimiroolissa nähdään Tuukka Leppänen, Zivagon vaimona Marika Westerling ja Zivagon rakastajattarena Anna-Maija Tuokko.

Ensi-ilta 3.10.2013 Suurella näyttämöllä
Suomennos: Sami Parkkinen
Ohjaus: Hans Berndtsson
Koreografia: Gunilla Olsson
Kapellimestari: Markku Luuppala
Lavastus ja puvut: Ralf Forsström
Valosuunnittelu: William Iles ja Kari Leppälä
Äänisuunnittelu: Kirsi Peteri ja Eradj Nazimov
Naamiointi ja kampaukset: Jari Kettunen

 © HKT / Mirka Kleemola/Jani Forsberg/Imagenary Oy - kuvan käsittely
Maari Järvinen

En tunne tätä musikaalia ollenkaan, vaikka sen olemassaolosta tiesinkin. Virkistävää vaihtelua! Miehitys näyttää kerrassaan erinomaiselta. Olen tyytyväinen siihen, että HKT on uskaltanut taas ottaa ohjelmistoon jonkin tuntemattomamman musikaalin, olkoonkin että romaanista ovat varmaankin kaikki kuulleet. Viulunsoittaja katolla oli jokseenkin mielikuvitukseton ja tylsä valinta minun makuuni, joten olen ilahtunut Zivagosta. Näkemäni Berndtssonin ohjaukset ovat aina olleet melko turvallisia ja peruskivoja, joten siltä suunnalta en odota mitään tajunnanräjäyttävää, mutta musikaalista voi hyvinkin saada oikein hyvän produktion. Kirjoittajia en tunne, mutta Lucy Simon on säveltänyt kauniin The Secret Garden -musikaalin F.H. Burnettin tunnetun kirjan pohjalta. Tohtori Zivagon kantaesitys oli vasta 2011, joten HKT on napannut uutuuden nopeasti.

Linkkejä:
Produktion kotisivu

3 kommenttia:

Talle kirjoitti...

Tunnen suurta ylpeyttä täällä, sillä musikaalissa ilmeisesti nuorta Zivagoa esittää hämeenlinnalaislähtöinen Aleksi Aromaa, jolla mielestäni yksi kauneimmista lauluäänistä ikinä ... Aleksi oli jo Les Misin porukassakin mukana, mutta unelmansa kävi toteen ja pääsi molempiin hakemiinsa hommiin mukaan ja valinta oli tehtävä...

elina kirjoitti...

Minua arveluttaa kovasti tämä musiikkipuoli, taitaa olla länsimaista yleismusikaalimättöä. Ettei olisi vain kaunista kolmiodraamaa. Vanhassa elokuvassa oli sentään venäjävaikutteita. Romaani kannattaa todella lukea ja toivon, että kirjan runot pääsisivät lauluteksteihin.

Laura kirjoitti...

Talle. Hienoa! En ole Aleksista kuullut, mutta kuulostaa erittäin lupaavalta. :-)

elina: Jep, musiikki on käsittääkseni aika peruskamaa, joskin ihan kaunista sinänsä. En tunne romaania, ja ajattelin lukea sen vasta nähtyäni esityksen, jotta voin mennä teatteriin avoimin mielin. Kirjat kun useimmiten ovat parempia...