torstai 4. elokuuta 2016

Tapahtumien yö: Levolle laskeun, Luojani

Tällä kertaa Tapahtumien yössä päädyin tuttujen nimien perässä Päivi Pylvänäisen Levolle laskeun, Luojani -konserttiin Tampereen Keskustorin kauniiseen Vanhaan kirkkoon. Ohjelmistoon kuului niin virsiä, keveämpiä hengellisiä lauluja, gospelia, klassista kuin lastenvirsiäkin. En ole uskonnollinen, mutta vanhat suomalaiset virret ja keskieurooppalaiset klasarikappaleet ovat usein sävellyksinä todella kauniita ja puhuttelevat, vaikka sanoitusten sisältö ei itseä koskettaisikaan. Sen verran suomalainen luterilainen perinne on luihini juurtunut, että juuri virsiklassikot mm. Oskar Merikannon kynästä olivat minulle konsertin vaikuttavin osuus. Myös muutama riparimuisto pulpahteli nuortenveisujen myötä mieleen. Pylvänäisellä on kaunis, voimakas sopraano varsinkin juuri klassisella puolella, ja Laura Kivikosken (piano, urut) säestys täytti tilan vuoroin jymisevällä, vuoroin herkällä tunnelmalla.

Kirkkourut ovat ylipäätään jylhän kaunis soitin, jota kuulisi mielellään kirkkokontekstin ulkopuolellakin. Taannoin tutun oopperalaulajan kanssa jutellessa tuli puheeksi kirkkokonserttien pito, ja tuttuni valitti, miten kirkoissa ei monesti saa esittää ei-uskonnollista taidemusiikkia urkujen säestyksellä. Suurissa konserttisaleissa on kyllä konserttiurut, mutta kirkkorakennus antaisi mahdollisuuden pienimuotoisempiinkin konsertteihin. Tampereella mm. Juice Leskisen ja Elviksen musiikki on päätynyt jopa omien teemamessujensa "virsiksi", joskaan sitä en tiedä, onko näissä messuissa ollut jokin bändi vai onko säestyksessä käytetty urkujakin. Varsinkin Juice lienee jakanut mielipiteitä, mutta ainakin kirkkoon on siten saatu sellaisiakin kävijöitä, jotka sinne muuten eivät eksy. Juice ei ensimmäisenä tule minullekaan mieleen, jos yritän miettiä kirkossa esitettävää musiikkia. Häissä ja hautajaisissa kuulee välillä vähemmänkin kristillistä musiikkia urkusovituksena, jos juhlan päähenkilöt ovat sitä toivoneet. Tuttavapiirissäni on esimerkiksi asteltu alttarille Taru sormusten herrasta -elokuvien teeman tahtiin, ja upealta kuulosti! Vaikkapa ooppera-aarioita olisi vinhaa kuulla uruilla soitettuna, ja onhan häissä suosittu Erkki Melartinin Prinsessa Ruususen juhlamarssikin alkujaan näyttämömusiikkia.

Ei kommentteja: