15 tammikuuta 2013

Vadelmavenepakolainen – Tampereen Teatteri 2012

 Lippu saatu blogiyhteistyön kautta.

Vuoden 2012 viimeisenä teatteriesityksenä näin Tampereen Teatterin Vadelmavenepakolaisen, jonka ensi-iltaan 29.11. sain lipun. En ollut lukenut Miika Nousiaisen alkuperäisromaania tai muutenkaan tutustunut tarinaan, joten sujahdin paikalleni ilman oikein mitään ennakko-odotuksia. Ja nautin illasta.

© Harri Hinkka / Tampereen Teatteri

Tässä kohtaa mainittakoon, että tunnen Ruotsia ja ruotsalaisuutta huonosti, mutta sain silti hyvin kiinni huumorista ja käsiohjelmassakin oli hyvä pikaopas ruotsalaisuuden ytimeen. Stereotypiat ja mielikuvat olivat iso osa näytelmän huumoria, mutta homma toimi vaikka jostakin ei olisi aiemmin kuullutkaan, ja Ikean ja Abban nyt tuntevat kaikki. Politiikka oli näytelmässä armollisesti melko vähissä, vaikka Olof Palmen minäkin sentään tiedän.

Tarina Mikko Virtasesta, Ruotsia palvovasta suomalaisesta tahtoo-olla-kulttuuripakolaisesta, oli hilpeän absurdi ja täynnä mustaa huumoria. Muutama murha, avustettu identiteettivarkaus – kaikki on sallittua hyvän tarkoituksen vuoksi. Oudosti minäkin katsojana ymmärsin Virtas-paran motiiveja teoilleen. Miesraasu, jumissa väärässä kansalaisuudessa ihan vääränlaisten ihmisten keskellä! Eihän se ole keneltäkään pois, jos kuoleva mies testamenttaa henkilöllisyytensä eteenpäin hädänalaiselle! Ja varmasti jokainen on joskus halunnut hankkiutua eroon raivostuttavasta känniääliöstä ja tuntenut hetkellistä murhanhimoa joutuessaan sellaisen uhriksi. Virtasen asialleen omistautuminen ja kylmäverisyys olivat sairaan kiehtovaa seurattavaa, vaikka lavalla häärikin pohjimmiltaan täysi psykopaatti – oikeastaan aika symppis sellainen.

Näytelmän luoma kuva ruotsalaisista ei sen puoleen ollut kyllä yhtään terveempi. Halihalipusipusia, kansankotia, tasa-arvoisuutta, pintakiiltotäydellisyyttä, keskustelukykyä. Johan siinä introvertti suomalaisjurnuttajakatsoja vähemmästäkin ahdistui.

© Harri Hinkka / Tampereen Teatteri

En ehkä lopulta nauranut niin paljon kuin olisi ollut suotavaa, koska kokonaisuuden vitsi alkoi loppupuolella tuntua hieman venytetyn oloiselta. En pitkästynyt, mutta nauruherkkyyteni alkoi turtua parituntisessa esityksessä. Lopussa jäi hieman tyhjä olo: mikä oli tarinan opetus, lopputulos? Luin joululomalla kirjan ja ymmärsin lopun ajatuksen paremmin, mutta sitä olisi mielestäni voinut korostaa näytelmässä enemmän.

Muuten adaptaatio kirjasta näyttämölle oli tehty hyvin, olennaiset osat säilytetty ja epäolennaisemmat jätetty pois ilman että tarinaan jäi aukkoja. Romaani yllätti minut huumorin mustuudella. Päiväkirjamuoto imi voimakkaammin mukaan Virtasen kieroutuneeseen ajatusmaailmaan, kun taas näytelmää seurasi enemmän ulkopuolisena ja Virtasesta sai sympaattisemman kuvan. Lisäksi näytelmä on mustasta huumorista huolimatta kuitenkin kepeämmän sävyinen ja komediallisempi, mikä ei ole ollenkaan huono ratkaisu.

Miska Kaukonen pääroolissa teki melkoisen työn, ja teki sen hyvin. Näytelmä on käytännössä lähes yhtä monologia, joten lavalla saa olla sydämensä kyllyydestä. Vain yhden kerran sanat unohtuivat ensi-illassa, ja silloinkin Kaukonen hoiti tilanteen ammattilaisen ottein ja tarinaan sopivalla huumorilla. Muussa hahmogalleriassa kiersi pieni joukko näyttelijöitä, joista Risto Korhonen mm. kissana ja joulutonttuna jäi parhaiten mieleen. Miehen muuntautumiskyky sekunneissa hahmosta toiseen on melko huikea. Fanitin myös Mikko Saastamoisen lavastusta ja pukuja: simppeliä mutta toimivaa ja hulvatonta.

Kaikenkaikkiaan suositeltava piristysruiske talven pimeyteen. Seassa on niin kännivitsejä kuin terävää satiiriakin, joten materiaalia on monenlaiselle huumorintajulle ja monenmoisen katsojan luulisi viihtyvän.

Linkit:
Produktion kotisivu

13 tammikuuta 2013

Viidakkokirja Svenska teaterniin syksyllä 2013

Unkarilainen musikaaliuutissivusto Musicalinfo.hu tietää kertoa, että Helsingin Svenska teatern on tekemässä unkarilaisen Viidakkokirja-musiikkinäytelmän (unkariksi A dzsungel könyve). Musiikin on säveltänyt László Dés, laulujen sanat on kirjoittanut Péter Geszti ja puheosuudet kirjoittanut Pál Békés.

Näytelmä kantaesitettiin Budapestissa 1996, ja esityksiä on sittemmin ollut siellä yli 900. Svenskanin ensi-ilta on ohjaaja György Böhmin haastattelun mukaan syyskuussa 2013.

Svenskanin sivuilta en vielä löytänyt produktiosta mainintaa, mutta unkarilaisten mukaan Mowglina nähdään Patrick Henriksen, karhu Baloona Max Forsman, tiikeri Shere Khanina Niklas Åkerfelt ja mustana pantteri Bagheerana Birthe Wingren. Lisäksi Cecilia Paul esittää jotakin Túna-nimistä hahmoa. Produktion lavastaa Erik Salvesen ja puvustaa Erika Turunen.

En ole koskaan nähnyt tätä versiota Viidakkokirjasta, mutta löysin varastoistani unkarilaisen levyn ja musiikki kuulostaa ainakin äkkiseltään ihan hauskalta. Mukavaa, että musikaaleja haetaan tänne muualtakin kuin angloamerikkalaisilta lavoilta. Yksi syy Svenskanin ohjelmistovalinnalle lienee myös se, että teoksen oikeuksista on tuskin joutunut maksamaan kovin paljoa. Toisaalta olen iloinen siitäkin, että joku unkarilainen saa tästä rahaa, koska sikäläiset kulttuurialan palkat ovat aika mielenkiintoisella tasolla suomalaisen näkökulmasta.

Teos kuuluu käsittääkseni melko tiiviisti unkarilaisen musiikkiteatterin kaanoniin, joten on mukava nähdä mitä suomenruotsalainen tiimi saa siitä aikaan unkarilaisen ohjaajan johdolla. Nähtyään Kristina från Duvemålan ohjaaja oli ainakin ollut vaikuttunut teatterin teknisistä mahdollisuuksista, joten kaikkea kivan viidakkomaista lienee luvassa. György Böhm on suosittu ohjaaja, dramaturgi ja libretisti Unkarissa ja on saanut muun muassa arvostetun Jászai Mari -teatteripalkinnon. Olen nähnyt ainakin Disneyn Kaunottaren ja hirviön hänen ohjaamanaan ja muistaakseni pidin siitä, vaikka terävin mielikuvani esityksestä onkin Bellen jokseenkin härskiltä näyttänyt kielen- tai suunmuotoinen sänky hirviön linnassa.

Linkkejä:
Svenska teatern
Vígszínház-teatterin produktion galleria
Musicalinfon uutinen (unkariksi)
György Böhmin kotisivu (myös englanniksi, käyttö vaatii hieman hoksottimia)

02 tammikuuta 2013

Musikaalivuosikatsaus 2012

Vuonna 2012 näkemäni musikaalit aikajärjestyksessä:


(Klikkaa kuva suuremmaksi. Vampyyrien tansseista puuttuu jokunen, koska en kehtaa myöntää, kuinka monta kertaa näin sen. Useamman, voin sanoa.)

