Sain esitykseen lehdistölipun.
Alan harkita uutta sarjaa nimeltä Raakileet, tai Jäänteet, tai En vaan kykene, tai Keskeneräisten arvostelujen kirjo. Se sisältää ne hajanaiset muistiinpanot, jotka olen esityksen jälkeen tai väliajalla naputellut sähköpostin luonnokseen tai raapustanut mille tahansa käteen osuneelle paperinpalalle, mutta joista en syystä tai toisesta ole saanut kirjoitettua valmista blogiarvostelua. Ne ovat blogitekstin siemen, joka ei koskaan lähtenyt kasvamaan, koska kasvuolosuhteet olivat väärät.
Ensimmäinen osa, teemaan sopivasti, on Kansallisteatterin hieno, hilpeä Masennuskomedia, jolle nauroin ensi-illassa räkäisesti ääneen. Mene katsomaan se, koska kaikkien pitäisi mennä katsomaan se.
Paitsi jos jostain syystä pelkäät kuollaksesi valtavia pehmoeläimiä.
- Mielenterveyskuntoutujien työkeskuksessa ihminen on sitä mitä jää, kun yhteiskunta on pureksinut loppuun eikä ihminen jaksa enää esittää mitään, kaikkein vähiten tehokasta ja dynaamista. Ei ole voimia kuin olla, ehkä nousta sängystä ja pukeutua.
- Eeva joutuu kohtaamaan todellisuuden, oppii vasta toisella kierroksella että todella on sairas
- Ei halua myöntää kärsivänsä mt-ongelmista, koska eihän hän ole hullu
- Tajuaa puhuvansakin juuri niille orjille, joille jargon ei mene läpi koska he ovat ne sillä peitellyt kärsijät, ja itselle valehtelu romahtaa.
- Firmojen ja valtion ilmainen orjatyövoima, jonka heikkoa asemaa käytetään omassa voitontavoittelussa.
- Palavat puput, kaikki romahtaa
- Bisnesjargonparodia, taloudelle elävän ja ihmisen unohtaneen yhteiskunnan kuvaus
- Poika taidehippi, tunteensa kohtaava mies, joka on rehellisempi itselleen kuin äitinsä, vaikkei ehkä olekaan yhtä taloudellisesti tuottava osa yhteiskuntaa.
- ”Kaikki on täydellisesti!”
- Kuihtuva kukka ja päälle kaadetut roskat, loistava masennuksen kuvaus.
- Poliitikkojen, bisneseliitin ja pomoni pitäisi nähdä tämä
- Mielenterveyden naiivi, alentuva kuvaus projekteissa ja kampanjoissa
- Kipeitä asioita rehellisen hauskasti, mustasti, raa'asti
- Upea naispääosa
- Työkeskuksen riisuttu todellisuus