Näistä Cigányszerelem (suom. Mustalaisrakkautta; säv. Franz Lehár), Anna Liisa, Kristina från Duvemåla, Veriveljet ja Next to Normal olivat minulle aivan uusia tuttavuuksia. Cigányszerelemin juoni oli operettienkin mittapuulla hieman pikaisesti kokoonkyhätyn oloinen, mutta musiikki oli kaunista ja Operettiteatteri osaa puhaltaa eloa operettitoteutuksiinsa. En esimerkiksi ole aivan varma, kuuluuko tähän operettiin yleensä humoristinen Dracula-kuvaelma. Next to Normal oli kokonaisuutena ehkä freesein uusi tuttavuus, näyttämöllepanon ja näyttelijöiden puolesta Kristina taas vienee voiton.



Entä vanhat tutut? Seinäjoen Vampyyrien tanssi asetti suomalaisille musikaaliproduktiolle riman hyvin korkealle. Kansainvälisestikin produktio oli tyrmäävän hyvä, todennäköisesti parasta koskaan näkemääni musiikkiteatteria. Kaikki vain yksinkertaisesti natsasi, ja muutaman vähemmän natsaavan yksityiskohdan unohti äkkiä kaiken sen tekemisen meiningin keskellä. Huippumiehitys, upea visuaalinen toteutus, syvälle pureutuva (pun intended) ja ajatuksia herättävä ohjaus... Lisää tällaista, kiitos.

Budapestin Chess-konserttiproduktio menee samaan tajunnanräjäyttävään sarjaan. Se on mahdollisesti raadollisin tuntemani musikaali, ja PS Produkciónin tuotanto osaltaan todistaa, että musikaalit eivät todellakaan aina ole iloista höttöä. Minun tunteisiini on vaikea vaikuttaa, mutta Sakkin jälkeen tarvitsen yleensä pari annosta belgialaista suklaata ja mahdollisesti vastaanottoajan psykologille. Jokin siinä musikaalissa pistää minut sanattomaksi ja avaa haavoja, joita en tiennyt minulla olevankaan.



Saman tuotantofirman ja osin työryhmänkin vampyyriproduktio, sikäläisittäin Vámpírok bálja, pysyy myös sitkeästi listallani. Produktio on viime aikoina hieman menettänyt sitä jotakin, johon alun perin siinä rakastuin, mutta edelleen se on paras ja tunnelmallisin standardiversio Tanz der Vampiresta. Saksalaisten produktiot ovat liian disneymäisiä makuuni, ja Venäjälläkin menee vain replica Wienin/Budapestin produktiosta. TdV on suosikkimusikaalini, mutta olen pitänyt siihen viime aikoina etäisyyttä enkä todennäköisesti mene katsomaan enää uusia produktioita, ellei niissä ole joku muu ohjaaja kuin standardiversion Cornelius Baltus. Jatkuvat replicat tekevät harvoin hyvää millekään teokselle, ja minä olen nähnyt niitä nyt tarpeeksi.

Arvostelulinkit:
* Vampyyrien tanssi (Tanz der Vampire)
* Sakk (Chess)
* Macskák (Cats)
* Anna Liisa
* Kristina från Duvemåla
* Vámpírok bálja (Tanz der Vampire)
* Elisabeth
* Veriveljet (Blood Brothers)
* Kreivitär Mariza (Gräfin Mariza)
* Next to Normal

Lisäksi pari konserttia, kuten ihastuttava Kaikki musikaalista!.

(Olen jokseenkin maaninen listaaja, luokittelija ja keräilijä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että minulla on hyvässä tallessa ja aikajärjestyksessä kaikkien näkemieni teatteriesitysten liput. Käsiohjelmakokoelmani on hyllyssä aakkosjärjestyksessä. Ylläoleva kuvankaappaus on Excel-taulukosta, johon on listattuna näkemäni musikaalit päivämäärineen ja muine tietoineen.
Olen oikeasti ihan tervejärkinen, satun vain pitämään järjestyksestä.)